LÖYSÄÄ LÄPPÄÄ

Olen päättänyt siirtyä tänään uuteen genreen, löysään läppään. Niin ajatuksissa, kuin teksteissä, saati puheissa. Onhan se niin, että kaikki ovat jo lopen kyllästyneitä syvällisyyksiin, vaikeisiin asioihin, totuuksiin, mitä tämä totuudenkäyrätorvi suoltaa. Kuinka helppoa on olla läsnä, osallistua, kun aiheena on löysä läppä. Huomaan sen jatkuvasti, kuinka minua kartellaan, ajatuksiani vältellään, mutta löysään läppään ollaan niin mukana. Ilmoja on pidellyt, voi kuinka kaunis on hiustesi väri, entäpäs tuo huulipuna, sointuu silmiisi ja hammasluuhusi vallan mainiosti... Mistä nuo auton vanteet ovatkaan, entä turbon vihellys, ajomukavuus, vuosimalli, sileä pelitilehmä, voi kuinka voisinkaan vain aiheesta jauhaa, hehkuttaa tyytyväisyyttäni, pönkittää egoani. Uih, entäpä kavenunut uuma, onko silhuetti nyt kaunis, vai näkyykö tuossa selkämakkara, uih, näkyykö, siis selkämakkara jos oikein näin niinkuin menen kippuralle tai suoristan. Näkyy, joo selkämakkara, kauheeta, mun elämä on pois raiteelta, siis selkämakkara. Tumma paahto, vai vielä tummempi, siinäpä vaativa kysymys. Luomu vai reilu kauppa, onkohan se kumpi eettisempää. Minä kun olen niin eettinen, esteetikko, eteerinen ja eleetön egoisti. Eihän huomaa yhtään, että olen ollut liikaa paikallani, alkaa ärsytyskynnys kasvamaan, kehä menemään ahtaaksi. Mutta yritän kunnialla, tosissani lusia tämän flunssan kerralla pois, jotta pystyn jatkamaan elämääni, töitäni, normaaliutta, sen mikä nyt nykyaikana normaaliksi määritellään. Järki kolluuttelee seinämiä vasten päässä, tekee kipeää, kun yrittää ajatella järjen kautta. Nyt vaan olet ja lusit, etkä stressaa, morkkistele tai huolehdi kaikesta ja muista. Et ole korvaamaton, olet vain työntekijä, joka huolehtii omasta toipumisestaan. Ei se maailma pysähdy, lakkaa olemasta, vaikka nyt oletkin hetken hommasta syrjässä. Milloin on tarpeeksi terve palaamaan töihin, haittaako yskänkohtaukset, horkat, hikikarpalot, äänettömyys, kähinä, röhinä, aivastelukohtaukset... Hitsi kuinka ottaakaan kroppaan moinen lusiminen ja päähän moinen pähkääminen. Mieli laukkaa mitä kaikkea voisikaan tehdä, joutoajalla, mutta kun ei voi. Vo voi, kun ei voi. Laukasta tulee mieleen laukat, sellaiset sipulikukat. Niitä minulla on monta pussillista. Tahtoisin ne maahan laittaa, mutta kun yritän olla touhottamatta, ettei lähde laukkojen kanssa laukalle. Kyllä tämä on hommaa, tämä ei ole kiva genre olleskaan, mokomakin löysä läppä.