perjantai 17. syyskuuta 2021

SALASANOJA

- En meinannut päästä tänne sitten niin millään. Salasanoja vain surisi ja pörisi päässä, mutta ei havaintoa tästä. Vehje kertoi minun salasanani vaihtaneen. Sen muistin sitten hämärästi, niinpä taisin vaihtaa. Mutta mikä on se uusi? Surinaa... Vaihdoin viime viikolla kännykkäni, ihan ajatuksen kanssa, ennakoiden ja kaukaa viisaasti. Edellinen alkoi ajoittain vikuroimaan, ja kun moinen vehje on jopa elämänhallintaaani vaikuttava asia, niin ennakoin uudella vehkeellä. Nämä asiat ovat niitä todellisisa mukavuusalueelta poistumisia, kuvottavia ja nöyryyttäviä minulle. Siinä rytäkässä piti yhtä jos toista salasanojen suhteen. Tein minä niistä jopa kirjallisen koosteen, mutta eihän se nyt aina ole kädenulottuvilla. Olen myös aloittanut jo kahdessa uudessa lastensuojelun yksikössä, ja kolmas perehdytys on maananantaina. On siinä muutama salasana poikineen ja tyttöineen. Uusissa kohteissa ei myöskään se oma salasana ole se tärkein asia, vaan pikkasen on muutakin opittavaa, ajan tasalle yksikkö kohtaisesti päivitettävää. - Illalla tulin perhetyöstä. Kaukosäätimemme televisioon oli osunut koirien maitohampaisiin, siis aivan silppuna. Juuri äsken Alma vielä näppäintä numero 2 imeskeli. Plutolla on tuota kokoa ja se yltää vaikkapa mihin. On siinä mennyt minun kuoropaperitkin ja Novelle-pullo oli "juotu" sohvalla. Voi sitä sotkun määrää. Ukkokulta oli työmatkalle ruotsiin lähdossä viikko sitten, pesi itselleen matkavaatteita. Koiruukset olivat sitten kauluspaidan ottaneet pyykkikoneesta ja syöneet joka ainoana napin paidasta. Jokaisen napin kohdalla oli siisti reikä. Alusvaatteita on myös ilmastoitu, hyvin kiertää ilma, tuskin hiertää sauma. Villasukat ovat myös maistuneet. Kengät on hajasiljoitettu ympäri huushollia, välillä näyttää että kengien päiväkoti on siirtynyt pöydän alle ja eskari olkkarin lattialle. Metsässä ollaan käyty koko lauman kanssa. Kaino on niin esimerkillinen metsäläinen. Nuo kaksi nyt vielä suhteellisen vietävissä, varsinkin aistien. Korvat toimivat ajottain. Mutta hyviä palkkionmetsästäjiä he ovat kyllä, mikä on tärkeää. Mutta kyllä niistäkin metsäläisiä tulee. Meidän lähipelto on niiden lempipaikka, leikkivät delfiiniä. Almalta näkyy vain hännän kiehkura ja ajoittain selkä ja pää vilahtavat kun ne siellä loikkivat. - Lintulassa on täysi hyörinä heti aamusta. Joka aamuisiin rutiineihin kuuluu, tänään jo ennen seitsemää, aamutervehdykset. Kyllä niillä on asiaa, juttelevat isoon ääneen koko lauma. Sitten avaan oven ja alkaa ankkaralli, kanatkin juoksentelevat omaan tapaansa. Kanojen juoksu on niin kuin ne pussihousuissa juoksisivat, hauskaa katsottavaa. Kanat osaavat olla jo käsivarrella, tasapainoilla kävellessä, antavat silittää ja sylittää. Välillä olen nostanut niitä puidenoksille, osaa ne itsekin sen verran pyrähtää, sekä ylös, että alaspän. Kerroin Hectorista, menetimme sen, kaiketi saanut niin kovaa kyytiä muiden lintujen osalta, että vammautui. Onhan tämä rankka rooli Lintulan emännällekin. Mutta itseä on lohduttanut keskustelut muiden lintuharrastajien ja ammattilaistenkin kanssa aiheesta. Nämä ovat asioita, joita valitettavasti tapahtuu kaikkialla, ne on vain hyväksyttävä. Ne on niitä inhottavia oppirahoja... - Munavaraisomatalous, omavaraismunatalous, siinä olemme huipulla. Eilen oli munaennätys, kuusi munaa, kaiken järjen mukaan kaikki munakykyiset munivat. Viittä munaa on useinkin, tälle aamulle vasta neljä, kohta kanaset turskauttavat vielä munan kaksi. Ennustan... Kyllä jaksaa hämmästyttää kanojen kyky "synnyttää" joka ainoa päivä uusi muna. Kanan rooli on hiivatin rankka, näkee olemuksesta koska alkaa supistelut, kuulee ja näkee olemuksesta myös koska on munittu. Silloin kirmataan vilkkaasti, kaula pitkällä ja kotkotetaan riehakkaasti. Onahan se kevyt olo moisen mötkylän jälkeen, ja sma toistuu joka ainoa päivä... Yhtenä päivänä mnulla oli yksi ankka hukassa. Sitä kyynel simässä hain ympäri pihaa, koko lintulauman ja nelijalkaisten avustuksella. Lopulta se ankka löytyi keskeltä pihaa, maastoutuneena heiniin ja humalanlehtiin. Siellä se supisteli. Voi sitä helpotusta ja iloa, kun löytyi. - Nyt on aamupuuron aika. Ukkoukulta tuli yöllä kolmen jälkeen kotiin Ruohtinreissulta, elikot lievästi riehaantuivat moisesta kesken unien. Tein linnuillekin aamusörsselit, tarjoilen ennen omaa työpäivääni. Kahvia on mennyt meikäläiseen jo sankollinen. Istuin aamutuimaan tovin yöpaidassani portailla Alma kainalossa lintuja seuraten. Onse vaan ihana lauma, tästä minä kaiketi olen haaveillut. - Mutta minulla on vielä muutama salasana hukassa, en ole saanut ladattua niitä äppejä kännykkääni, kun en ole niitä salasanoja keksinyt. Op mobiiliin oli moiset numerosarjat hukassa. Alitajunta puski jos vaikka mitä. Kävin jo pankissakin, missä kokeiltiin. Virkailija sanoi nuivasti, ettei moinen ainankaan, sillä se on Nivalan pankkitunnus, vuodelta 2004 siis kun siellä asuimme. Meinasihan tuskastuttaa, jos aikahaitari on noin kaukaa haettavissa, jotta sarjat muistan. Mutta sitten yks kaks liikenteessä kun olin, alkoi taas jokin sarjanumero vilisemään. Ajoin heti parkkiin, ja se olikin oikea sarjanumero siihen tarkoitukseen. Huh huijaa. - Salasanoilla tai ilman, hyvää viikonloppua.

2 kommenttia:

17. syyskuuta 2021 klo 15.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eipä oo tullu pitkään aikaan kommentoitua mutta aina olen kurkannu blogia että onko uutta luettavaa. Tämä isoäiti on aina tykänny tyylistä jolla kirjoitat, seurasin jo vertaistukena edellistä blogia-tosin meillä on lapsenlapsi viisi vuotta jo ollut terve. Nyt päätin kirjoittaa kun mainitsit lastensuojelu yksiköistä, tyttäreni on yksikönjohtajana sellaisessa ja olen monta kertaa kuullut huokaisun 'ihanaa se suostui tulemaan sijaiseksi' - itsellään kun on pieni lapsi eikä voi aina tuurata esim sairastunutta. Joten tärkeää työtä teet, ihaillen Isoäiti

 
10. lokakuuta 2021 klo 6.38 , Blogger -Tiina- kirjoitti...

Kiitos isoäiti!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu