K-MIETTEITÄ

Viimeinen kuukausi on mennyt koronarallissa. Töissä moinen alkoi kaatamaan porukkaa, altistuksia minullakin ainakin 14 samalle viikkoa. Mutta meikämandoliini jaksoi porskuttaa, muutaman muun työkaverin kanssa. Tiukka oli turnaus, mutta yhdessä tehtiin, selvittiin. Moinen tiivisti työyhteisöä, hitsasi yhteen, oli omalla tavallaan kivakin savotta. Toisaalta olenhan sitä mieltä ollut, että tykkään turnauksista, silloin tehdään kun tarvii, sitten otetaan etäisyyttä kun on mahdollista. Keikkalaisena voin moisen työnkuvan helposti toteuttaakin. Samaan aikaan oli koko ajan valmiudessa, että saattaa k kaapata minutkin. Välillä sitä jo odotti, sillä tämä juupaseipäs on ollut kuluttavaa, vainoharhaista. Ja näinhän se meni, kun aikaisemmin sairastuneet alkoivat palata töihin, alkoi seuraavat tipahtamaan. Mutta yli viikon myöhemmin sain tartunnan, kuin olin mielessäni laskelmoinut. Jatkuvaa kotitestien tekoa, ennen töitä, töissä. Minun koronani oli helppo, ainakin omasta mielstäni. Oireista kolmantena päivänä vasta tein positiivisen kotitestin. Kuume sahasi pari päivää 35-39 välillä. Siihen toki liittyi horkkaa ja kuumeista oloa. En ollut suoranaisesti mistään kipeä, vain tokkurainen, hidas, pöllähtänyt, tympääntynyt. Keuhkojen alueella paineen tunnetta, läähätystä, muutama kuiva yskäisy, aivasteluja. Kaiketi minulla aistit sumenivat, outoja makuja tunsin, hajuista ei tietoa. Koirat suutani tarkkaan haistelivat, siinä olisi hyvät kotitestaajat. Maalasin todella pahanhajuisilla alkoholimusteilla liuottimien kanssa joka päivä, eikä moinen haitannut yhtään. Kaiketi niissä liuotinhuuruissa en mitään kipujakaan tuntenut. Päiväunia en nukkunut kertaakaan, hyvää ja syvää yöunta kylläkin. Päivät olivat todella pitkiä, kun ei kuitenkaan voinut tai uskaltanut oikein mitään. Koko ajan hiipi tietoisuus k-peikon pahuudesta, halusi lusia mallikkaasti. Olin jopa yli virallisten rajoitusten karanteenissa, kaiken varalta, itseäni kuunnellen, rauhoitaten. Viikko sitten keskiviikkona palasin töihin, otin annettuja päiväkeikkoja vastaan, sillä halusin testata työkykyni sovittuihin yövuoroihin. Hyvin jaksoin, teki niin hyvää päästä töihin. Kotona alkoi seinät uhkaavasti lähenemään, ja kas kummaa päädyinkin omassa koronassani omaishoitajaksi. Se ei nyt ollut minun suunnitelmani, mutta k laskeutui muillekin. Tein siis kolme yötä, jaksoin vuorot hyvin, mutta en juurikaan osaa nukkua yövuorojen välissä. Eilinen oli sitten todellinen nukkumapäivä, nukuin pitkin päivää, otin vahingossa iltaunet ja sen päälle vielä täydet yöunet. Nyt luulisi eukon olevan levännyt, olenkin. Tosin yöpaitasillani yhä naputtelen, mutta kohta starttaan ja menoksi. Eilen minulle neljää uutta yövuoroa tarjottiin, niistä osasin kieltäytyä. Toki siinä oli jo muitakin suunnitelmia niille päiville. Ensi viikonlopun teen taas samaisen kolmen yön putken ja loppukuusta toisessa yksikössä kaksi yötä. Kahdeksan yövuoroa on paljon yhdelle kuukaudelle. Mutta sillä konstin saan enemmän vapaata päiviini, nytkin mulla on käytännössä lähes lomaviikkko, vain muutama pikku työpyrähdys. Näin minä tämän taktisesti laskelmoin. Mutta edelleen, tavallaan nyt vasta yskityttää. Aaamut ovat tukkoista ja raskasta läähätystä, kyllä ns helppokin korona voimavaroja verotti, sen huomaa. Sunnuntaina Lintulan siivouksessa huomasi, että talikko oli painavampi, pakkanen tuntui putkissa, homma hoitui verkkaisemmin. Samoin korvissa on tunne, sekä ikenissä. Kaiketi poskiontelot ovat turvoksissa ja painavat yläikeniin. Aivoissani on paksusti sumua yhä, liekö yhä myös yövuorojen jäänteitä, sillä nukkumttomana aivosumua kertyy nopeasti. Mutta ohjeiden mukaan ja rajoissa olen työkykyinen, kyllä koen olevani, mutta tuntemuksia on siis monenmoisia yhä. Tai paremminkin nyt vasta. Ääni on todellakin bassoksi madaltunut, haju- ja makuaistista ei oikein ole havantoa, välillä aistii, välillä taas ei. Samoin muulla sakilla, välillä kuulostaa, että nyt sitä vasta sairaita ollaan. Mutta näillä mennään, yhä hiukan hiimaillen, sallien, itseä kuunnellen. Nöyrän leppoisasti elellen, lepoa ja palautumista todellakin hakien. Enkä todellakaan vähättele sitä mitä moinen virus voi aiheuttaa, olen omalta kohdaltani vain suunnattoman kiitollinen kun koen päässeeni vähällä, helpolla moisen suhteen. Vastushan on todellakin suuri, kierä ja yhä tuntematon. Jaloissani nukkuu kolme koiraa ja kissa, lämmittää kivasti. Yöllä oli satanut lunta, onneksi vain kevyt kerros. Luntahan olemme saanet todella paljon, kinokset ovat yhä mittavat pihassakin. Lomalaiset postaavat kauniita talvilomakuvia ympäri Suomen. Jossakin vaiheessa minäkin jopa hiihtämistä ajattelin, ihan itse suorittavani. Onneksi tuli tuo paha k, nythän minulla on oikea syy siirtää edes hiihtämisen ajattelua, ainakin vuodella. Ei tee hyvää keuhkoille, pitää siis malttaa. Ymmärtänet tämän yskän. Mutta nyt päivävaatteet päälle, vielä kerran unihiekkojen kaapimista silmäkulmista. Hyvää naistenpäivää naiset ja naisoletetut.