LUMENA

Annoin itselleni luvan vartin  naputtelulle, aika alkoi just nyt...

Portaat olivat lumessa, kun elikot aamupissalle päästin. Hormissa kohisee tuuli, liekö lumituiskua siis ilmassa. Lunta puski sisään oven rakosestakin, kun haistelin aamua. Tollo viihtyi vain hetken ulkona, samoin koirillakin oli kiire sisälle. Väinö ulkoisti itsensä vasta aamupalan jälkeen.

Kissanhiekkaa oli lattialla, pienet olivat hiukan vauhdikkaasti jälleen kuopineet laatikollaan. En vielä imuroinut, kun suurin osa ihmisistä on yhä unten mailla. Kuulemma se ei ole lomalla kiva herätys, kun herään imuria pyörittelemään. Kovin on monenlaista koostumusta kissanhiekoilla, osa pitää hyvin myös kissanpissaiset tuoksut omana tietonaan, osa hiekoista taas vapauttaa tuoksunsa huusholliin. Arvaatko kummasta hiekasta pidän enemmän.

Kun kissamme puoli vuotta täyttivät, olihan silloinkin luminen aamu 8.12., onnittelin heitä lumella. Toin ison köntsän oikeaa suvilunta kodinhoitohuoneen altaaseen. Kyllä oli kissat kuin ihmemaassa, varmaan huvipuisto-olo, kun lumeen tutustuivat. Sitä piti kuopia, kosketella, haistella ja maistella. Osasi Virnu siitä jopa palloja tassuillaan pyöritellä. Ja ihmetellä mihin kaikki katoaa, kun sen kanssa leikkii. Tuosta vain kissat saivat vietettyä aikaansa uutta ihmetellen.

Perinteisesti meillä on tehty isosta lumikasasta liukumäkilinnoituslumihotellikaivanto. Paas kattoo ilmestyykö tänä talvena. Lumihotelli on se perinteinen, siinä on huone poikineen, eläimetkin osallistuvat sen asuttamiseen. Tähän saumaan roihahti ikävän aalto Valonlastani, se oli eristysaikoina kiva leikki, sai olla kotona, suunnitella ja heittäytyä luovaksi... Muistan myös kuinka joulukuussa -15 ulkoilimme pyörätuolin kanssa. Täällä oli pyörätiet niin tukossa, että sai vetää, työntää ja puskea. Sairaalasta kun ulkoilimme kelillä millä hyvänsä, pyörätiet olivat kunnossa, tai aina oli valittavana jokin aurattu pätkä. Toista se on täällä maalla, silloin kaipasin Ouluun noinkin tyhmästä syystä kuin lumitöiden teon vuoksi. Auraukset mahdollistivat paremmin liikkumisen ja ulkoilun, joka oli ainakin kahdesti päivässä meille henkireikä, pääsimme ulos huoneesta, muistan kuinka tyttö oli hiljaa, ei kapinoinut ja nautti kun lunta oli, tuli ja riitti. Vaikka kuinka pyrryytti ja olimme kinoksen peitossa, me ulkoilimme... Ikäväitku kirvelee.

Illalla yskitti, meinasi jo harmittaa. Miksi yskä muistuttaa aina juuri silloin kun on nukahtamaisillaan, se herättää. Mutta niin vain nukahdin ja kahdeksalta vasta heräsin. Yskä, jonka sain elokuussa keuhkokuumeen mukana kesti 137 päivää. Se oli pitkä aika yskittäväksi. Nyt siis ollut muutaman viikon rauhallisempaa, mutta eikö eilen, niin se taas yskitytti. Syytä yskälle ei löytynyt, olen lukuisilla testeillä täysin terveeksi julistettu, niitä on siis uskominen. Kait se vain on niin pitkäpiimästä tuo moisesta keuhkokuumeesta toipuminen...

Nyt jonottelemaan verotoimistoon, toivottavasti se on auki, on vain ma-ke, ja eikös ma-ti ole jo lusittu. Jännä juttu tuokin, kun syksyllä veroprosenttiani lasketutin näiden opiskeluun liittyvien asioiden tiimoilta, nytpäs olikin lipsahtanut lisäprosentille sopivasti juuri joulukuussa. Tyhmänä, varmaankin lumisokeana luotin toimittamiini todisteisiin ja laskelmiin, en kyylä kytännyt... Niin kuin minä aina kyylään ja kyttään yhä, kaikkea, aina pitää tarkistaa tarkistamisen jälkeen.

Onneksi tänään ei tarvitse olla lumen seassa liikenteessä pidempää matkaa. Mutta hyvä kun tulee lumena, nythän on talvi ja kuuluukin lumena tulla.

Vartti, siinä se meni, jauhaessa jonnin joutavia. Tämä lie se lumisokean joutoaikapäivitys. Eiku lumitöihin.

Tällekin aamulle nakkaan ajatusvirrastani sanat;

KAUKALO

PEUKALO

KOLO

Että semmosta...