AAMUVIRKKUNA

Unet ottivat vaan ja loppuivat siinä viiden pintaan. Nousin siis keittämään sammiollisen kahvia, yhdessä aamukuuteen menevän tyttären kanssa. Ei tosin aamukahviseuralainen ollut kovin puheliaana... Mutta elikot olivat. Heti valmiustila palvelusten suhteen valmiina. Yöllä oli pikkupakkanen, on yhä. Kaunista valkoista lunta aavistus, aamusumu joen yllä, auringon noustessa pastellinen taivas. Piti käydä yöpaitasillaan kuvaamassa, kuuraisia käkkyröitä, siemenkotia, peilityyntä jokea ja purppuraista taivasta. Lähden kohta kauppaan, pakko hakea maitoja ja muuta akuuttia ruokaa. Meidän lakeuksilla alkaa nyt koronaluvut nousemaan, kylmää kuinka se laajenee, räjähtää kohta. Itsehän olen vetänyt maskissa työminänä jo keväästä, siviiliminänäkin jo pari kuukautta. Omalta osaltani yritän olla tekemässä osani, ettei leviä. Mutta eihän sitä tiedä missä voi altistua ja millä tavalla, kukaanhan sitä tuskin vapaaehtoisesti haluaa osakseen. Tai ainakin näin luulen. Toki saattaahan joku moisesta kiksinsäkin saada, jos altistuu tai sitten ihan sairastuu. Mutta mielelläni väistän, jos voin. Mies oli aamulla rasittunut, oli ollut kuulemma koko yön reissussa. Thaimaata, Intiaa ja louhosta. Minä ja koko lössi mukana, meikäläinen kas kummaa länkäten. Etes unessa polvi ei ole ehjä, aikamoista, voisihan unen kahtua ehjälläkin vaimolla. Tekisikö joulua vai olisiko tekemättä. Jos verhot vaihtaa punaiseen, siinäkö se? Eilen tein havukransseja, pihakuusesta, enpä uskaltanut mehtään. Jos vaikka pipareita, valmistaikinasta. Pitäisikö siivota joulua, vai sotkea oikein kunnolla, jotta olisi jouluksi mitä siivota. Joulu ei vaan nyt nappaa. Ei joulukortit, ei ruuat, ei lahjat, ei joulukirjeet, saati kulutushysteria. Mikä minuun on mennyt? Ennen on napannut, vai onko se ollut pakko, kun on aina tehnyt. Viime joulukuu oli pikkasen napakka, näytöt, valmistuminen, uudet työt. Silloin ei edes juolahtanut mieleen joulukortien näperteleminen. Jotenkin syyllisenä ulkoistin itseni, nyt mietin jatkanko samalla tavalla, sillä eihän kukaan tiedä miksi en viime vuonna postitellut, joten luulevat että se oli loppu nyt. Ja on jo valmiiksi syyllisyys moisesta, ei tarvitse uutta keksiä. Mutta en minä nyt enempää jauha, ketä kiinnostaa, ei ainakaan minua. Menen maitokauppaan. Son moro. Nautitaan luonnosta, ainakin tääälä se on kaunis.