JOUTOAIKANAPUTUS

Rapiat neljäkymmentä minuuttia lähtöön ja olen ilmeisesti jo valmis. Eli joutoaikaa on, mille alakas? No, aloin naputtelemaan. Olin niin tohkeissani kun naputtelun keksin, että yritin jo kirjautuessa päästä sisään "joutoaikanaputus"-koodilla, hiukan herjas kone. Salasana tuntematon. Olihan se, eikä ihme, kun olin sanan juuri saanut mielessäni pyöriteltyä.

Otsakkeen tai jonkin muun tärkeän tiivistetyn asian, sanan, keksiminen on vähän kuin lumipallon pyörittelyä, välillä pallo tulee helposti, välillä ei tartu kiinni, muutu palloksi, on vain sellaista irtolunta. Irtosanoja, kaiketi.

Hyytävää oli eilen, tänään ei vielä tarkkaa havaintoa ilman koostumuksesta. Kävin haudalla, ja meinasin kangistua ikävästä ja kylmyydestä. Sormet meni niin jäihin kynttilöitä sytytellessä. Sielukin oli ihan ryyteessä, on varmaan vieläkin, sormet jo sulasivat. Ikävä on jälleen erilaista, se on yhä todellisemman kipeää, raivostuttaa koko asia, menettää nyt lapsi, syövälle, mille tahansa. Se ei ole oikein!! Uskon, että tuolla Valonlapsellani olisi ollut hirveästi elämisenhalua, mutta se nujerrettiin, otettiin pois. Toisaalta, mistä hänellä oli myös tieto omasta kohtalosta, tarinasta ja elämästään? Niin monissa kohden matkaa hän sen toi julki, ikään kuin sivulauseessa nakkasi ilmoille, tarjosi koppina minulle. Otinkin  niitä koppeja, mutta on hirveää saada sellainen pallo käsiinsä. Tajuta, että oma lapsi puhuu omasta tulevasta kuolemastaan. Kuinka siihen kuuluisi suhtautua? Suhtauduin usein halauksella, muutamalla lisäkysymyksellä, kiitollisuudella tyynestä lapseni viisaudesta, ällistyksellä, raivollakin, ihmetyksellä. Mutta en mielestäni kieltänyt asian mahdollisuutta, koska siihen minulla ei ollut oikeaa vastausta, kun oli vain avoimia kysymyksiä. Olen sanonut, että yritän ja teen kaikkeni, ettei niin tulisi tapahtumaan... Mutta.

 

Itse asiassa paplareista piti kirjoittamani, otin moiset juuri päästä. Taas olen siirtynyt paplarikiharavaiheeseen. Hah. Ne on kyllä kätevät, hiljaiset ja tulee hyvä pito. Minun hiuslaatuni on "nopeakuivuinen", ei tarvitse käydä kaupassa ja toimistoissa paplarit päässä, niin kuin jotkut, ainakin ennen muinoin tuntikausia pyörivät. Mistähän muuten moinen johtui? Paplareitahan pidettiin monta tuntia, huivi niiden päällä ja sitten ne vasta valmistui kiharoiksi. Pilaanko hopulla tuonkin homman, reilut puoli tuntia ja pörrö on kuiva ja kuohkea. Nousin ylös paljon ennen muita, joten en ole tietoisesti vielä smoothiekonetta ja kahvinkeitintä isompaa meteliä pitänyt. Suihku, sehän ei ole silleen niin kuin sähkölaite, niin kuin imuri vaikka, tai hiustenkuivaaja. Olisihan minua tietenkin tosi paljon imuroitatuttanut, mutta ihan siitä syystä välttelen moista kun nuoriso nukkuu. Niin kerta.

Eilisen naputtelin konetta, sain urakoitua koulujuttuja. Liitä, leikkaa, kopio, koosta, työstä ja silleen. Työohjeita, itsearviointeja, materiaalilaskentaa, hinnoittelua ja sen sellaista tein. Ensin toki tein myös ne työt alusta loppuun, muistiinpanojen ja kuvien kanssa. Tuossakin hommassa oppii koko ajan, eka kerralla en vielä tajunnut mitä olisi pitänyt tajuta, toisella mokasin ihan muuten vaan ja mokani tajusin vasta mokattuani, joten kolmannessa mokiani korjailin. Nehän kertovat myös syntyneiden laukkujen määrästä. Toki taas, mikä on milloinkin moka, kuka sen määrittää. Osaa "mokista" ei tiedä muut kuin meikäläinen, mutta se tietoisuus aina himmentää onnistumisen tunnetta. Armottomuusko lie. Sitähän se. Mutta kuinka ohjata tulevaisuudessa muita, jos ei osaa omalla kohdallaan hakea oikeaa tekotapaa ja ohjata itseään ymmärrettävästi. Siinäpä se. Mutta aikaa noihin meni ihan kiitettävästi, eilenkin havahduin pitkästi iltapäivän puolella, sitten tulikin hoppu hoitaa muita asioita. Enkä tietenkään ehtinyt läheskään kaikkea. Mutta delegoin muille, ja jätin tekemättä, onhan sekin yhden sortin vastaus.

 

Olisin ottanut mukaan hopeaglitteriset tanssikenkäni, jotka ovat viime aikoina ruostuneet yläkaapissa käyttämättöminä tanssimattomuudestani johtuen. Mutta mitä, löytyi vain vasempaan jalkaan! Taskulampun , muutaman kissan ja koiran kanssa, sekä Ukkokullan avustuksella sitä haettiin. Mutta tulos yhä sama, vain vasempaan jalkaan. Harmi! Ostin moiset glitterit Prahasta reilu vuosi sitten, ne ovat kyllä hintansa haukkuneet. Voiko oikean jalan kenkä olla piilossa jossakin? Onko se hypännyt yläkaapista ja koirat sen lumeen pihalle piilottaneet? Olenko tullut vain vasemmalla kengällä kotiin? Hukkako vei? Mörkökö söi? Jää mysteeriksi. Tämä on niitä asioita, että joku päivä se sitten löytyy tuosta vain, tulee käteen itsekseen kun ei edes sitä hae. Mutta äsrytti, kun ajattelin justiin ne nyt ottavani. Ei sillä, tuskin me edes ollaan syöpä-äitien kanssa tanssimaan menossa, mutta pitäähän varulta olla, jos alkaa kutkuttamaan tanssijalkaa niin ei tarvitse harmitella. 

Mun kyytiin lähtee mammat matkan varrelta. Itse asiassa en edes muista päivän tai illan aikatauluja, varmaan selviää tuossa matkalla. Tulevan kämppikseni kanssa tuossa aamulla viestittelin, että yritän matkalla keksiä jotakin jutunaiheita, ettei tarvitse hiljaisuuden vaivautuneessa olotilassa jakaa huonetta. Hah haa, voin vain kuvitella kuinka paljon on puhuttavia, jaettavia, pureskeltavia asioita. Odotan niin, sielunsiskon, -siskojen tapaamista! Juuri nyt sain viestiä aikatauluista samaiselta henkilöltä, varmaan hänellä korvia kuumotti... Niin, jollen ole kertonut, olen lähdössä Ouluun syöpä-äitien kokoontuminen.

 

Mutta nyt on ehkä aika jo haroa hiukset asentoonsa, lisätä huulirasvaa, harjata eläintenkarvat vaatteista ja miettiä mille alakas. Huulet on hiukan rouheat. Illalla olin jo sängyssä, kun yksi typyistä kävi huuleni reilusti rasvaamassa. Hyvä palvelu, eikö. Pitää muistaa, että välillä rasvatkin saattavat olla värillisiä, jos noin niin kuin julkisesti vetelee, on syytä pysyä huulien tuntumassa, eikä vetää nokkaan ja leukaan asti. Yksi, nimeltämainitsematon, sukulainen oli kerran näin vedellyt, luullut rasvaavansa värittömällä. Mutta onneksi lapset ovat sen verran valppaita, ettei äidit aina julkisiin övereihin ja ylilyönteihin päädy.

Nyt, hyvää viikonloppua! Kauniita talvipäiviä, kevät se jo kolokuttelee ja päivät pitenee...

 

Sanat:

 

KAAMOS

KOHINA

LUKEMA