lauantai 26. syyskuuta 2020

SOPIMATON

Kahtelin aamulla vessanpeilistä hiuskuonataloani. Kovin on outo, sopiiko, vai onko sopimaton. Ennätyspitkät, harmaanvaalean ja ruskeanmaantienharmaan sekoitukset, häivähdys sinisyyttä, ehkä jotain muutakin, jos tarpeeksi peilaa. Mutta en peilaa. Nykyään enää harvemmin käytän vehkeitä niiden laittamiseen. Tytöt tekevät lettejä, itse väännän sormikiharoita, vedän joskus jotain nutturan sutturoita niskaani. Tai päälaelle, tai takaraivolle, mihin se nyt vääntäytyykään. Välillä hiusmallini ja nipottamiseni on vaatinut päivittäistä pesua ja vääntämistä. Sopivaa kampausta, sopivuutta johonkin. Mutta enää minun ei tarvitse sopia yhtikäs mihinkään. Mikä on myös vapauttavaa. Työssäni vedän räntä- tai kaatosateessa, kypärä päässä tai huppu lintassa. Eipä paljon kannata aamuisin vääntää ja kääntää. Ja onhan se jännä välillä olan yli heittää silleen hiuksia, päätä hailauttaen ja ranneliikkeellä. Ihan uusi juttu minulle. Käy lie kaularangan hyötyliikunnastakin, hiustenviskely, välillä vaihdan olkaa ja suuntaa. Lapsuuvessa ovat yhtä pitkät olleet. Ajoittain mielessä vilahtaa myös napakka polkkatukka, jopa kunnon lyhyt leikkaus, mutta pitäydyn nyt tässä sormikiharamitassa. Jopa ootan, että vielä venyvät, annan venyä. Mutta ovathan ne varmasti sopimattomat, verrattuna sopivaan. Ikääntyvä naisihminen, jolla venähtäneet blondahtaneet hiukset ja alaspäin venähtäneet leukaperät. Kuuluisihan moinen peilin kautta jo tajuta, tajuankin, mutten suuremmin välitä. Ostin tässä jokin aika sitten sovittamatta housut, mallasin lahkenpituuden passelin olevan. Kokeilin kotona niitä, joo, laput pois ja käyttöön. Mutta nehän olivatkin oikeasti ja käytännössä sopimattomat. Nyt kun jotain touhuan, ne valuu kuin hiphopparin housut. Lahetta on ensin passelisti, mutta vartin jälkeen todella pitkästi ja löysästi ja persamus roikkuu. Onnekseni pidän suhteellisen pitkiä paitoja, muuten olisi suorastaan säädytöntä ja sopimatonta. Välillä lapset tosin säälien ovat katsoneet, kun vaikka ulkoa tulen sisälle, suuntaan käsienpesulle vessaan tai kannan ostoksia kaikilla käsillä, niin housut roikkuu polvissa ja pitää kävellä haaristellen, etteivät vallan valahda. Saan kuulla, oisko nuo vähän isot, kyselyjä. Vähän silleen tuskastuneella ja sopimattomallakin äänensävyllä. Onhan se lapsille sääli, yli viisikymppinen mutsi kulkee monen kirjavassa hiuskuontalossa, housut puolivälissä roikkuen. Ennen ylioppilasjuhlia tohinassa lähdin systerillä käymään. Sitten heiltä lähtiessä huomasin heidän tuulikaapissaan kaksi minun kenkääni, niin molempien jalkojen. Mutta nämä kengät olivatkin eriparia. Kaksi samantuntuista kangaskenkää, molemmissa vähän kimallusta, toinen kimalsi kultaan, toinen hopeaan. Ei sitä vauhdissa huomanut, niin samantuntuiset. Meillähän on Kaino-koira, jonka elämäntehtävä on sekoitella ja kannella kenkiä, se on voinut parit käydä tuosta vain vaihtamassa. Saattaahan olla, että Kaino vaan testaa, mikä on sopivaa ja mikä sopimatonta. Elämässä on paljon varmasti muutakin sopimatonta, ainakin muiden mielestä, jota päästelen, teen, kirjoitan tai touhotan, mutta nyt näen sopivaksi ryhdistäytyä ja jättää tämän tälle mallille. Josko yöpaidan johonkin päiväluukkiin, sopivampaan, vaihtaisin. Ja nakkaan pitkät hiukseni vasemman olan yli, se on tänään sopivampi suunta, kun otsahiuksetkin ovat enemmän vasemmalla. Vähänkö harkinanllista sopivuutta. Son moi!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu