HIDASTA VAI NOPEAA

Vaihteeksi maalaan. Käytän pääsääntöisesti akryylivärejä, ne sopivat luonteenlaatuuni, ovat nopeasti kuivuvia. Minua kiehtoo ajoittain ajatus maalaamisesta öljyväreillä. Mutta sitten minun pitäisi jaksaa odottaa niiden kuivumista, sillä se on hitaampi prosessi. Ne kun ovat niitä hitaasti kuivuvia.

Eilen, ja jo sunnuntainakin, minulla oli paljon kyyneliä. Ne virtasivat runsaina poskilla, kaulalla, pitkin naamaa. Kyynelien runsaudesta huolimatta ne kuivuivat nopeasti. Minun ikäväni, suruni ja itkuni on verrattavissa luonteeseeni ja käyttämiini väreihin, nekin ovat nopeasti kuivuvia. Ensimmäinen lapseni taivassyntymäpäivä, järisyttävä kokemuksena, todella epäreilu ja epärealistinen, samaan aikaan liiankin totta. Uskon, että taivaassakin oli juhlat, sillä lapsemme sai aikaan juhlat asiasta kuin asiasta eläissäänkin. Eilen viestittelin yhden ystäväni kanssa, joka on myös lapsensa menettänyt. Uskon heidänkin löytäneen toisensa rajan toisella puolella. Jos äideillä synkkaa, varmasti lapsillakin. Lapsemme taivasystävien määrä on varmasti kasvanut. Sunnuntaina meillä oli paljon vieraita, meteli ja naurun määrä oli mieletön. Osa tuli myöhemmin ja nauroi jo tullessaan valtavaa puheen sorinaa ja äänien runsautta, sukelsivat sekaan ja yrittivät saada oman äänensä kuuluviin.

Millaista 14 -vuotiaana on olla jo kuollut? Kauhea ajatus, aivan keskeneräinen elämä, valitettavan totta monen lapsen kohdalla.. Kuinka saada vastaus? Ei mitään järkeä, ei mitään kohtuutta. Samaan aikaan mietin ja yritän kuumeisesti ottaa selvää, miltä tuntuu olla kaksosena ja elossa? Kuinka paljon asia mietityttää, on ajatuksissa ja mihin kaikkeen se vaikuttaa. No, 14 -vuotiaalta ei aivan suoria vastauksia saa. Onneksi tämä puolikas oli tiukasti kainalossa pitkin iltaa. Ajoittain nopeastikin siinä käpäisi, jatkoi sitten omiin touhuihinsa. Haudalla kävimme koko perheen voimin, märisin nopeasti sielläkin. Veimme kukkia ja kynttilöitä. Otimme koiratkin kumpua moikkaamaan, sillä naapurikummun koira käy meidänkin lapsemme haudalla lähes päivittäin. Karmiva yhtälö, käydä oman lapsen haudalla, nyt teki pahaa. Samaa sanoi siskoni, että nyt oli tehnyt kipeää, kun tähän asti on ollut levollisilla mielin ja tyyni asian suhteen. Samaa monet aikaisemmin lapsensa menettäneet sanovat, syntymäpäivä on raskas kohdata. Oli ihanaa, kun lastamme muistettiin edelleenkin korteilla, kynttilöillä ja kukilla, monilla oli ajatus mukana elämisestä. Vaikka raja onkin ylitetty, mukana hän on yhä, niin monilla tavoin. Uskon, että tulee jatkossakin olemaan. Lukuisat ystävät muistivat meitä viesteillä eilisen aikana, myötäelivät.

Tänään on ystävänpäivä, tärkeä päivä. Tänään on kiva saada ja lähettää teemaan sopivia viestejä. Kenties korttejakin. Mutta samalla itseä tympäisee päivän kaupallisuus ja osittainen pinnallisuuskin. Ystävyys kun on kokonaisvaltainen ja hyvä olotila, ei se krääsää tarvitse pönkittääkseen. Ystävänpäivä kuuluu olla joka päivä, eikä vain silloin kun mainostetaan. Ystävyys mielestäni mitataan juuri ystävänpäivien välissä olevina päivinä. Kun on rohkeutta olla ystävä juuri silloin kun toinen sitä vähiten osaa pyytää, tai vähiten sitä ansaitsee. Ystävyys ei mielestäni katso aikaa, ei paikkaa, eikä ikää. Syksyn mittaan ystävät ovat nousseet arvoon arvaamattomaan, jotkut ovat rohkeudellaan kirineet valtavaan hehkuun. Ovat olleet rinnalla kun olemme tarvinneet.

Ystävyydessäkin on useita eri laatuja, jotkut ovat nopeasti kuivuvaa ja jopa nopeasti loppuvaa sorttia. Katoavaa ja hiipuvaa. Onneksi on myös niitä hitaasti kuivuvia ja riittoisia ystävyyssuhteita, jotka pysyvät tuoreina pienelläkin ylläpidolla, jopa vuosien saatossa vahvistuen. Vaikka ihmistä ei konkreettisesti näe, ei kohtaa, ei ole arjessa mukana, kulkee hän jossakin sisimmässä ja syvällä. Se on olemassa, aina. Ystävyys saattaa löytyä yllättävissä asioissa, joidenkin kohdalla se syntyy välittömästi. Tänäänkin haluan olla kiitollinen kaikille ystävilleni, jotka ovat rinnallamme kulkeneet ja kulkevat yhä.

Vaaleanpunainen ja todella märkä rutistus, pidetään ystävyyden maali tuoreena….