tiistai 10. marraskuuta 2020

KAVERIN KOOTTUJA

Pitkästä aikaa ehin sen mun kaverin kanssa vaihtamaan kuulumisia. Siis sen kaverin, josta oon teillekki välillä kertonut. Eipä siinä, eikait sille kummosempia. Tai siis kertoi se yhtenä aamuna, pikkusesta rouhasusta. Oli kuulemma lähtenyt kotoa, yhtä lasta kouluun viemään, mutta oli tajunnut älykellon jääneen laturiin. No, tietäähän sen, että jos älykello ei ole ranteessa, ei voi äkkiliikkeessä ja mutkassa älytä tai muistaa kivikasaa. Näinpä siis ikäänkuun tuli koukanneeksi sen kasan päältä. Auto vaan oli keinahdellut ja kuulunut kirskuvia äännähdyksiä. Otti osumaa helemapelteihin, vähän kylkeen ja perästä lonksahti jotain irtiki. Mutta eihän sitä sen kasan päällekkään voinut jäädä, oli pakko ajaa yli, se kaveri kertoi. Tavallaan täysin ymmärrettävää. Viime viikolla kaveri laittoi itselleen turvavyön. Ja se turvavyöhän imaisee löysät napakasti sinne koteloon. No samalla se turvavyö imaisi tämän kaverin hiuksetkin, kuulemma sattui päänahkaan, kun veti hiuksia irti kotelosta. Kaveri ei ollut uskoa moista todeksi, mutta pakkohan soli uskoa, jos sama toistui vänkärinpaikalla parin päivän päästä. Taas sattui päänahkaan. Samalla reissulla tämä kaveri perruutti pitkän, kankean, teliperäkärryn vänkärinpaikalta. Hyvin onnistui. Siis kaverin kaveri oli kuskina, muttei osannut rattia pyörittää perruuttaessa. Niin nämä kaverit sitten tekivät tämän onnistuneen perruutustempun yhdessä. Sitä ei ois moni uskonut, vähän ne ihtekin hengästyivät. Sitten tämä kaveri osallistui semmoiseen kamelieläinretriittiin. Tykkäsi kovasti lajista, niin eläimistä kuin siitä retriittioperaatiosta. Kaveri haisteli mehtää, näki naavoja, tutustui ihmisiin, sekä eläimiin. Tämä kaveri ylitti ihtensä monissa kohtaa, samoin monet luonnon esteet. Oli vesiesteitä, jäkäläliukkautta, solisevia puroja, risukoita. Kaveri pomppi, ja kamelieläin ihanasti inisten perässä. Retriitti alkoi olla viimeisiä vesiesteitä vaille pompittu, kun sattui pieni kommellus. Tämä kaveri hyppäsi ja niin hyppäsi kamelieläinkin. Mutta tämän kaverin polvitaive otti vähän osumaa, siis siitä inisevästä kamelieläimestä. Tavallaan tämä kaveri jäi sen kamelieläimen alle, vähäsen vain, polvitaipeesta vain. Ei siinä tavallaan käynyt muka kuinkaan, matka jatkui ja retriitti loppui. Mutta kotimatkalla kaverin polvi turposi ja loppui tavallaan kävely. Ei kai siinä, kaveri lähti tutkittavaksi. Hoitaja ei ymmärtänyt millään mitä kaveri selitti, kun piti selittää mitä oli tapahtunut. Mutta lääkäri ymmärsi, ehkä, tavallaan. Sisältä löytyi siroja luita, ehjyyttä, pinnasta rajoittunutta notkeutta ja kippeitä kohtia. Lääkäri piikillä punkteeraamista ehotteli, onneksi kaveri oli makkuullaan laverilla, kun pelkkä ajatuskin pyörrytti. Kaveri inisi laverilla kamelieläimen ininää, punkteerausta siirrettiin. Nyt tämä kaveri kuulemma leppuuttaa jalakaa, syö lääkkeitä ja länkkää keppien kanssa. Ja tietenki oottaa, että ei tarvi punkteerata. Toki mää nyt vähän mietin tässä, pittääkö olla huolissaan päänahasta, sattuuko joka kerta yhtä palijo, kun turvavyö imaisee. Onkohan kellekkään muulle sattunut, ettei vaan lähtis juurineen. Sitten mietin sitä kamelieläintä, sattuikohan siihenkin se törmäys. Iniseeköhän se nyt ommaa kipuaan. Sitten mietin myös, pittääkö olla huolissaan, jos kaveri meinaa pyörtyä laverilla pelkästä punkteerauksen ajatuksesta. Onhan maailmassa pahempiakin tapahtumia tapahtunut. Siitä auton helemapelleistä ja naarmuista ei kannata huolestua, nehän saadaan kyllä pakkeloitua ja entrattua, siloteltua. Kuulemma.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu