TARHAPÖLLÖ

Varhain sunnuntaiaamuna eukko hallilleen kulki, mukanaan runsas eläinten joukko. Isot peltiovet rämisten sepposelleen aukaisi, valon päästi halliin luikahtamaan.

-Hyvää huomenta halli!, eukko isoon ääneen kailotti ojennelleen käsivartensa laajasti, kuin hallia syleillen.

-Kiitos samoin, kuuli eukko hallin vastaavan kaikuna.

Samaan aikaan eukko itsekseen tyrskähti, kuinka upea valo, kuinka upea halli, kuinka upea tila ja kuinka valtava kaiku. Niin, moniko aamutuimaan jollekin rantteen perällä olevalle rakennukselle antaa syleilyt tai toivottaa huomenet? No, eukolla ja tällä hallilla on tiivis yhteys, halli mahdollistaa eukon huuhailut, enemmän ja vähemmän.

Edellisenä päivänä eukko tuntikausia hallissaan vietti, maalaten, tietty. aeläinlauma seuranaan, juttukavereitakin eukolla oli. Eukko heilui hengästyksissään, antoi värien viedä, liikkeillään niitä vauhditti. Jaksoi yhä uudelleen henkäillä aikaansaannoksiaan, rohkeita kokeilujaan, luomiaan tunnelmia, kosketeltavia pintoja. 

-Uskalla olla, sellaisen tekonimen eukko yhdelle tauluistaan lausui. 

-Uskalla olla, se mikä olet. Älä alistu muiden määrittämään ja muotoilemaan muottiin. Uskalla sanoa, ei, jämäkän varmasti, kun tunnet, ettei jokin asia ole nyt sinua varten. Uskalla olla herkkä, vaikka itkeä, jos itkettää. Uskalla olla iloinen, hullaantunut, jos olet iloinen ja hullaantunut. Uskalla valita ja tehdä jotain sellaista, mistä sinua arvostellaan ja ennen kaikkea lannistajat yrittävät sinut lannistaa. Uskalla olla ihminen, joka valitsee seuransa. Jos et tarvitse lannistajia, määrittäjiä ja mollaajia elämääsi, uskalla olla heistä irrallinen. Uskalla tehdä itsellesi sopivia, omanmakuisia ratkaisuja, sillä tämähän on oma elämäsi. Jokainen päivä on uuden mahdollisuuden alku, jos sinulle sellainen annetaan, niin tartu siihen. Eukko moisia aihioita päässään pyöritteli ja samaan aikaan reikäpäisenä maalasi. Lähinnä roiski, tuputti, heilui, ruiskutteli, sprayasi ja valutteli.

-Okraa vahvasti, vahvaa turkoosia, toistakin, hieman valkoista, yllättäen myös vaaleanpunaista, ripaus mustaa. Enpäs tiennyt tällaisia värejä voivan yhdistää, ennekuin taas tulin kokeilleeksi, kun nuo värit vain veivät. On se huikeaa, kun antaa väreille älyttömiä mahdollisuuksia sekoittua keskenään, hullutella ja testailla. 

Eukko maalasi pyöreän taulun, aikomuksenaan kuvata moisen prosessin. Ensimmäinen kuva on siitä, kun okraa maalia on pohjalle pursotettuna kinos, läjä, vääkylä…. Seuraava havainto onkin hengästys ja valmis työ. Ei siinä paljon taas kuvailtu, kun maalausinto sumensi muistin, tajunnan ja ymmärryksen. Uskalla olla, päätyi myös tekonimestä taulun nimeksi, miksikäs ei.

-Onkohan tämä jo riippuvuutta? Milloin asia luokitellaan addiktioksi? Haittaako, vaikka se olisikin jokin riippuvuus, tuo maalaamisen tuottama nautinto. Saahan ihminen tekemästään nauttia, niin kerta, eukko hengästyksissään tuhisi muutaman tunnin sessionsa jälkeen.

-Mihin minä näiden kanssa vielä jouvun? Hallin seinät alkavat uhkaavasti täyttyä. Kaksi näyttelyä on meneillään, pian nekin taulut etsivät säilytyspaikkaansa.

-Mihin minä näiden kanssa jouvun?, eukko kyselee yhä nauraen itseltään. Samaan aikaan tietää, ettei yhtään mihinkään, taulut joutuvat hallin seinille loppukesäksi ja pinoon talveksi.

-Mutta ihan sama, sainpahan tuntea, kokea ja tehdä taas jotain itselle huumaavaa, tärkeää ja oivaltavaa. 

-Mitä nämä taulut sinulle kertovat?

-Mistä pidät?

-Mistä et, ja mikset? yksi hallikävijä eukolle kysymyksiä heitteli.

-Mennä nyt analysoimaan, sehän on loputon suo sekin. On paljonkin maalauksia joista pidän, mutta muut eivät pidä, eukko mietteliäänä vastaili.

-Sitten on sellaisia, joiden esille laittamista olen jopa miettinyt, kun en enää valmiina tykkää, niin sitten aihe, kuva ja taulu kolahtaakin vastapuoleen. Värittää ja kertoo hänelle tärkeää tarinaa. Silloin olen onnistunut, kun se taulu puhuu katsojalle, herättää tunteita, ajatuksia, avaa ja oivaltaa.

-Yksi ihminen oli perehtynyt tauluihini, hänen lempparinsa olivat maalattu lähes poikkeuksetta vuonna 2017, mikä eukkoa itseäänkin hämmästytti. 

-Toki sinä vuonna kokeilin paljon samoilla tekniikoilla, valuttelin ja roiskin, rohkeammin hain omaa ilmentämistapaani ja testailin värejä. Vuonna 2016:han eukko muistaa maalaamiseen hurahtaneensa täysin. Tai hakeneensa jopa apua, siis oppia  kursseilta, huuhailuunsa.

-Lapseni kuoleman jälkeen maalasin todella paljon, menin välittömästi kursseille. Kuinka antoisaa se oli, vapauttavaa, uudistavaa, puhdistavaa. Kun ei annettu tarkkoja raameja, eukko sain päästellä kaikki vyörynsä ulos värien kautta. Silloin eukko maalasi surua, ikävää, itkua, kaipausta, vihaa, menettämistä, myös helpotusta, kiitollisuutta, kuolemaa, jäähyväisiä, irti päästämistä, taivasta, sydänverta, kouristavaa tunnetta... Mitä milloinkin oli tullakseen. Silloin eukko hullaantui yhä enemmän värien ja maalaamisen hoitavaan voimaan. 

-Saat yhdistää eri tekniikoita, eri pintoja, eri sävyjä, eukkoa rohkaistiin kursseilla. 

-Anna mennä vaan, sinulla on rohkeutta siihen...

Siitä saakka eukko on antanut mennä, rohkeasti ja roiskien, kurssiopit vapauttivat nopean ja suuruudenhullun hulluudessaan. Kursseilla eukko sain luovuudelleen vahvemmat siivet, joilla uskaltaa rohkeammin lennellä.

Sunnuntai aamuna eukko lähti kukkia keräämään, sitä mitä pientareilla oli annettavaa heinäkuun puolivälissä. Siankärsämöä, kauniita heiniä, mesiangervoa huumaavine tuoksuineen. Ohdakkeita, hiirenherneitä, saunakukkia, nappikukkia...

-Moni kukka on jo kukintansa ohittanut, niissä on kauniita siemenkotia, väritys on muuttunut, pientareen tunnelmat ovat muuttuneet, eukko nyt kukkasille höpötti, aivoituksiaan aukaisi.

Samalla hän keräsi sylillisen maitohorsmaa, siskolleen ajatteli viedä, olihan siskolla syntymäpäivä. Yksi tärkeä lapsuusmuisto siskolla onkin eukon tuoma iso maitohorsmakimppu joskus kauan sitten.

-Paljon onneaaaa vaan, eukko siskolleen hoilasi, sylissään iso kimppu maitohorsmaa. Eukko paplaripäisen siskonsa halasi ja kukat tälle ojensi.

-Tämähän on paljon siistimmin sidottu kimppu kuin se kauan aikaa sitten saatu, sisko tuumasi, muisti heti kukkien ja asiayhteyden. Sisko lähti riittävän suurta maljakkoa kimpulleen hakemaan, löysi ja kukat portaille asetteli.

-Ootappa mulla oli eilen joku ajatus, tuli tuolla lenkillä, se liittyi isään, rantteeseen, pöllöihin, sun halliin, maalaamiseen, huuhailuun… Miksen minä nyt sitä muista, mutta kohta se tulee mieleen, sisko saneli.

-Niin kovasti olenkin hallille sitä oikeaa nimeä hakenut, maistellut, eikä vielä ole oikein hyvälle tuntunut, sen kyllä tietää milloin se on se oikea, eukko saneli. Ymmärsi kyllä, mitä on olla kun on sana hukassa, välillä eukko itsekin sanoja hukkailee. Mutta luottaa myös siihen, että jostakin se sana pulpahtaa, kun sen aika on.

Eukko ja sisko pihalla muutakin juttelivat, unohtivat sanajahdin, kun ei se jahtaamalla kummene. Eukko kukkakranssikurssistaan puheli, jota suunnitteli päivällä pidettäväksi.

Suhteellisen sitova ilmoittautuminen, niin eukko asian kurssikutsuun muotoili. Sanonta herätti hilpeyttä, mitä se mahtaa tarkoittaa.

-Suhteellisen sitova tarkoittaa sitä, että jättää tavallaan takaoven varulta auki. Nykyisin ihmiset elävät niin nopeatempoista, sitoutumiskammoistakin ja varpaisillaan olevaa elämää, että aina on hyvä pitää se takaportti auki, jos tulee mutkia, muutoksia, mielenmuutoksia tai parempaa tekemistä. Ja kesällähän niitä tulee, muutoksia vaikka kuinka ja vaikka mistä syystä. Toki siihen vaikuttaa myös ilmat, kesävieraat, ex tempore tapahtumat. Jostain syystä eukko ymmärtää nopeita muuttuvia tekijöitä ja hetkellisiä inspiraatioita, siksipä suhteellisen sitova, pitää myös eukolle itselleenkin takaportin auki.

-Kolme, ainakin, on tulonsa nyt aamusta perunut, kaksi on ilmoittautunut lisää, kuulemma yksi lapsikin tulee lisää, eukko kurssilaisiaan mietiskeli. 

-Ihan sama moniko tulee, kaikki tietävät aloitusajan tulevat jos pääsevät. Materiaaliahan on, ja jos jää, niin siinähän on vain keräämisen vaiva, eukko rennosti jutteli. 

-Kurssit ovat olleet muutakin kuin pelkkää kranssin tekemistä. Niille on ajautunut ihmisiä, uusia tuttavuuksia, ennen kaikkea on huikeaa huomata se silmien palo ja oivallus joita kurssilaiset ovat kokeneet. Onnistumisen ilo, eukko suurieleisesti ja teatraalisesti sanailee. Silmin nähden tyytyväisenä.

-Rantepöllö!, sisko huudahtaa kesken sanailun.

-Ei, ei se ollutkaan, se oli melkein tuo, nyt ollaan jo lähellä, nuo sanat siihen liittyy, isä, rante, pöllö, lapsuus, miksi se ei nyt tule.

-Kyllä se tulee, oota vaan, makustelee eukko, tietäen, että nyt ollaan jo lähellä. Sen näkee siskon eleistä, silmien palosta, visiosta.

-TARHAPÖLLÖ!, karjaisee sisko, nyt se sana tuli!

-Joo, Tarhapöllö! Se on se sana!!! Juuri oikea sana, eukolla menee ihan kylmät väreet, sillä sana osui ja upposi. Se oli juuri sitä mitä hän on hakenut. Eukolla on mielikuva siitä, että piti ihan onnesta hypähdellä, kun se sana löytyi. Ja se sana osui, kerralla, miksei se ollut tullut itselle mieleen?

Eukko kotiutti itsenä innoissaan, maksuteli sanaa ajaessaan. Voiko sana enempää asiaa kuvailla, 

-Ateljee Tarhapöllö, aivan huikea, aivan mieletön, todella omintakeinen ja silti todella oma, eukko intoili.

-Ateljee Tarhapöllö, teidät on nyt nimetty, eukko jälleen hallinsa ovella ilmoitti ja ylpeänä nimeä kailotti. Samalla suurieleisesti kädet levällään kumarteli, etu einälle, takaseinälle, sivuseinille. 

Ateljee Tarhapöllö, siinä nivoutuu kaikki.

-Isä viihtyi rantteella, tarhalla enemmän kuin hyvin, se oli isän oma tila, ateljee. Polttopuut, kevät, moottorisaha ja puupinot.

-Tarhapöllöiksi isä meitä lapsiaan kutsui, liekö lapset olleet takkutukkia, hieman pöllähtäneitä ja lievästi huuhaita jo pienestä pitäen. Se oli myös hellittelynimi takkupäille, vilkkaille ja kekseliäille visionääreille.

-Pöllöt, luonnon omat selviytyjät ovat olleet perheellä vahvasti mukana useita vuosia. Pöllöt ovat eukolle myös voimaeläimiä, vietintuojia. Eukon menetetty Valonlapsi, näki, piirsi ja tykkäsi pöllöistä valtavasti. Valonlapsi maalasi osastolleen myös taulun, ison puun, jonka oksilla oli pöllöjä. Välillä harvassa, välillä tieheämmässä. Jokainen pöllö oli omanlaisensa, yksilö. Lapsi taululle nimeksi antoi "Selviytyjät".

-Tarhapöllö on myös kepeä, vapauttavan hauska, humoristisen hölmö ja ajatuksia aiheuttava. Hieman rajaton, luovasti vinksahtanut, Tarhapöllö ei varmasti ole liian vakavasti otettava tai tylsä, se kuvastaa eukkoakin todella paljon.

-Saanpahan kulkea niissä eripari sukissani ja hiukset sekaisin, tasan omana itsenäni, omalla reviirilläni, huuhailla mennen tullen palatessa, kun ateljeellakin on noin hassu ja hauska nimi. Maalaaminen ja elämästä nauttiminen, on luvallista, tarpeellista ja päivittäistä, kaikesta huolimatta ja juuri siksi. 

-Muina päivinä elän, yhtenä vaan kuolen, oli siskon syntymäpäivän lyhyt ja ytimekäs slougani, joka eukkoonkin osui ja kolahti, samaa ajatusta eukkokin elämässään soveltaa.

Tiistaina aamusta eukko hieman kankeasti liikehtii, siipirikkona räpiköi toispuoleisesti. Mielikuvitus laukkaa, sormet hyppelee näppäimillä. Kaikista kolhuista, siipirikosta olemuksesta huolimatta, odottaa innolla aluillaan olevaa päivää. 

-Tarhapöllö, jopas on kuvaavaa, eukko tupisee kun aamuista peilikuvaansa katsoo. Ymmärtää taas isänsä sanonnan paremmin. Tukka on sekaisin, hieman aamupöllähtänyt, samaan aikaan kuitenkin elämänpeileissä, eli silmissä on vilkasta liikehdintää.

Ateljee Tarhapöllö, täältä tullaan!