LIEKÖ HUIJAUSTA KAIKKI

Jotenkin kaikessa tässä alkaa jo kieroutunut huumorini kukkia, ihan pakko on kieli poskessa hytkyen kirjoittaa, huijauksesta, huijauksista, sitähän kaikki. Liekö huijausta siis paljon ja kaikki tykkänään. Talvi, sekin on huijausta, muka tulee, aamuksi taas pois menee. Kalenteri huijaa, viikonpäivät huijaa. Viikonpäivätkin saattavat vaihtaa paikkaa, keskiviikko etuilee perjantaita, tiistai viivyttelee, onkin torstai. Joulukin, huijausta, muka jo ovella. Ovela se on, en ole henkisesti valmis tai jouluun kypsä. Aikarattaat raksuttelevat kauhean nopeasti, epätodellisesti. Palkkoja piti tulla, mutta huijasivat, eipä tullutkaan. Siis piti tulla jo 13. päivä, eikä etes minulle, vaan lapselle. Lupasivat maksaa 17. päivä, mutta huijasivat, eivätpä maksaneet, kuulemma maksavatkin viimeinen päivä, ellei sekin viesti ole huijausta. Harmittaa lapseni puolesta, jo nyt on huijauksien kohteena. Sitten yritin s-pankkiin, mutta ei päästänyt. Kyseli kaiken maailman kansalaisuuksista, mutta luettelosta puuttui Suomi tykkänään. Eikä sitä voinut myöskään itse kirjoittaa, joten homma jumitti siihen, ellei sitten huijaa että on Sudanista. Se olisi ollut lähimpänä. Miehen mielestä huijausta, ei saa vastata, huijausviesti varmasti. Oli mikä oli, ei se edennyt, joten ulkoistin itseni. Tänne päädyin, huijatakseniko vai huijattuna. Se jää lukijalle... Magneettikuvasssa jalkani kanssa kävin maanantaina Oulussa. Lääkäri lupasi soittaa tuloksista tiistaina tai keskiviikkona. Mutta huijasi, eipä ole soittanut, nythän lie jo torstai. Omakannasta aamulla tavasin; "mediaalimeniskin corpuksesta takasarveen ulottuva laaja-alainen, horisontaalinen, meniskin alapintaan, lähelle meniskin kärkeä aukeava repeämä". Suomensin ihan ihte, että polvikierukka on revennyt laajasti. Se tukee sitä mitä olen itsekin luullut, sillä vasen polveni kierukasta on tähystetty kahdesti. Oli mikä oli, huimasi lukea repeämästä, tajuta että on sisältä revitty. Revitty olen monellakin tavalla, mutta että vielä kuvissa näkyvästi, sydämeni ja sieluni repeytymiä ei kuvissa näy. Sydämestä olen jopa ehjäksi kuvattu, samassa pömpelissä makasin silloinkin kun kuvattiin. Oli sitä tekstiä paljon enemmänkin, mutta en kyennyt lukemaan, ällötti, suututti, huvitti ja hirvitti. Toisaalta löydöt myös helpotti, epäilin jo itsekin huijanneeni, kaikkia. Toki useat tahot ovat antaneet ymmärtää, että koko jalkavammani on silkkaa huijausta, teeskentelyä, laiskuutta, vain töiden ja kotitöiden välttelyä. Olen onnistunut huijaamaan jo kolme viikkoa, kaikkia, huijannut sinne polveen myös hölskyvää eritettä. Olenkin yllättävän lahjakas huijari. Välillä huijaan itseäni, etten olekaan rampa, kävelen muka niinkuin kuuluukin, kunnes jalka menee oma-alotteisesti alta. Menipä kerran saunassakin, meinasin lähennellä kiuasta, mutta huijasin ihteni tasapainoon. Nyt siis odotan, suunnitelmaa, mille aletaan. Sillä vaiva tuntuu vain pahenevan... Tai ehkä maailmani menee yhä suppeammaksi, mittani täyttyy ja huijaan sen olevan pahempi kuin eilen tai viime viikolla. Mutta kun ei oikein tiedä mitä uskaltaa, jos uskaltaa, ja sitten revityttää lisää kierukkaa, kun huijaa uskallukseen. Ei siis ole huijausta, että olen tylsistynyt, syvässä morkkiksessa, koen kaiken maailman sivujuonteita tästä. Mutta on monta asiaa auki, mm työvuorolistani joulukuulle, joka pitäisi tehdä. Mutta voinko tehdä, jos saikku jatkuu tai operaatio tulee. Olenko työkuntoinen? Olen saanut puheluita koska palaan töihin, kauanko aion olla saikulla? Mikä minä olen siihen vastaamaan, ei tämä omia aikeitani kysele. Jos minulta kysytään, menisin, mutta jos jalalata kysytään palaisin. Olenhan jo kertaalleen palannut, seurauksena polveni nestettä kerännyt oikein ruiskutolkulla. Huijaanko olevani tylsistynyt, oikeasti kierukasta revennyt vai karttelenko vain töitä. Toisaalta kotona se vasta työmaa onkin (olisikin), ja minä huijari en voi tästäkään selvitä, kun huijaan kivut kotonakin pintaan, hermoihin ja tietoisuuteen. Siis en minä koko aikaa ole kipeä, saattaa tuosta luulla, mutta se on kipeää sitten kun se on kipeää, osuu kohalleen ja hermon ihmisen hermoon. Mutta onko se kuinka kipeää verrattuna jatkuvaan kipuun, niin ei ole. Sehän tässä huijarisyndroomassa tympäiseekin. Nesteen imaisun myötä jatkuva hermosärky valui myös pois, olo muuttui taivaalliseksi, hetkeksi, kun kipu keskittyi vain polveen. Hermosärky nääs peitti polvikivun, kun oli niin hallitseva. Mitähän vielä huijaisin. Joulumyyjäisiin olin ilmoittautunut, kahteen eri kohteeseen, myymään huuhailuja. Ensin peruttiin ensimmäiset, sitten toiset. Nyt sitten tätä rompetta, kirjoista tuunattuja juttuja, kransseja, asetelmia yms on vähän joka paikassa. Yritän huijata perhettä, että ne myydään ennen joulua, pois pyörimästä. Mutta missä ne myydään, jos joulu on vähän paljon peruttu, tai ainakin joulumyyjäiset. Tänään olisi joutoaikaa treenata ja harrastaa vaikkapa floristiikkaa, mutta kun ei huvita, ei sitten pätkääkään. Kädet toimii, samoin pää, vaikkei uskoisikaan äkkiseltään. Polvi huijaa hatutuksen kaikille osa-alueilleni, ärsytys valtaa alaa. Tai eihän sitä tiedä kuinka kivaa olisi, jos huijaisin itseni tästä koneelta kokeilemaan muutakin kuin huijauksista raportointia. Tälle viikolle olen saanut, systerin kanssa olla ratkaisemassa kahden ihmisen ongelmaa. Liittyy työhön ja tarpeeseen. Sattumoisin avasivat ongelmansa, me nopean toiminnan joukkoina tartuimme toimeen, kaksi päivää ja homma ratkesi kummallekin osapuolelle hyvällä tavalla. Viestit tulivat juuri oikeaan aikaan ja itse sohvalla löhöten, kännykkää räpläten keksin kahdelle henkilölle ratkaisun. Hokkus pokkus oivalsin, että tämähän voisikin toimia... Olivat vähän hämillään nopeasta lumipalloefektistä, me ei niinkään systerin kanssa, näinhän me palloja yleensä pyörittelemme, ratkaisukeskeisesti. Ja tämä ei ole hujausta, itsellä on huippufiilis, että pystyimme auttamaan muita. Siitä saa hyviä kiksejä itsekin, unohtuu omat sätkyilyt ja hatutukset. Nyt huijaan itseni päivävaatteisiin, ryhdistäydyn. Lopetan asiasta jauhamisen ja odotan, että se lekuri soittaa ja ilmoittaa mille aletaan. En ole koskaan ollut hyvä puhelujen ja tutkimustulosten odottaja. Ehkä tämä jonninjoutava odottaminen nostaa syviä muistoja hirveistä odotuksista, pelosta ja jännityksestä mieleen. Olen aika vereslihalla yhä, tuoreessa muistissa, miltä tuntui odottaa lapseni tuloksia, ja kuinka hirveän monta kertaa. Ollakko syöpä vai eikö olla, sehän oli yleinen tutkimussyy. Moinen muisto-hermo-ahdistusketju aktivoitui tässä ihan pienestä ongelmasta ja viasta, verrattuna isoon asiaan. Polveni on todellakin pieni ongelma, enkä jaksa siitä tehtyä isoa ongelmaa, se hoidetaan ehjäksi ja siinä se, taas mennään. En jää moiseen rypemään, mikä saadaan hoidettua on hyvä, kun tietää ettei lääketiedekään kaikkeen pysty. Enkä moista olisi nyt halunnut kokea tai nostaa pintaan, sillä joitain asioita haluaisi jo arpeutuvan. Nyt menen huijaamaan aamupalat lautaselle ja jotain muuta kivaa vaikka.