keskiviikko 16. syyskuuta 2020

HITTAALLA

Tälle päivälle on ennustettu myrskyä. Aamukuudelta piti alkaa. Ehkä on alkanutkin, muttei meillä. Minä nousin ylös reippaasti ennen seitsemää, hyvin nukutun yön jälkeen. Katsoin kuinka upeana taivaanranta punersi nousevan auringon valossa. Portailla oli muutama vesipisara, mutta ihan tyyntä. Ennen kuin ehdin auringonnousua kuvaamaan, päästin nälkäiset kissat aamupalalle. Kehuin koirat, annoin palkkiot. Laitoin kahvin tippumaan, pesin hampaani. Sitten kumpparit jalkaan ja yöpaidassa pellolle. Mutta mitä tapahtui tämän muutaman minuutin aikana, aurinko ehti nousta, oli enää punertavaa, ei hehkuvaa taivaanrantaa kuvattavaksi. Hittaalla, olin, en ehtinyt mukaan siihen hetkeen. Tulin sisälle, join sitä tuoretta kahvia, söin kaurasiemenmarjajogurttisörsseliä, ajattelin lähteä metsään ennen sadetta. Mutta miten kävikään, siinä sörsseliä syödessä alkoikin sade, taas minä olin hittaalla. Että sieppaa moinen jaamailu, monta hetkeä missaan tätä menoa, jos olen joka asiassa jäljessä ja hittaalla. Ei ole minulle ominaista, mietin, mitä tämä nyt opettaa. Miksen tartu näihin tarjolla oleviin hetkiin, olisinhan ehtinyt sen sörsselin syödä myöhemminkin, tai palvella elukat sen värikkäimmän hetken jälkeen. Noh, yritän olla nohevampi muissa asioissa. Kello on jo kahdeksan, voinhan lähteä sadekamppeissa metsään. Maanantaina kävin avustettavani kanssa metsässä. Kuinka tekikään hyvää. En muka ollut ehtinyt. Pyytelin sieniltä jopa anteeksi, kun en ole niitä käynyt keräämässä, ovat joutuneet turhaan kasvamaan ja jopa aloittamaan vanhenemisen, eikä meikäläistä ole näkynyut sieniveitsineen. Samalla keräsin litran puolukoita suoraan pulloon perkattuna. Olin muka nokkela, kun pullon sieniämpäriin laiotoin, kaksi asiaa samalla ja ihana syksyinen metsä. Olen kyllä metsäläinen, tarvin sitä metsää annoksen säännöllisesti. Tälle kuulle on ollut muka selkeät suunnitelmat, sekä ensi kuun alukupuoliskolle. Mutta kyllä on näitä muuttujia joka suuntaan, mutta onneksi mukaudun, osaan tarttua hetkiin, niihin yksittäisiin hetkiinkin. Ja olenhan tunnetusti ratkaisukekskeinen ja elastinen. Nyt kuumeisesti kokoan perheiden ja avustettavien toiveita lokakuulle, jotta saan työvuoroni jumpattua jollekin mallille, jotta niitä voi taas muuttaa toiveiden mukaan. Mieletöntä on se, että olen osallistumassa maalaus- ja kirjoittajakursseille, sekä kuoroon. Vähänkö ihanan itsekästä. Eilinen muokkaantui myös uusiksi siinä tehdessä, ytäkkiä minulla olikin muutama joutotunti. Näinpä ainoan tuplamme kanssa hyödynsimme joutoajan ajo-opetuksella ja kyläilyllä. Oli mukavaa, samalla kävimme moikkaamassa myös meidän kissavauvaa uudessa kodissa, Kimara tunsi ja muisti meidät. Ainakin tuli heti luokse ja nuuski tarkkaan. Tänään on itse asiassa kaksi vuotta siitä kun ikään kuin vahingossa meille pyydystettiin Uku ja Lele, ihanat villikissamme. Jälleen syy juhlistaa päivää. Nyt alkaa jälleen kone tökkimään, olen sitä nopeampi ja lopetan raportini hittaudesta tähän. Näin sateella voin ottaa kotihommelitkin hittaammin, vain mitä. Imuroin hittaasti, kerään tiskit hittaasti ja pukeudun tosi hittaasti. Olenhan myös oppinut nukkumaankin hittaasti, viime yöhönkin sain menemään yli seitsemän tuntia, ennen nukuin yöni neljään-viiteen tuntiin. Olkoon hittaus siis tämän päivän tavoite...

1 kommenttia:

21. syyskuuta 2020 klo 19.52 , Blogger Jutta kirjoitti...

❤️

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu