keskiviikko 5. tammikuuta 2022

LOPPIAISAATTO

Tänään on keskiviikko, huomenna torstai ja loppiainen, eli tänään on siis loppiaisaatto. Olihan tärkeä oivallus. Kahvikupposen kera tässä koneella istun, yritän antaa itselleni mahdollisuuksia relailla näppäimistöllä. Annan sormieni heilua, tanssia, hypähdellä. Oikeastaan vähän samalla tavalla heiluu ja pompii ajatuksetkin. Tunnin olen ollut jo ylhäällä, elikot palveltu ja ruokittu, siis siäelikot. Tiskikone tyhjennety ja täytetty. Lintulaan kohta suuntaan, ennen sitä laitan petivaatteet pyykkikoneenseen hyrräämään. Tein minä paljain varpain lumitöitäkin portailla ja polulla. Lakaisin luudalla tuoretta lunta niin että pöllysi, liekö samalla myös karaistun, kun olin yöpaidassani ja paljailla varpailla. Ainakin veri alkoi kiertämään kivasti, eikös se kihelmöinti siitä kerro. Perinteisesti käyn aamulenkillä pilkkisaappaissa, paljailla jaloilla yöpaidassa ja miehen rönttätakissa Lintulassa. Oli pakkanen mikä hyvänsä, sama vaatetus. Kummasti karaisee. Viime viikolla minulla oli tässä lapsosia yökylässä, lomalla. Hekin lähtivät Lintulaan aamuisin puolialasti yövaatteissa, kaikkea sitä voikin apinoida. Tosin apinoinnin piikkiin meni myös monipuolistunut ruokavalio, resptiikka ja leipomiset. Olen huomannut, että usein sitä jymähdetään samoihin ruokailutottumuksiin perheissä, suhteellisen suppeaa, ei uutta ja ei juurikaan kasviksia. Mutta kun yhdessä tekee, tulee maistaneeksi aivan uusia juttuja, ja huomaakin tykkäävänsä. Tämän olen huomannut perhetyössä lukuisissa perheissä, viime viikoinen oli siis vain tuorein yksi esimerkki. Lapselta tuli kuvia focaccialeivästä, jossa päällä tomaattia, sipulia, pinaattia, paprikaa. Samoin munakkaasta, nimenomaan antamistani ankanmunista tehdystä, sisällä pinaattia ja sipulia. Samoin eilenkin upotin kanakastikkeeseen sipulia, paprikaa, lehtikaalta, valkosipuolia ja porkkanaa. Hyvin maistui. Samoin kun kokkaan äidille annosruokia pakkaseen, kyllä makaronilaatikossa on usein paljon muutakin kuin makaroonia ja jauhelihaa. Onneksi omat lapset syövät erittäin monipuolisesti, mutta pienestä saakka he ovat itse ideoineet ja olleet mukana, saaneet kokeilla. Uskon, että sitä kautta oppii. Valonlapseni kokkasi todella paljon, keksi ihan omia reseptejä. Huomasitko, tässä vaiheessa läikähti ja roiskahti ikävä, yhä suunnaton ikävä. Joulun aikanaa haudoilla käydessä ikävä oli taas asteen verran kovempi, raakempi, realistisempi, avuttomampi. Niin valtava määrä uusia hautoja, uusia suruja ihmisten kannettavaksi. Ensimmäisi jouluja. Paljon Tuontakaisiin muuttaneita. Uusiin suruihin lukeutuu myös anoppini, joka lähti syntymäpäivänäni, liki 95-vuotiaana. Täysin valmiina ja odotetusti, mutta lopullinen raja ylittyi kuitenkin hieman yllättäen. Enää "sitä sarjaa" on meidän äiti, 80-vuotias. Mikä tulee olemaan hänen loppumatkansa, sillä väistämättä loppu lähenee. Tosin eihän sitä kukaan tiedä, kenen loppu koittaa aikaisemmin, nämä elämän loppumiset ja kuolemat eivät aina mene maallikkojen laskentakaavioilla. Eivät todellakaan. Nöyränä toivoo aina, että matkaa saisi tehdä kivuttomasti, hyvillä mielin ja elämästä nauttien. Oli ikä sitten mikä hyvänsä. Että liekki palaisi, saisi roihuta, loimottaa kullekin persoonalle sopivimmalla tavalla. Palaa puhtaan elävästi, ei kituen ja kärvistellen. Nyt kello lähenee puolta yhdeksää, haen lisää kahvia, käyn Lintulassa, keitän aamupuuron. Menen iltavuoroon, huomenna ehkä vapaalla. Töitä on tarjottu paljon, todella paljosta olen myös kieltäytynyt. Myös oppisopimuspaikkaa on tarjottu, vakinaista työsuhdetta. Mutta ei, kammoksun ajatusta, että olisin lukittu tiettyyn rooliin ja paikkaan. Enkä nyt halua uutta opiskellekaan, ei vaan kalenteri jousta, haluan jäävällä vapaa-ajallani olla huuhaa, tehdä mitä lystää jos lystää. Pidän niin tästä kun olen pyydetty, joka ainoaan vuoroon pyydetty, en itsestäänselvyys. Tekee vuosikausia työstä syrjäytyneelle, ihmisraunion mielelle hyvää, olla haluttu/pyydetty/kilpailtu työntekijä. Saan huseerata ajankäyttöni niin kuin huvittaa, jos huvittaa. Olen tehnyt keikkaa seitsemässä eri lastensuojeluyksikössä, sekin avartaa omaa näkemystä. Olen myös sitä mieltä, että jokaisen kannattaisi välillä poistua siitä omasta muotistaan, roolistaan, käydä muualla kärpäsenä ja oivaltamassa. Enkä tarkoita nyt yksistään lastensuojelun näkökulmasta, ihan yhtä lailla päättäjät voisi jalkautua, lumityöntekijä tehdä eri kohteet, kaupassa eri osatolla käydä hyllyttämässä tai palvelemassa, automyyjä vois tehdä välillä avustajan töitä, sekä päinvastoin. Kassahenkilö palvelutiskiä, maitokaappivastaava kassahenklön töitä. Toimitusjohtaja siivojan töitä, onnistuiskohan sivojaalta toimarina toimiminen... Tai rutinoitunut kahdeksasta neljään tyyppi iltavuoroa, kenties viikonloppua tai hurjana vaikka yövuoroa. Minä teen kolmivuoroa, jokaisessa vuorossa on oma viehätyksensä. Erityisesti pidän viikonlopuista ja pitkistä turnausvuoroista. Samallahan sitä tekee sen 10-14 tuntia, jos töihin lähtee, ei tarvi päivää kesken lopettaa. Samalla se vapauttaa vaikkapa kaksi vakituista henklöä viikonloppuvuoroista tekemään arkivuoroa ja omaohjausvuoroja. Tänään, loppiasaattonakin, saan olla paljosta kiitollinen. Moni asia on hyvin, verrattuna että kauhean huonosti olisi. Enkä anna jalkakivun roihuani himmentää, huonolaatuisen yöunen kipinöitä vähentää, näillä mennään. Onneksi sormet vetreytyivät tätä naputelessa. Hyvillä mielin tähänkin päivään, korkella keltaornssilla liekillä, hieman viekkaan leikittelevällä, yllätyksellisellä...

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

2022

Ollaan vuodessa 2022. Hienoa, niin se vain elämä rullaa ja taas on tyhjää taulupohjaa maalattavaksi, noin niinkuin kuvainnollisesti. Siis jokainen alkava vuosi on minulle täynnä tyhjää, mahdollisuuksia, tabula rasaa. Jää nähtäväksi miten se täyttyy, millä tekniikoilla, massoilla, väreillä, struktuureilla, aiheilla, tyylilä tai tyylittömyydellä. Kello on nyt 10.30, lähden kohta töihin. Tykkään. Eilen tein töitä 12 tunta, tänään suunnitelmissa vain 9 tuntia. Oma valinta, mielekästä työtä, lastensuojeluyksikössä. En osu näppäimiin, tai siis meillä on uusi pöytäkone, uudet näppäimistöt. Jotenkin aina lyön ohi, jokin tässä asettelussa on eri tavalla. Nyt osuin sitten ohomennen johonkin selliaseen, että tekstejä poistuu, kirjaimia sieltä täältä. Argh! Lintulassa ja eläimien kanssa aikaa suttautuu todella paljon, eikä se ole ollenkaan hukkaan heitetyä vaan erittäin antoisaa. 3 kaunista munaa oli aamun saldo, kiitollista vaakkumista ja nyökytelyä. Koirien kanssa kirmailua pakkasaamussa, kissat saaneet aamupalansa. Kahvia mennyt pannullinen, latautumista, lueskelua, hömppää telkkarista. Nyt jumittaa tämä tekstin tuottaminen, jokin vipu poistaa niin paljon, että kiristyy hermo meikäläisellä. Jatkan vielä tänä vuonna. Hyvyyttä alkaneeseen vuoteesi, rauhaa, rakkautta, terveyttä. Son moi, nauti talven upeudesta!

tiistai 2. marraskuuta 2021

MITÄ SINULLE KUULUU?

Mitä sinulle kuuluu? Kuinka usein sen kysymyksen kuulemme, saati sitten että siihen odotetaan vastausta, tai kyetään ottamaan vastaus vastaan. Kuuntelemaan. On tiettyjä henkilöitä, jotka eivät sitä koskaan minulta kysy, vuoden 2013 jälkeen olen lakannut laskemasta ja odottamasta. Yhtäkkiä vain tajusin, asia minulle kirkastui. Vähän niinkuin honasin. Kyllähän se munaa, pokkaa ja rohkeutta vaatii kysyä, ennen kaikkea kuulla. Noh, olen aika paljon ihmisiä karistanut elämästäni, tai ihan itsekeenkin he ovat karisseet, väistyneet, kun moinen ei kiinnosta. Itse kun pyrin pysymään rinnalla, niin vastamäessä kuin myötäiselläkin. On toki ihmisiä jotka tietävät tämän ja sitten antavat kuulua itsestään kun ollaan tiukilla, mikä on huikeaa. Kun halutaan puhua, kohdata suoraan ja kaartelematta. Yksi ystävä palasi nyt elämääni, taukoa noin 24 vuotta. Mutta rohkeasti otin yhteyttä, kun sain pienenkään tiedonjyvän olemassaolosta. Minä tykkään niin halki poikki pinoon tyylistä, ettei tarvitse arvailla. Pari vuotta sitten lastensuojelun keikoilla, sain mennä suoraan syvään päähän, ihan amatööriperspektiivistä. Minuun otettiin yhteyttä, että nyt on tarve, ja sinä tulit mieleen. Jälkeenpäin toimitusjohtajakin mietti, mistä moinen idea tuli, ja kuinka hyvin siitä selvisin. Mutta ehkä nämä meikäläisen marinadit ovat olleet sen verran täpäkkää tavaraa, että ne toimivat yhä. Nuorten parissa, eilenkin, sain moisen asian äärellä pysähtyä. Sain kuunnella, kun lopulta nuori oli valmis kertomaan. Kysynyt olen useinkin, mutta eilen olin juuri oikeaan aikaan juuri oikeassa paikassa. On mieletön luottamuksen osoitus, kun nuori käskee laittamaan oven kiinni ja saan jäädä kuuntelemaan, pitämään kädestä. Ymmärtämään ja avaamaan asioita. Kenties selventämään ja sanoittamaan, varsinkin jos on väärinkäsityksistä kyse. Aikansa asioita pyöriteltiin, nuoren olemus muuttui, hänen vastarinta ja tefloninsa sulasivat hieman. Vastapuolelta sain myös kiitosta, sovittelijan roolistani. Huikeaa. Sanoinhan, että huikeaa, no oli! Munat, ankanmunat, taitavat olla jo kypsiä. Pinaattikeitolle kaveriksi keitin. Minulla on vapaapäivä, kuuntelen musiikia, höpötän elikoille, kokkaan jotain. Kohta lähden pihalle Lintula odottaa minua, linnut ovat kyllä jo lähes portailla. Munat aamulla jo keräsin ja kanat silittelin kopeissaan. Söin peräti kaksi munaa, kun en osannut kumman munan valitsen. Pii-ankan ja Maissi-kanan munat. Nyt on siis lounas nautittu, oli simppeliä ja hyvää. Koirat vaativat pihalle, niin myös oma mieli ja kroppa. Siivoan Lintulan, pistän puhtaat uintivedet ja ruokaa. Meillä kävi talvi, se oli ankoista todella kivaa, nauttivat suunnttomasti lumesta. Kukko vähän epäluulosteli, mutta lopulta uskaltautui harppomaan lumeen kanaset perässä. Nyt minä lähden kumppareissani harppomaan, jatkan jos jatkan. Moikkelis. Mitä sinulle muuten kuuluu?

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

AAMUA

Heräsin herätyksiin. Olin kyllä pariin otteeseen hereillään, mutta oottelin herätyksiä. Ja kas kummaa, olinkin syvässä unessa, sitten kun herätyksen aika tuli. Siinä vaiheessa mietin, miksi ihmeessä venyin ja jäin oottamaan noita herätyksiä, kun en tahtonut sitten tajuta yhtään mistä kyse kun nukahdin. Aikajana oli sellaiset 20 minuuttia. Noin monisanainen oli heätykseni, aamun aivomylläkkä. Juon kahvia, maistuu, toivon myös tehoavan. Minulla on aikaa puolisen tuntia, sitten lähden töihin. On hiukan pitkä päivä tulossa, mutta itse moisen lupasin tehdä. Sijaisuuksia riittää yhä, välillä saisi tehdä töitä kolmessa yksikössä yhtä aikaa. Mutta en ole moiseen taipunut, eipä siihen kyllä taivu moni muukaan. Heh. Olen myös ihan listoilla työvuorosuunnittelussa, eli aika paljon tiedän jo ennakkoonkin olemiseni. Minulle tämä tapa tehdä töitä toimii, ei tarvitse olla huolissaan. Tykkään niin työstäni, töistäni. Näillä töillä on merkitystä, koen onnistumisia, saan olla mahdollistajanakin paljossa. Lastensuojelun lisäksi siis kehitysvammatyö, tilapäinen perhetyö, omaishoitajien vapaat ja avustukset. Tukihenkilöksi tai avustakasi minua on monelle muullekin pyydetty, mutta en voi ottaa enepää vastaan. Onhan minulle jo viisi lasta näissä asioissa. Mutta jos sinulla riittää aikaa ja sydäntä, tai omalla nuorellasi, niin tartu tehtävään. Lukuisat nuoret/lapset kaipaavat omiin juttuihinsa tukihenkilöitä tai avustajia. Uiminen, retket, pelaamiset, kaupassakäynnit, elokuvat, reissut, poikien- tai tyttöjenjutut. Olen ylpeä meidän klaanista, he tekevät tällaista työtä, opiskelun ohessa esimerkiski. Jokaisella paikkakunnalla on varmasti tarvitsijoita. Kauhea kuinka hidas olen kirjoittamaan, kun en ole pahemmin koneella ollut. Minua kyllä kirjoituttaisi, mutta en vain teho ehtiä. Tai sitten jää paljon muuta tekemättä. Paljon vie aikaa myös nuo elikot, pihalla tulee oltua päivittäin useita kertoja ja puuhailtua siellä. En varmaan kertonut, että pari viikkoa sitten meille tuotiin Somerolta saakka eläisuojelun kautta pelatettu kukko Victor. Eli silloin kun menetimme Hectorin, näin ihan sattumalta "etsitään kotia" ilmoituksen, kukkolauma tarvitsi koteja. Laitoin sähköpostia, etenimme kuvaviesteihin ja lopulta haastatteluun. Meidän Lintulamme kukkoadoptioon hyväksyttiin. Sain määritellä millaista kukkoa haemme, sain kuvan neljästä komistuksesta. Tässä vaiheessa kerroin kotona projektista, sain myötätuulta ja teimme valinnan. Näin sitten Victor Töyhtö Tuulispää yhtenä sunnuntaina illalla oli meille saapunut. Kanarouvat ottivat kukon hyvin vastaan. Victorilla on sen verran kokoa ja luonnetta, että jopa ankat väistää. Hän on komea, ylväs, värikäs ja lempeä sylikukko. Kukkoherra patsastelee irrallaan pihalla siinä missä muutkin, vaikkei ollut koskaan ulkona ollut. Voisin toki adoptoida muutaman kukkoherran lisääkin... Jotenkin ajatus kiehtoo. Salakavalasti perheessä moisia ideoita tykitän. Hienot yksilöt päätyvät aivan liian usein pataan. Nyt alan vaatteitani haeskelemaan, tai siis kyllä minä tiedän missä ne ovat, lähinnä pukemista odottavat. Eilen olimme isolla porukalla keilaamassa, mikä ei hyvää tuolle resulle jalalleni tehnyt. Heinäkuussa kun keilasin viimeksi, polvi suorastaan räjähti ja turposi. Siitä tuli pitkä kipukausi. Toivon, että nyt vetämäni lääkkeet ja voiteet ennaltaehkäisevät moisen kipurallin. Minulla on paljon ajatuksia syksystä, taiteesta, huuhailusta, räsumatoista, ankanmunista, elämästä, eläimistä, kuolemasta, ikävästä, todellisuudesta, ideoista, aivoituksista. Mutta jääkööt ne muhimaan tai pyörimään itsekeen tuonne ajatushautomoon. On ehkä laitettava hiukset, vedettävä pinoteksit pintaan, maalattava silmät esiin ja lähdettvä töihin. Lintulan väki kuulostaa vaativalta, käyn nekin moikkaamassa, siis sellaisella oktaavia korkeammalla äänellä lempeästi lässyttämässä. Ai että, tästä tulee hyvä päivä.

perjantai 17. syyskuuta 2021

SALASANOJA

- En meinannut päästä tänne sitten niin millään. Salasanoja vain surisi ja pörisi päässä, mutta ei havaintoa tästä. Vehje kertoi minun salasanani vaihtaneen. Sen muistin sitten hämärästi, niinpä taisin vaihtaa. Mutta mikä on se uusi? Surinaa... Vaihdoin viime viikolla kännykkäni, ihan ajatuksen kanssa, ennakoiden ja kaukaa viisaasti. Edellinen alkoi ajoittain vikuroimaan, ja kun moinen vehje on jopa elämänhallintaaani vaikuttava asia, niin ennakoin uudella vehkeellä. Nämä asiat ovat niitä todellisisa mukavuusalueelta poistumisia, kuvottavia ja nöyryyttäviä minulle. Siinä rytäkässä piti yhtä jos toista salasanojen suhteen. Tein minä niistä jopa kirjallisen koosteen, mutta eihän se nyt aina ole kädenulottuvilla. Olen myös aloittanut jo kahdessa uudessa lastensuojelun yksikössä, ja kolmas perehdytys on maananantaina. On siinä muutama salasana poikineen ja tyttöineen. Uusissa kohteissa ei myöskään se oma salasana ole se tärkein asia, vaan pikkasen on muutakin opittavaa, ajan tasalle yksikkö kohtaisesti päivitettävää. - Illalla tulin perhetyöstä. Kaukosäätimemme televisioon oli osunut koirien maitohampaisiin, siis aivan silppuna. Juuri äsken Alma vielä näppäintä numero 2 imeskeli. Plutolla on tuota kokoa ja se yltää vaikkapa mihin. On siinä mennyt minun kuoropaperitkin ja Novelle-pullo oli "juotu" sohvalla. Voi sitä sotkun määrää. Ukkokulta oli työmatkalle ruotsiin lähdossä viikko sitten, pesi itselleen matkavaatteita. Koiruukset olivat sitten kauluspaidan ottaneet pyykkikoneesta ja syöneet joka ainoana napin paidasta. Jokaisen napin kohdalla oli siisti reikä. Alusvaatteita on myös ilmastoitu, hyvin kiertää ilma, tuskin hiertää sauma. Villasukat ovat myös maistuneet. Kengät on hajasiljoitettu ympäri huushollia, välillä näyttää että kengien päiväkoti on siirtynyt pöydän alle ja eskari olkkarin lattialle. Metsässä ollaan käyty koko lauman kanssa. Kaino on niin esimerkillinen metsäläinen. Nuo kaksi nyt vielä suhteellisen vietävissä, varsinkin aistien. Korvat toimivat ajottain. Mutta hyviä palkkionmetsästäjiä he ovat kyllä, mikä on tärkeää. Mutta kyllä niistäkin metsäläisiä tulee. Meidän lähipelto on niiden lempipaikka, leikkivät delfiiniä. Almalta näkyy vain hännän kiehkura ja ajoittain selkä ja pää vilahtavat kun ne siellä loikkivat. - Lintulassa on täysi hyörinä heti aamusta. Joka aamuisiin rutiineihin kuuluu, tänään jo ennen seitsemää, aamutervehdykset. Kyllä niillä on asiaa, juttelevat isoon ääneen koko lauma. Sitten avaan oven ja alkaa ankkaralli, kanatkin juoksentelevat omaan tapaansa. Kanojen juoksu on niin kuin ne pussihousuissa juoksisivat, hauskaa katsottavaa. Kanat osaavat olla jo käsivarrella, tasapainoilla kävellessä, antavat silittää ja sylittää. Välillä olen nostanut niitä puidenoksille, osaa ne itsekin sen verran pyrähtää, sekä ylös, että alaspän. Kerroin Hectorista, menetimme sen, kaiketi saanut niin kovaa kyytiä muiden lintujen osalta, että vammautui. Onhan tämä rankka rooli Lintulan emännällekin. Mutta itseä on lohduttanut keskustelut muiden lintuharrastajien ja ammattilaistenkin kanssa aiheesta. Nämä ovat asioita, joita valitettavasti tapahtuu kaikkialla, ne on vain hyväksyttävä. Ne on niitä inhottavia oppirahoja... - Munavaraisomatalous, omavaraismunatalous, siinä olemme huipulla. Eilen oli munaennätys, kuusi munaa, kaiken järjen mukaan kaikki munakykyiset munivat. Viittä munaa on useinkin, tälle aamulle vasta neljä, kohta kanaset turskauttavat vielä munan kaksi. Ennustan... Kyllä jaksaa hämmästyttää kanojen kyky "synnyttää" joka ainoa päivä uusi muna. Kanan rooli on hiivatin rankka, näkee olemuksesta koska alkaa supistelut, kuulee ja näkee olemuksesta myös koska on munittu. Silloin kirmataan vilkkaasti, kaula pitkällä ja kotkotetaan riehakkaasti. Onahan se kevyt olo moisen mötkylän jälkeen, ja sma toistuu joka ainoa päivä... Yhtenä päivänä mnulla oli yksi ankka hukassa. Sitä kyynel simässä hain ympäri pihaa, koko lintulauman ja nelijalkaisten avustuksella. Lopulta se ankka löytyi keskeltä pihaa, maastoutuneena heiniin ja humalanlehtiin. Siellä se supisteli. Voi sitä helpotusta ja iloa, kun löytyi. - Nyt on aamupuuron aika. Ukkoukulta tuli yöllä kolmen jälkeen kotiin Ruohtinreissulta, elikot lievästi riehaantuivat moisesta kesken unien. Tein linnuillekin aamusörsselit, tarjoilen ennen omaa työpäivääni. Kahvia on mennyt meikäläiseen jo sankollinen. Istuin aamutuimaan tovin yöpaidassani portailla Alma kainalossa lintuja seuraten. Onse vaan ihana lauma, tästä minä kaiketi olen haaveillut. - Mutta minulla on vielä muutama salasana hukassa, en ole saanut ladattua niitä äppejä kännykkääni, kun en ole niitä salasanoja keksinyt. Op mobiiliin oli moiset numerosarjat hukassa. Alitajunta puski jos vaikka mitä. Kävin jo pankissakin, missä kokeiltiin. Virkailija sanoi nuivasti, ettei moinen ainankaan, sillä se on Nivalan pankkitunnus, vuodelta 2004 siis kun siellä asuimme. Meinasihan tuskastuttaa, jos aikahaitari on noin kaukaa haettavissa, jotta sarjat muistan. Mutta sitten yks kaks liikenteessä kun olin, alkoi taas jokin sarjanumero vilisemään. Ajoin heti parkkiin, ja se olikin oikea sarjanumero siihen tarkoitukseen. Huh huijaa. - Salasanoilla tai ilman, hyvää viikonloppua.

keskiviikko 25. elokuuta 2021

SATEESTA MOI

Johan on vaikeaa osua näppäimille. Olen vieraantunut, olet kaiketi huomannut. No yritän kuitenkin. Kokoilen lyhyesti aatteitani, kenties kuulumisiakin. Tai sitten en, saatan lopettaa jauhamisen aika lyhyeen, kuka tietää. Riippuu tietenkin siitäkin osunko näppäimille. - 5 vuotta sitten otettu kuva, hymyilemme auringossa Valonlapseni kanssa. Ihana, iloinen ja valoisa kuva. Samaan aikaan oli se vihon viimeinen lähtölaskenta ja kuolinviikot polkaistu elettäväksi labratulosten perusteella. Kun alkoi useammassa solulinjassa olemaan muutoksia, diffi kuitenkin edelleenkin puhdas. Suoraan sanottuna helevetti ja kauhu elettäväksi, oma avuttomuus tunnustettavaksi. Mutta se oli kohdattava, mikä annettiin kohdattavaksi. Kuva ei kerro, ei todellakaan kerro mitä kamppailua kävimme. Eihän moisessa tilanteessa nautita auringosta, hymyillä leveästi. Tartuimme kuitenkin siihenkin hyvyyteen, nauroimme, kun oli siihen tilaisuus. Koskaan ei voi tietää millaiset kamppailut ulkokuoren alla on, itse kullakin, joten pitää yrittää ola tuomistematta ja tekemättä omia johtopäätöksiä. - Toista viikkoa lomalla, en tiedä onko tämä minulle oikea tapa kuluttaa aikaa. En suuremmin nauti, alan olla vinkuva ja itseeni turhautuva ihmisraunio. Mutta opettelen, vaikka kohtaamaan tämän vinkuvan ihmisraunion. - Kävimme Lapissa. Mieletön mökki, oikea luksusmökki, jossa saimme asustella syöpäystävien kanssa. Kiitos heidän! Uskaltauduin jalallani metsäterkille, sillä maasto oli sopivan matalaa ja helppolkulkuista. Sieniä piirakkaa ja salaattiin. Loistavat lomailusäät muutenkin. Kävimme siis Levillä, Pallas- ja Yllästuntureillakin. Teki hyvää, Lapissa on paljon elementtejä joita sieluni kaipaa ja ammentaa. - Paluumatkalla esikoisen luona Rovaniemellä, hän muutti sinne viikko sitten. Siellä silmiin osui koirailmoitus. Haimme samalla reissulla iloksemme Pluton, 18 viikoisen Latvian tuonnin, saksanpaimenkoiraremixin Almalle kaveriksi. Todellakin järkevä veto, oikeasti, nyt Alma saa jyskätä. Pluto loksahtaa hyvin laumaamme, kissatkaan eivät enää juuri hätkähdä, kulkevat samoilla ovenavauksilla koirien kanssa. - Hector, kukkomme oli heikossa kunnossa kun tulimme, hoiperteli ja oli alakuloinen. Siis olen saanut silkkikukon synttärilahjaksi, Hectorin. Kukko on ehkä arkajalka noiden röyhkeiden ankkojemme kanssa ja liekö kanatkin vahvempia. Olen ottanut Hectorin nyt omaan häkkiin, katsotaan miten jaksaa, toipuuko. Vien ruokaa, seuraan syöntiä, silittelen ja juttelen... Pesuhuonettakin jo ajattelin, mutta en ehkä sinne uskalla salakuljettaa. - Tälle aamulle olen leiponut sieni- ja omenapiirakkaa, sienileipää, sekä fetatäytteistä kesäkurpitsaa. Omasta maasta saa paljon kokkaukseen tuoretta. - Olen ulkoillut koiralauman kanssa, päästänyt ankat jaloittelemaan. Nyt ne osavat itse pyytää häkistä pois ja takaisin. Tarvii enää ovi avata, niin vaappuvat sisään jonossa. Ankat ovat jo isoja ja niin kauniita. - Lauantaina on jälleen isojen asioiden päivä. Toinenkin tyttö muuttaa, tällä kertaa Ouluun. Muuttokuormaa ja muuttoapuilua. Samalla keikalla on myös hautajaiset. Muutama viikko sitten anoppi nukkui pois, liki 95-vuotiaana. Syksyyn mahtuu siis isoja muutoksia ja asioita. Mutta edelleenkin pidän syksystä. - Mutta nyt otan rekkamiehen tirsat sadeaamun ratoksi, juon kahvia, ja nukahdan vartiksi. Siitä se loppupäivä käynnisyy, toivottavasti.

torstai 8. heinäkuuta 2021

SUIT SAIT

- Kävin koneella ihan asia asialla. Suit sait aattelinkin napauttaa muutaman rivin, ottaa sen ajan itselle. - Olen töihin lähdössä, alkuviikko lorvailtu. Loppuviikko napakasti töitä. - Eilen illalla päätin värjätä hiukseni, lapseni avustuksella, tänään olen sitten brunetti. Tekipä hyvää mönjätä väriä päähän, piristi harmaata olemusta. Mun hiukset ovat pidemmät kuin koskaan viimeisen 40 vuoden aikana. Kauhean iso kiharapörrö, pistin yöksi hiukset sormikiharoille, nyt vain auki harjasin. Helpot ja kestävät kiharat. - Aamulla paistoin kaksi munaa, liekö ne niitä luomuja ja onnellisten kanojen munia. Haluan niin uskoa, moinen oivallus vallan herkisti. Jokin etappi saavutettu, omavaraismunatalous. Yksi tytöistä kysyikin, onko tämä nyt sitä mistä haaveilit... Myönsin monelta osin olevan. Saamme asua maalla, on noita elikoita, tilaa ja moni asia hyvin, verrattuna siihen että kauhean huonosti olisi. Kiitollisuus ja nöyryyskin on läsnä jokaisessa päivässä, monine muine tunnevilinöineen. - Kesäkukka-alennusmyyntiin päädyimme, aivan ihania amppeleita, lisäkukkia istutuksiin. Muutama huikea havukin ja perenna mukaani lähti. Nyt ne pitäis vain istuttaa, havut ja perennat meinaan. Illalla jo kesäkukat tuikkasin multiin, samalla penkit perkaksin. Vesiheinät menee suoraan linnuille, helppoa ja nopeaa. Yksi typy poikakaverinsa kanssa sai urakakseen tyhjentää ankkojen uma-altaat penkkeihin. Luomua sekin lie, ankanakakka höystevesi. En nyt nuorten innostuksesta tiedä, mutta tehtävä suoritettu. Kehuin minä niitä. - Tälle aamulle en ole antanut lintujen pihaa vallata, sitten kun iskee aikataulukiire, ne eivät varmasti itse ohjaudu häkkiin. - Huomasin ruskettuneeni, naama on saanut väriä, vähän muutkin raajat. - Kalajoella on tuulut pyörähdettyä tuon tuostakin, on se vain kaunis merenranta, ja niin lähellä. - Raparperi-mansikka-minttu kesäjuomaa tein viisi litraa, raikasta. Edellinen satsi oli mustaviinimarjanlehdistä. Teen suhteellisen vähällä sokerilla, ehkä järkevämpää niin, jos sillä janon meinaa sammuttaa. - Äitin eiliset juhlat, nehän siitä kehittyivät. Onneksi leivoin piirakan, koristelin vaahdolla ja marjoilla, pistin muutakin pöytään. Pesun jälkeen kiharsin sankarin hiukset. Sitten tulikin muutamat vieraat, siinä kahviteltiin yhdessä. Jospa näitä vieraita riittäisi nyt tipotellen, pidemmäksi aikaa, niin tulisi äitillekin sosiaalista elämää korona-vanhuus-yksinäisyyteen. - Nyt juon vitamiinit, taas kulkee ja tulee hyvä päivä. Suit sait sullekin!