tiistai 2. marraskuuta 2021

MITÄ SINULLE KUULUU?

Mitä sinulle kuuluu? Kuinka usein sen kysymyksen kuulemme, saati sitten että siihen odotetaan vastausta, tai kyetään ottamaan vastaus vastaan. Kuuntelemaan. On tiettyjä henkilöitä, jotka eivät sitä koskaan minulta kysy, vuoden 2013 jälkeen olen lakannut laskemasta ja odottamasta. Yhtäkkiä vain tajusin, asia minulle kirkastui. Vähän niinkuin honasin. Kyllähän se munaa, pokkaa ja rohkeutta vaatii kysyä, ennen kaikkea kuulla. Noh, olen aika paljon ihmisiä karistanut elämästäni, tai ihan itsekeenkin he ovat karisseet, väistyneet, kun moinen ei kiinnosta. Itse kun pyrin pysymään rinnalla, niin vastamäessä kuin myötäiselläkin. On toki ihmisiä jotka tietävät tämän ja sitten antavat kuulua itsestään kun ollaan tiukilla, mikä on huikeaa. Kun halutaan puhua, kohdata suoraan ja kaartelematta. Yksi ystävä palasi nyt elämääni, taukoa noin 24 vuotta. Mutta rohkeasti otin yhteyttä, kun sain pienenkään tiedonjyvän olemassaolosta. Minä tykkään niin halki poikki pinoon tyylistä, ettei tarvitse arvailla. Pari vuotta sitten lastensuojelun keikoilla, sain mennä suoraan syvään päähän, ihan amatööriperspektiivistä. Minuun otettiin yhteyttä, että nyt on tarve, ja sinä tulit mieleen. Jälkeenpäin toimitusjohtajakin mietti, mistä moinen idea tuli, ja kuinka hyvin siitä selvisin. Mutta ehkä nämä meikäläisen marinadit ovat olleet sen verran täpäkkää tavaraa, että ne toimivat yhä. Nuorten parissa, eilenkin, sain moisen asian äärellä pysähtyä. Sain kuunnella, kun lopulta nuori oli valmis kertomaan. Kysynyt olen useinkin, mutta eilen olin juuri oikeaan aikaan juuri oikeassa paikassa. On mieletön luottamuksen osoitus, kun nuori käskee laittamaan oven kiinni ja saan jäädä kuuntelemaan, pitämään kädestä. Ymmärtämään ja avaamaan asioita. Kenties selventämään ja sanoittamaan, varsinkin jos on väärinkäsityksistä kyse. Aikansa asioita pyöriteltiin, nuoren olemus muuttui, hänen vastarinta ja tefloninsa sulasivat hieman. Vastapuolelta sain myös kiitosta, sovittelijan roolistani. Huikeaa. Sanoinhan, että huikeaa, no oli! Munat, ankanmunat, taitavat olla jo kypsiä. Pinaattikeitolle kaveriksi keitin. Minulla on vapaapäivä, kuuntelen musiikia, höpötän elikoille, kokkaan jotain. Kohta lähden pihalle Lintula odottaa minua, linnut ovat kyllä jo lähes portailla. Munat aamulla jo keräsin ja kanat silittelin kopeissaan. Söin peräti kaksi munaa, kun en osannut kumman munan valitsen. Pii-ankan ja Maissi-kanan munat. Nyt on siis lounas nautittu, oli simppeliä ja hyvää. Koirat vaativat pihalle, niin myös oma mieli ja kroppa. Siivoan Lintulan, pistän puhtaat uintivedet ja ruokaa. Meillä kävi talvi, se oli ankoista todella kivaa, nauttivat suunnttomasti lumesta. Kukko vähän epäluulosteli, mutta lopulta uskaltautui harppomaan lumeen kanaset perässä. Nyt minä lähden kumppareissani harppomaan, jatkan jos jatkan. Moikkelis. Mitä sinulle muuten kuuluu?

2 kommenttia:

26. joulukuuta 2021 klo 16.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Isoäiti on lukenut otsikon monta kertaa kun olen käynyt kurkkimassa oletko kirjoittanut uutta tekstiä. Minä täysin ymmärrän mitä tarkoitat,ne kokemukset ei katoa kuin kaveri kaupassa hyllyjen taa.
Tasan 10v sitten sain pyytämättä statuksen syöpälapsen isoäiti.
2v sitten näihin aikoihin olin saattohoidossa olevan syöpää sairastavan äidin lapsi
ja tänään olen jo aikuisen kohta neljän lapsen vanhemman huono ennusteisen dg saaneen,oman syöpälapsen äiti.
Vain tosi ystävät ovat uskaltaneet kysyä:mitä tänään kuuluu....

 
2. tammikuuta 2022 klo 10.26 , Blogger -Tiina- kirjoitti...

Kiitos Isoäiti, koskettavaa, rankkaa.
Etähalaus ja voimarutistus.

Mitä sinulle tänä vuonna kuuluu?

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu