SATEESTA MOI

Johan on vaikeaa osua näppäimille. Olen vieraantunut, olet kaiketi huomannut. No yritän kuitenkin. Kokoilen lyhyesti aatteitani, kenties kuulumisiakin. Tai sitten en, saatan lopettaa jauhamisen aika lyhyeen, kuka tietää. Riippuu tietenkin siitäkin osunko näppäimille. - 5 vuotta sitten otettu kuva, hymyilemme auringossa Valonlapseni kanssa. Ihana, iloinen ja valoisa kuva. Samaan aikaan oli se vihon viimeinen lähtölaskenta ja kuolinviikot polkaistu elettäväksi labratulosten perusteella. Kun alkoi useammassa solulinjassa olemaan muutoksia, diffi kuitenkin edelleenkin puhdas. Suoraan sanottuna helevetti ja kauhu elettäväksi, oma avuttomuus tunnustettavaksi. Mutta se oli kohdattava, mikä annettiin kohdattavaksi. Kuva ei kerro, ei todellakaan kerro mitä kamppailua kävimme. Eihän moisessa tilanteessa nautita auringosta, hymyillä leveästi. Tartuimme kuitenkin siihenkin hyvyyteen, nauroimme, kun oli siihen tilaisuus. Koskaan ei voi tietää millaiset kamppailut ulkokuoren alla on, itse kullakin, joten pitää yrittää ola tuomistematta ja tekemättä omia johtopäätöksiä. - Toista viikkoa lomalla, en tiedä onko tämä minulle oikea tapa kuluttaa aikaa. En suuremmin nauti, alan olla vinkuva ja itseeni turhautuva ihmisraunio. Mutta opettelen, vaikka kohtaamaan tämän vinkuvan ihmisraunion. - Kävimme Lapissa. Mieletön mökki, oikea luksusmökki, jossa saimme asustella syöpäystävien kanssa. Kiitos heidän! Uskaltauduin jalallani metsäterkille, sillä maasto oli sopivan matalaa ja helppolkulkuista. Sieniä piirakkaa ja salaattiin. Loistavat lomailusäät muutenkin. Kävimme siis Levillä, Pallas- ja Yllästuntureillakin. Teki hyvää, Lapissa on paljon elementtejä joita sieluni kaipaa ja ammentaa. - Paluumatkalla esikoisen luona Rovaniemellä, hän muutti sinne viikko sitten. Siellä silmiin osui koirailmoitus. Haimme samalla reissulla iloksemme Pluton, 18 viikoisen Latvian tuonnin, saksanpaimenkoiraremixin Almalle kaveriksi. Todellakin järkevä veto, oikeasti, nyt Alma saa jyskätä. Pluto loksahtaa hyvin laumaamme, kissatkaan eivät enää juuri hätkähdä, kulkevat samoilla ovenavauksilla koirien kanssa. - Hector, kukkomme oli heikossa kunnossa kun tulimme, hoiperteli ja oli alakuloinen. Siis olen saanut silkkikukon synttärilahjaksi, Hectorin. Kukko on ehkä arkajalka noiden röyhkeiden ankkojemme kanssa ja liekö kanatkin vahvempia. Olen ottanut Hectorin nyt omaan häkkiin, katsotaan miten jaksaa, toipuuko. Vien ruokaa, seuraan syöntiä, silittelen ja juttelen... Pesuhuonettakin jo ajattelin, mutta en ehkä sinne uskalla salakuljettaa. - Tälle aamulle olen leiponut sieni- ja omenapiirakkaa, sienileipää, sekä fetatäytteistä kesäkurpitsaa. Omasta maasta saa paljon kokkaukseen tuoretta. - Olen ulkoillut koiralauman kanssa, päästänyt ankat jaloittelemaan. Nyt ne osavat itse pyytää häkistä pois ja takaisin. Tarvii enää ovi avata, niin vaappuvat sisään jonossa. Ankat ovat jo isoja ja niin kauniita. - Lauantaina on jälleen isojen asioiden päivä. Toinenkin tyttö muuttaa, tällä kertaa Ouluun. Muuttokuormaa ja muuttoapuilua. Samalla keikalla on myös hautajaiset. Muutama viikko sitten anoppi nukkui pois, liki 95-vuotiaana. Syksyyn mahtuu siis isoja muutoksia ja asioita. Mutta edelleenkin pidän syksystä. - Mutta nyt otan rekkamiehen tirsat sadeaamun ratoksi, juon kahvia, ja nukahdan vartiksi. Siitä se loppupäivä käynnisyy, toivottavasti.