HETKEN PIENEN

Otan juuri nyt itselleni, hetken pienen. Kanasalaattia juuri tyttöjen kanssa söimme, iski urvahdus. Päivä on mennyt byrokratiaa pyörittäessä, jonka seurauksena sain jyskyttävät ohimot. Mutta sain paljonkin asioita hoidettua, kun oikein tuntikaupalla urakoin ja tein paljon sellaistakin joka on odotatuttanut. Ja sitten muutama yllärimutkakin matkaan. Paljon on asioita myös, joita hoidin muiden puolesta, hiukan myös hyvää hyvyyttäni.

Olihan minulla todella moniulotteisemmat suunnitelmat tälle päivää olemassa, mutta niin vain jäi osa haaveeksi, vaikkakin sovittu työkeikka tälle päivää peruuntui. Nyt minua odottaa neljä vetoketjua, ompelulankoineen ja kangaskasseineen. Tavoitteena on huomenna ommella, ommella ja ommella. Opiskeluun liittyen kokoan samalla kansiota, johon teen tekemisistäni kirjalliset ja kuvalliset työohjeet. Kiva niitä on värkätä, mutta ne eivät itsekseen taho syntyä. Sitten on aina mahdollisuus, että tämä mopo keulii, siis niin siinä käy aina. Yhdet työohjeet ja esimerkkityöt piti tehdä yhdestä tyynystä, minä tein kolmesta ja vielä huovutustekniikalla neljännen lisäksi. Nyt tarvittaisiin yksi työ, mutta vetoketjuja on neljä. Kaava toistuu, mutta tekemällä oppii. Ei tule mestaria, ellei tee ja pura- metodia käytän myös useinkin. Teen ensin, oivallan sitten, tai olen ajanut ompelukoneen hutiin, sitten puran ja manaan itseäni. Mutta samalla opin, enkä toista kertaa tee samaa virhettä, pääsääntöisesti, ellen sitten vauhtisokeana tekaise samaa uudelleen, sekin toki saattaa käydä.

 

Eilen meille jalkautui kissahuoli, sillä Väinö-kollimme on pissannut verta. Eläinlääkäriä, tutkimuksia ja nyt seurataan ja lääkitään. Kuinka on poika hoidattanut, ei se onneksi kipeä ole, mutta kuitenkin. Monta hellää hetkeä olen kollin kanssa tänään viettänyt, kun on pitänyt paapoa ja lääkitä, lelliä toista. Kissanpentumme saavuttavat pian 7 kuukauden mahtipontisen iän. On ne, sanonko mitä. Kukaan aikaisemmista kissoistamme ei ole saanut noin paljon aikaiseksi, tuhoakin. On floristipolon kukkiin mullat vaihdettu sen kolmekymmentä kertaa ja milloin mitäkin jekkuja löytyy. Joulukoristeille ne antoivat öisin kyytiä. Yhtenä yönä kun koristeralli oli rajuimmillaan, nousin rauhoittelemaan niitä. Kas kummaa kumpikin oli kyljellään, muka puoliunessa lattialla, mutta pallot vielä hyrräsivät itsekseen. Jäivät kiinni. Äsken Topi pomppi vessan ovenkahvaa vasten, ilmeisesti yritti saada oven auki ja päästä vessaan. Tunti sitten kun tulin kotiin, oli samainen pikkukolli vessanoven alta tassullaan kurkottelemassa, ja luuraamassa. Arvasin heti siskoin jääneen oven taakse, siellä oli Virnu toisella puolella samassa puuhassa. Mutta on ne pennut ehtiväisiä ja hauskoja.

 

Mitäpä vielä, nooh, vuodenvaihteen melankolia ja pakokauhu ovat hellittäneet, jäsentyneet. Toki monella muullakin kuuluu menevän hiukan saman kaavan mukaan, on mitta täysi vuoden aikana kertyneitä vastuksia ja vaikeuksia, pakokauhulla odottaa ja toivoo uuden vuoden olevan helpomman. Mutta vuoden päästä saakin huomata, ettei se nyt ihan ollutkaan helpompi, kun aina vain jaksaa vastustaa. Sehän voi olla iso tai pieni asia, mutta kuorma mikä kuorma. Yritän itse nyt jäsennellä tervejärkisenä ilman paniikkia omia suunnitelmiani. Ei sillä, en todellakaan ole unohtanut asioita jotka ovat hyvin tai edes kohtuullisen hyvin, mutta jotenkin selkävoiton välillä nostaa raskaat asiat. Toki omalla kohdallani mukana suunnitelmissa on myös moni muu, kun olen uudelleenkoulutuksen kautta aloittamassa uutta urautumista. Minä kun tahdon olla myös kauhean innokas joka puuhaan, myös tekemään sitä ilmaistyötä ja sitähän saa kyllä tehdä ja vaikka mihin. Kunhan osaisin jarruttaa, sanoa ei tarvittaessa, jotta jaksan kaikin puolin paremmin  ja kalenteri olisi edes jossakin hallinnassa. Ainahan kaikki repiminen paikasta toiseen on pois jostakin muusta.

 

Nyt alkaa päänsärky hiukan hellittämään, oli jo aikakin. Tänään sormet osuvat kohtuullisen näpsäkästi oikeille näppäimille, joten taidan siis kirjoittaa hiukan muutakin. Välillä osumatarkkuus on todella kehno ja näppäimet sekaisin, silloin on ihan turha mitään luovaa edes yrittää kirjoittaa. En tiedä sekoittuuko muiden näppäimistössä kirjaintenpaikat aina välillä, minulla ne menee ihan miten sattuu toisinaan. Se on sitten yhtä korjaamista, eikä vika tietenkään ole omassa kolmensormentekniikassani.

Paljon olemme myös meditatiivisia värityskirjoja väritelleet koko klaanilla, yleensä vieraammekin ovat päätyneet siihen puuhaan. Samoin monenlaiset pelit ovat olleet ahkerassa käytössä, olen jopa romaania lukenut. Eikös nämä kaikki ole kotoilua, rentoutumista ja latautumista. Siihen välillä lenkkiä, paljua, saunaa ja elukoiden vierihoitoa. Ainakin hetken pienen homma on hallinnassa ja pakokauhu saa uinua ihan yksinään. Olen myös ollut paljon autonratissa, tykkään siitäkin ja talvinen luonto antaa parastaan, monellakin tavalla. Eilen kävin rakentamassa uuden pyydetyn näyttelyn, Alavieskan kirjastoon tällä kertaa. Taitaa olla jo kahdestoista näyttely reiluun vuoteen. Illalla päädyimme tyttöjen kanssa kylpylään, sekin oli kivaa ja enempiä suunnittelematta hyvä reissu.

 

Ja ne sanat tulevat tässä, tämä on muuten kiva juttu, ainakin itselle. Toivottavasti sinullakin herää ajatuksia, vaikket niitä tänne kirjoitakaan.

 

LAVENTELI

KUKKARUUKKU

VILTTI

 

Sanat napsuivat tytöiltä olohuoneen suunnalta, jälleen sensuroin muutaman ;-) Hetken pienen...