TYHJENNYS

Jatkan tyhjentävillä teemoilla, ei sillä että tänään aamulla tyhjää olisi. Päinvastoin, nyt on sellainen ajatusten sekamelska meneillään, ettei tosikaan. Olen lähdössä Ouluun, minulla on aikaa kirjoittamiseen rapiat kolme varttia, pakko hyödyntää. Mutta tyhjennän osan siitä mitä mielessä pyörii.

Loppianen oli eilen, tyhjensimme joulun pois. Aina yhtä vapauttava tunne, paljastuu tyhjiä neliöitä, avaruutta, liiallinen sälä piiloon. Niin se oli ja meni sekin joulu, jalkautui askeettisempi arki. Pelkäsin joulua enemmän tai minua jopa sillä peloteltiin, kuinka raskas siitä tulee. Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, olihan se tunteiden sekametelisoppa, mutta sitähän samaa sekametelisoppaa on juhlapyhien välissä soljuva arkemmekin. Tunteet ja tunnelmat eivät siis yllätyksenä tulleet, koin jopa suunnatonta tyyneyttä ja kiitollisuutta ikävän velloessa.

Eilen sain touhupuuskan ja tartuin viimeinkin toimeen. Tyhjensin lapseni hyllyjä, jemmoja, laukkuja, pussukoita, aarteita, nyssyköitä. Mitä sitä nyt käsiltään taitavalta ja tavaroista pitävältä kolmetoista vuotiaalta jälkeen jääkään. Toki suurimmat tavaramäärät on laitettu jo kiertoon heti kuoleman jälkeen ja ne tavarat jatkavat hyvää elämäänsä muualla, vaikkapa serkkujen luona kärrynpyöriä tehden ja tanssien. Mutta silloin syyskuussa tuli seinä ja stoppi vastaan ja asiat jäivät puolitiehen, kun sattui niin. Ei sen puoleen, kyllä tuo eilenkin sattui, aivan kauheasti, mutta kykenin jotensakin tekemään. Nyt on aarteita yksi laatikollinen jemmassa, tärkeimmiksi säilytettäviksi aarteiksi nousi itselle yllättäviäkin asioita. Kuten vaikkapa toisessa kantasolusiirrossa käytetty neonkeltainen sifonkijakku, kuinka paljon siihen liittyy hauskoja muistoja. Hiuslenkki, jonka jätin edelleenkin myttyrälleen ja siinä olevat hiukset paikoilleen. Ruusuntuoksuinen vartalovoide, pullon jämät vuodelta 2010, kun ensimmäinen kalju sillä aina kiillotettiin ja tuoksutettiin. Kyniä, piirustuksia, vihkoja, taideteoksia. Ensimmäinen maalaus 22.10.2010 nimeltään Suta Huti. Peruukki, toinenkin, blondi ja blondimpi. Sukat ja säärystimet, jotka opettaja oli lähettänyt vuosi sitten ja niitä pidettiin tosi paljon. Yöpaita, venynyt ja vanunut, shortsipyjama, jossa säihkysääret vilkkuivat. Minun retro ponshoni vuosimallia 1978 tai jotain, joka kulki mukana jo ensimmäisessä kantasolusiirrossa 2011, jonka värimaailma upposi neitiimme. Tuoksuöljy marraskuulta 2015, kun aivovaurio jalkautui ja minä hieroin ja hieroin, hemmottelin ja tuoksuilla herättelin aisteja, kotona ja sairaalassa. Maskotteja ja pehmoja, varsinkin pöllöjä pokineen. Valokuva-albumi syksyltä 2012, kun Helsingissä oli taidenäyttely ja neitimme töitä oli siellä esillä. Susiaiheinen lasipallo, jossa äitisusi ulvoo kuono pystyssä ja lapsisusi on vierellä, matkamuisto Lapista 2014. Kehystetty vaaleanpunainen frisbii, joka on huutokaupattu lapsemme hyväksi, tuntematon perheenisä sen taiteillut ja lähettänyt. Ikoni, jossa suojelusenkeli kädet levällään suojelee, Valamon luostarin terveiset vuodelta 2015. Neidin oma tekemä puinen laatikko, kirkkaan keltainen, jossa lukee Isälle…  Arvatenkin sattuu yhä ja velloo ikävän aallot tätä kirjoittaessakin, mutta koen tämänkin tunteiden tyhjennyksen tulevan tarpeeseen ja olevan paikallaan. Tässä on ihan tekninen ongelma, en kyyneliltäni tahdo osua kiireessä oikeisiin näppäimiin, saati että kykenisin näkemään tekstiä. Oli hämmentävää tajuta tuosta Suta Huti maalauksesta ja päivämäärästä, kuinka varhaisessa vaiheessa syöpätaistelua olimme jo tarttuneet väreihin ja pensseleihin. Sairaalaan menimme 18.10.2010, muutaman päivän sisällä taideterapia ja luovuus olivat jo koppiimme jalkautuneet. Ne kulkivat mukana silloin ja kulkevat yhä. Eilinen tyhjennys oli pikakelaus kuuden vuoden taistelusta, kuinka paljon hyviä muistoja tulvahteli tavaroiden myötä. Tyhjennys oli paikallaan.

Tässä naputellessa tyhjensin itkuvarastoni ja lapseltani perityn  pöllökahvikupillisen vahvaa aamukahvia. Ulkona alkaa olla sinistä, uutta lunta, hiukan pyryä ja lauhaa. Minua ärsyttää kun maalliset asiat mietityttävät ja kuormittavat, mitenkähän nekin saisi jäsenneltyä ja tyhjennettyä. Mutta olkoonkin niin, että asioilla on tapana järjestyä, olen kuullut sanottavan. Tämän mittainen tämä tyhjennys, olipa hyvä kun ehdin naputella ennen matkaan lähtöä. Olo on suorastaan vapauttavan tyhjentynyt, nyt on hyvä lähteä ammentamaan uusia asioita ja vähän paljon rinnallakin kulkemaan… Huoh, tekipäs hyvää… Tyhjentävää viikonloppua!