maanantai 22. maaliskuuta 2021

NO NIIN, MITÄPÄ NYT

Mistähän tämä eukko nyt keuhkoaa? Ei taida tietää itsekään. En viihdy koneella, en tässä blogipohjassa, mutta yritän nyt jotain saada aikaiseksi. Kuinka paljon voi vaikuttaa yleisilme, se joka ei ole omaa luomista, vaan eetteriin pläjähtänyt valmis pohja. Sensuroitu, tylsä ja ankea. Kaikesta päätellen meikäläiselle tosi paljon. Eikä mua kiinnosta pätkääkään lähteä hakemaan ja löytämään uutta pohjaa, olenhan pian 11 vuotta takonut ilman moista ongelmaa. Niin ja kirjoittaessa tekstit eivät ilmaannu eetteriin reaaliajassa, vaan viiveellä, siihen en tajua syytä, mutta seuraus on että mää vedän hermot. Elänhän ja kirjoitan tässä ja nyt, reaaliajassa! Aurinko paistaa, kauniit ovat hanget. Eilen oli todella sakea lumipyry heti aamusta. Ei ole keväät veljeksiä, vuosi sitten oli jo narsissit tyhjällä hautausmaalla, kivet olivat näkyvissä ja lumet sulanneet. En edelleenkään pääse haudalle, olen saanut kuulla, ettei minun koivellani ole asiaa. Lunta siellä on ihan kahalata saakka, polkuja ei. Parempi vaan poltella kynttilöitä kotona, mutta onhan tämä vaikeaa. Lapsemme on ollut pois luotamme neljä ja puoli vuotta, yhden päivän. Suhteellisen pitkän aikaa verrattuna eiliseen, mutta lyhyen aikaa verrattuna ihmisikään. Ihan mihin vertaa, mutta ikävä on. On ja pysyy. Viime viikolla sain näyttelypyynnön, suhteellisen nopeana ihmisenä ripustin taulut jo seuraavana päivänä. Jostain noita uusiakin tauluja aina kehkeytyy. Ai että moinen tuntuu hyvältä, inspiroi ihtiäkin. Parin taulun kohdalla emmin, en ole niihin itse tyytyväinen, ajattelin jättää ne jopa kotiin odottamaan parempaa hetkeä, hautumaan tai kohtaamaan aggression. Jostain syystä, juuri niihin kahteen ensimmäinen katsoja kiintyi, ne puhuttelivat häntä eniten. On tämä ennenkin nähty, itse ei osaa määrittää mikä kiehtoo katsojaa. Mikä on toisaalta hyväkin, saa itse hämmästyä myös. Samoin edellisellä viikolla, kun maalasin, jaoin kuvia sosisaalisenmedian kautta, kaksi taulua ostetiin ns märkänä ja kolmas tilaus tuli aikaisemmasta maalauksesta. Se jaksaa hämmentää, tuntuu aina yhtä yllätävältä. Siis se tuntuu ihmismielelle hyvältä, kun aina silloin tällöin tulee kyseenalaistaneeksi omia huuhailujaan. Kyseenalaistajia riittää myös itseni ulkopuolelta, luuletko jonku tytkkäävän tai miten kehtaat pyytää rahaakin? Ja ainahan saan huuhailukulujani katettua moisilla, sillä jostain syystä uusia vermeitä aina ilmantuu kaappeihin ja kasseihin. On erilaisia maaleja, suteja, pohjia, musteita, hileitä, väriliituja... Jalka on edelleen pois pelistä, mutta se ei ole ollenkaan yllättävää. Olihan se pysäyttävä isku päin näköä, kun kirurgi näytti magneettikuvani kuva kerrallaan, uusista kuvakulmista. Ei ole ihme, jos ja kun olen kipeä. Sanotaanko näin, ettei polvestani juuri ehjää luupintaa näy, se on sellaista valkoista söheröä, murskaa ja solsketta. Sieltä ja niillä ne kivut ja sätkyt selittyy. Kirurgin kirkkaansisniset silmät olivat viisaat ja tietävät, jopa myötätuntoisen lempeät, maskin takana. Hän tiesi just mistä olen kipeä ja millä tavalla, ei tarvinnut itse kertoa. Pistettiin piikkejä ja toivottiin parasta. Kornia tässä hommassa on taas se, että kirurgi ei saa kirjoittaa sairaslomaa, vaan se on haettava erikseen omasta työterveydestä tai terveyskekuksesta. Joihin periaattessa kumpaankaan minua ei otettaisi vastaan, en taho saada aikoja kummallekaan sektorille, kun en tavallaan kuulu kumpaankaan. No, aikani kun jankutin, pääsin viikon sisällä työterveyslääkärille, vaikken kuulemma olisi sinne kuulunut. Hän määräsi toukokuulle saakka saikkua, yllätyksekseni, onneksi. Toivotti jopa tsemppiä. Mutta sitten on tämä Kela, sieltä en ole puolen vuoden aikana saanut senttiäkään, jännänä odotan milloin tämä paatti hörppää nesteet sisään. Hörppääkö keulasta vai perästä? Eli en oikeasti ole kyennyt töihin kivuiltani, mutta korvaavaa työtä kuuluisi tammikuun päätöksen mukaan tehdä. Nyt kivut ovat hieman hellittäneet, vedän mm msm-jauhetta, se on semmoinen rikkivalmiste, joilla resut hevosetkin saadaan liikkeelle. Syön mustikoita, selleriä, puolukoita. Jumppaan, vedän lääkkeitä kipuun, yritän olla koivelle armollinen. Leposärky on se pahin, sitkein ja v-mäisin. Öisin kun käännän kylkeä, polvet hipaisevat toisiinsa, tuntuu kuin resu lumpio tulisi terävänä piikkinä nahan läpi. Tämähän tietty juurikin luisevien ihmisten onglma, sarkasmin kautta aateltuna. Pitkin yötä siinä ja sätkyillen, polvien välissä pitää olla tyynyt. Hämärästi muistuu mieleen raskausajat, silloinkin tyyny oli tärkeä. Vaiva se on pienikin vaiva. Mutta koen asioideni olevan hyvin, meillä on asiat hyvin. Olen suunnattoman kiitollinen monesta asiasta. Myös siitä, että olen kyennyt olemaan apuna muille, nyt kun olen ns joutilas. Apua on monenlaista, voin saada apua tekstareiden ja suhteiden kautta junailtua, ihan olemalla läsnä ja aukomalla aivoituksiani. On huikeaa huomata, kuinka asiat loksahtelevat, kun niihn tarttuu. Konkreettisesti kahdelle nuorelle on järjestynyt töitä kesäksi, yhdelle perheelle olen junaillut jeesiä, lähettänyt toipilaalle vanhukselle ruoka-annoksia valmiina. Sitten on ollut äitin asioissa hieman ruuhkaa, mutta onnekseni joutilaana olen kyennyt hoitamaan, jonotteleman sen tunnin tuosta vaan ja seuraavana päivänä sen pari tuntia. Jännää on ollut tajuta taas kuinka yhteiskunta on sulkeutunut. Edes rikoilmoitusta ei voi tehdä tiistaina tai torstaina, sillä silloinhan ei kaiken järjen mukaan tehdä rikoksia. Ja kuinka sattuikaan moinen rötös sattui juuri torstaille. Sähköinen versio ei onnistunut, oli häiriö, sekin oli sattuma. Vakuutusyhtiöön oli 100 puhelun jono, jälleen ennakkotapauksien ennakkotapaus. Mutta sitten sain välitettyä kissanpentuja, olin siinäkin välikädenvälikäsi. Mutta ehkä se onnistui, viestikapulan heitin nyt yhdelle hoitolapselleni, joka oli hommassa mukana. Voi sitä homman tärkeyttä, kun sai olla mukana, kuulin innon lankoja pitkin. Vai tuleeko se kännykässä lankoja pitkin, eipä taida tulla. Mutta kuitenkin. Nyt minulla on monta ajatusta, ennen seuraava ajatusta. Jospa johonkin niistä tartun. On se hirmunen vilinä, kun noita ajatuksia tulee ja menee, sitten jokin ulkopuolinen asia, häiriö, puhelu, tms, sotkee oman ajatusleikin. Sitten keksin uuden ajatuksen, suorastaan aivoituksen. Kunnes huomaan päivän menneen taas ilman alkuperäiseen ajatukseen päätymistä, ihan vain häiriötekijöiden häiriöihin sekaantuessa. Mutta nyt on nyt, keskityn. No niin, mitäpä nyt...!? Kaiken järjen mukaan minun pitää keksiä itseni jälleen uudestaan, noin niinkuin työnkin puitteissa. Mutta en ehi siihen nyt keskittymään, on muita ajatuksia. Kait mää sen kekin tässä muiden asioiden seassa. Ei siis paniikkia. Plups vaan joku aamu olen itseni uudelleen keksinyt, luottamus on vahva. On huikeaa olla jopa tyhmänrohkea ja kiitollinen, tästäkin kaikesta. Nyt aurinkoa viikkoosi! Mainos: Varma keväänmerkki on näyttelypyynnöt🎨 Niistähän vallan innostuu.😅 Samalla sain verkkosivunikin tiinapiippoart.wixsite.com/tiinapiippo pitkän pitkästä aikaa päivitettyä. Käyppä kurkkaamassa. Maalis-huhtikuun ajan siis KÄDENJÄLKIÄ Kievarila Kissankellossa Kievarilan kahvila on toistaiseksi kiinni (korona😷), mutta seiniltä löytyy tauluja ja Vaatekammarista kevään uutuuksia, niin ja onhan ne elikotkin pihalla. Tsekkaa aukioloajat Kievarila Kissankello. Nautitaan keväästä☀️ ja revitään ilo irti kaikesta mahdollisesta💛

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu