PÖLLÄHTÄNEENÄ

Herätyskello, kännykkä siis, herätti kello 07.22. Enkä tiennyt miksi, tunnistin kyllä oman kännykkäni äänen. Tuvassa, sinne könysin, pöllähtäneenä herätystä sammuttamaan. Kyllähän piti kelata mikä maa, mikä valuutta, miksi se herättää. Tuvan sohvalla on vielä yövieraita, syyslomalaisia, harmitti heidänkin puolestaan moinen piippaaminen. Tajuisn kyseessä olevan lauantain, ehkä herätys oli jäänne jostakin, sillä tarvin tosi harvoin herätyksiä. Niin, viime lauantainahan me suuntasimme Ouluun heti aamusta, siksihän se herätti. Se oli se jäänne. Kauhuskanario jossakin välissä jo kävi, että olen väärässä päivässä, sekoittanut kalenterini, sillä huomenna menen taas Ouluun avustettavan kanssa. Tänäänkö se olikin, vaikka luulin, että huomenna, vaikka eilen perjantaina luulin jo, että on lauantai eli tämä päivä. Työvuoroissani oli muutoksia tällä vikolla ja moni rutinoitunut vuoro muuttui, jopa lennosta, osittain myös syyslomasta johtuen. Tein päivävuoroja sellaisissa paikoissa missä yleensä teen iltavuoroa ja näin pois päin. Minulla oli meneillään hyvä, bileuni, harmitti sekin lopettaa, herätä pöllähtäneenä. Tosin sitten tajusin, että nythän muistan mitä unessa tapahtui, kun se loppui kesken, könysin unimaailmasta tähän valvemaailmaan. Hiukan oli hassu tunne. Oli hauskaa herätä huvittuneen virkeänä ja pöllähtäneenä, sillä unessa oli hyvä meininki, viihdyin. Siinä unessa oli valmistujaisistani kyse, vähän niinkuin puskista sain toikkarin, tavallaan siitä mistä luulin jo viime joulukuussa valmistuneeni. Noh, otin yhteiset juhlat vastaan, tietysti. Tunnistin pöydissä myös surusiskojani, surun myötä elämääni tiivisti tulleita ihmisiä. Olikohan kyseessä suruakatemiasta valmistuminen, välikoe, välietappi, jokaisella eri tutkinnon osat suoritettuina. Osan kanssa vaihdoin muutaman sanasen, osaa en vielä ehtinyt käydä moikkaamassa. Joitakin moikkailin kauempaa, huiskuttelimme. Valmistujaisissa oli pitkiä pöytiä, joissa oli eri elämänvaihedeni tuttuja, olihan kiva nähdä. Sitten alkoi tanssi, heti olin heilumassa tanssilattialla, ei se olikin nurmikko missä olimme. Puutarhajuhlat. Tuttuja biisejä, pakko oli päästä heilumaan, muistan kuinka kivaa ja mitkä koreografiat... Jalassani minulla oli -80-luvun loppupuolella olleet kengät, jotka lonksuivat, niissä piti raahustaa etteivät putoa jaloista. Kiilakorolla, sellaisella punospohjalla, vaaleanpunaisella kankaalla. Unessa tajusin laittaa soljet kiinni, näinpä ne pysyivät jalassa, pääsin reippaasti askeltamaan. Muistan kuinka hyvä oli nupulakiveyksellä kävellä, näyteiukkunoita katsella, kun kengät pysyivät jalassa. Ajattelin, että tyhmä minä, miksen aikaisemmin laittanut solkia kiinni. Oli katuja, taisin olla jopa Pariisissa, tai muualla ulkomailla. Jokin Pariisifiba minulle jäi. Oli myös käsityöläisyyttä, huippumuotia, taidetta ja elämyksiä. Jotain nahkatöitä ja -koruja, hieman shamaanihenkeen. Paljon erilaisia ihmisiä, persoonia, varsinaisia tapauksia. Mutta jotenkin sulauduin mukaan, tulin juttuun, minä viihdyin ja nautin. Minun päälläni oli jokin liehuvaa, muistan oranssinkirjavat liehukkeet ja helmat, taisin olla itsekin aika outo ja boheemi. Yksi katu kulki asunnon läpi. Oli vieläpä jossakin ylemmässä kerroksessa. Aina ikkunasta piti katsoa liikennevalojen vaihtuminen ja sitten sännätä ikkunan kautta laskeutuen kadun vilinään. Niin ja tämän ikkunan edessä loikoili viimeksi jokin boheemi mies, kissa päällään. Mies muistutti Tuure Kilpeläistä ja Jorma Uotista, ehkä hänessä oli myös jotain tuttua, olikohan peräti oma Ukkokulta. Sitä ylvästä pitkäkarvaista kissaa se mies silitteli, sohvallaan rötköttäen. Olin kulkenut ennenenkin tämän ikkunan kautta kulkevan kadunpätkän, mietin, mistä näitä kissaa silitteleviä miehiä oikein riittää, aina eri versiot pötkötteli ikkunan edessä. Minä selitin, että olen tästä vain kadulle menossa, odotan liikennevalojen vaihtumista. Ei näyttänyt haittaavan rötköttämistä, vaikka polku kulki ylitse. Mietin, oliko se vuorotyö, jossa oli aina mies kerrallaan päivystämässä. Näytti helpolta roolilta, vai olivatko he kenties maalauksien mallina. Miljöössä oli samaa tunnelmaa ja värimaailmaa, jota tavoittelen taidepiirissä. Tosin siellä maalaan papukaijatulpaania, ranskalaista sellaista. Tyylisuuntani värityksen ja aikakauden suhteen taitaa ola barokki. Sitten valmistujaisiini liittyen, pitikin tyhjentää varasto, jossa oli opiskeluun liittyvää roinaa. Muutenkin pakkasin muuttokuormaa opiskelijakämpästä ja suuntasin autoineni kotiin. Tavaraa oli ihan siis tarpeeksi, vaikka minkä sorttista keskeneräsitäkin tellinkiä ja jemmaa, muistiinpanoja, koeversioita, oivalluksia. Tavallaan tässä sekoittui niin flosristiikka, artesaanius, kuin viriketoiminta keskenään, sekä lukuisat harrastukset. Pakkasin nopeasti ja mielelläni, olihan homma nyt valmis, se tavoite purkitettu ja saavutettu. Keitin samalla jo aamukahvia, yhdessä miehen veljen kanssa. Kahvikuppien vierestä löytyi maitopurkit, vähän ryttyiset ja lämpimästä. Kahvimaidot oli ollut yön ajan väärässä kaapissa, mitä ihmettelin. Miehen veli sanoi, että ne ovat häneltä jääneet. Se oli sellainen työmaakahvitila. Join kuitenkin kahvia, jostakin löysin maitotilkan, sillä ajattelin etten mustana kuitenkaan juo. Tästä silivilirimpsis todellisuuteen, olen hereillään. Kissamme, Uku&Lele leikattiin viikko sitten, niiden kanssa on ollut hieman rankkaa. Hoivaa, huolenpitoa, hemmottelua ja jälkien siivoamista. Raukat, jospa se tästä normalisoituu, kun saavat pian ulkoilla normaalisti, eikä tarvitse kyttäillä tikkejä, karkaamisia, kaulureita ja tuoksahtavaa hiekkalaatikkoa. Eilen luin opiskelukaverin päivityksen sotkuisesta työpöydästä, jolloin ajattelin lukuisia omia varastoja ja miten ne saa aina uudestaan kaaokseen. Toki roolituksenihan menee laidasta laitaan, florsistiikasta komiikkaan ja viriketoiminnasta huuhailuun, itkusta nauruun, ilosta suruun. Elämässäni on useita surusiskoja, joiden kanssa välillä istumme pöytään miettimään tilannettamme, missä olemme, mitä aika on tehnyt, miten tunnemme, kuinka koemme. Puhumme asioista suoraan ja rehellisesti, mikä tärkeintä saamme puhua ja tulemme jotensakin ymmärretyiksi. Samoin eri oppilaitoksista, tutkinnoista, on aina jäänyt elämääni ihmisiä, heitä on paljon ja lukuisilta eri aikakausilta. Myös sieltä -80-luvulta saakka. Eilen mietin myös näitä kerrostumia. Tanssimista kaipaan, pian on vuosi viimeisimmästä tanssipaikkakeikasta. Illalla viimeksi ajattelin, kuinka tekisi hyvää, nähdä myös sen kautta ystäviä ja tuttuja, päivitellä kuulumiset ja päästä rentoutumaan tanssin kautta. Työkuvioissa teen toivomiani muutoksia, pakkaan tiettyjä osa-aluieta, niputan ja järkiperäistän, olen oppinut ja lähden oppimaan jälleen uutta. Ja ne kissat ja miehet, kissoja on ja työminääni kuuluvat lukuisat miehet, oikeastaan teen miesten kanssa vain töitä. Meille on myös tarjottu neljää eri uutta kissaa, yksi avustettavani sanoi, että meidän pitää hankkia uusia kissanpentuja. Pariisi tulee kaiketi siitä papukaijatulpaanista, joka on joissakin kohdissa röyhkeän upea ja rohkea ranskalainen tulppaani, jota siis yritän maalata kursseilla. Mallista maalaaminen olisi kiehtovaa, olen myös seurannut satunnaisesti jotakin keramiikkakilpailua, jossa tehtiin patsaat mallista. Teen töitä meillä kotona, perheissä, laitoksissa ja missä tarvitaan, Loikkaan roolista toiseen, milloin millekin kadulle ja kenenkin kanssa. Minulla on paljon tuttuja ja tutustun helposti, sitäkö lie ektrovertin ihmisen pöytävieraat. Aamukahvini keitin, maitoakin löytyi. Illalla tein makaroonilaatikkoa suuren astian ja leivoin sämpylät. Nyt voivat lomalaisetkin nousta aamupalalle. Minä salaa join kahvini tässä koneella ja naputtelin itsekkäästi. Jos sinulle tulee jokin visio unestani, tai suoranainen tulkinta tai oivallus, kerrothan... Nyt jatkan pöllähtäneenä tätä päivää, joka olikin tämä päivä, eikä huominen, saati eilinen. Vein juuri pyykkinarulle päiväpeiton kuivumaan, ihana pirteä pakkassää. Joki on todella täynnä vettä. Kävin siellä paljain varpain, kivasti kohmeinen nurmikko sai varpaani nipistelemään. Meidän pöydissämme on ollut viime päivinä vaihtuvia kattauksia, meteliä ja meininkiä. Tästä on hyvä jatkaa.