KUKKAISKIELTÄ

Olen kuullut, että ihmiset ovat eristyksissä ja yksinäisyydessä jopa kukilleen puhuneet. Kaikkea sitä! - Huomenta herra Amatzoni, (amatzoninlilja) kaunis joulukuinen päivä tänään. Onkos siinä olohuoneen ikunalla hyvä olla? Ainakin näyttää uutta lehteä puskevan. Jokunen kellastunutkin näkyy silloin tällöin tulevan, mutta se kaiketi kuuluu vuodenaikaan. - Olivatpa kovin kauniit taas ne kukkaset, että ihan kaksi kukkavanaa. Minut ne saavat aina aivan hämentyneenä ihastuksesta henkäilemään. Kaamosaika ja moni kukka nuutuu ja valittaa, te senkun kukkaa pukkaatte. Kukkanne nuputkin ovat niin veistoksellisia, että. - Muistan, kun kaksi vuotta sitten isänpäiväksi tähän muutimme, silloin kukitte ensimmäisen kerran. Ja niinkuin minä laiminlyöneeni pelkäsin, kun tänne remontin, pölyn, ahtauden ja sekasotkun sekaan unohdin. Olihan se mieletön tervetulotoivotus uuteen kotiin, kun kukitte. Kiitos vieläkin. - Onhan noita kissanriiviöitä jokunen ollut, välillä jo kovin repaleiselta näytitte. Onneksi silloin tänne tyhjillään olevaan taloon teidät pelastimme, se oli varmaan todella ratkaiseva teko. - Saviruukku taitaa olla se mieluinen, sopivan kokoinenkin, pysytään siinä ja sopiihan paikkana nyt tämä olohuone, niin pääsette paremmin oikaisemaan lehtiänne. - Hyvää joulukuun jatkoa, nauttikaa olostanne herra Amatzoni. - Posliini ja Tuoksu (posliinikukka ja tuoksuköynnös), ootte te melkoinen parivaljakko. Kumpikin omaa sukua, ja siltikin jatkuvasti teijät sekoitan. - Posliini, yritit kukkia, kiitos siitä, mutta se ei kuitenkaan päässyt täyteen loistoonsa. Olikohan jokin vialla? Oliko köyhät eväät? Innostuitko vääränä vuodenaikana? Se toinen pieni nuppu kuivui heti pienenä, harmitti. - Aika hyvä idea on kietoutua tuohon pikkilankajalkalamppuun, luotte hyvän kontrastin toistenne kanssa. - Entäs Tuoksu, samanlaisena olet keikkunut sen pari vuotta minkä meillä olet asunut. Yhä juureniskasta heilut ja huojut. Kukkia sinun ei tarvi, jos et ole valmis, mutta kunhan juurtuisit tukevasti, kotiutuisit, sitä toivon. - Nyt vähän kyllä niistä 11:sta pudonneesta keltaisesta lehdestä olen huolissani. Mutta odotetaan kevääseen, jospa keräät talven vain paukkuja. - Haluaisittekohan te Posliini ja Tuoksu jatkossa kasvaa ihan vierekkäin, olen sitäkin miettinyt. Kerran jopa vilahti ajatus, että istuttaisin teidät samaan ruukkuun. Mitä tuumaisitte? - Joo, tehhäänpä se keväällä, koitetaan nyt selvitä tämän talven yli. - Marru (lehtikaktus), oletkos viihtynyt meillä? Vähän lennosta siihen ikkunallemme päädyit, sait myös kuljetuksessa osumaa, mutta näytit tokenevan. Ne kauniit valkoiset kukinnot olivat kyllä todellinen yllätys minulle, luulin, ettei moisia kannata odotella, kun oli se äkkimuuttokin. Niin, minunhan piti salakuljettaakin sinut, kaikessa hiljaisuudessa kotiuttaa. - Oikeastaan muutaman viikon olitkin silleen "huomaamaton", ettei varmaan kukaan kotiväestä tajunnut, kuittailivat vain ohimennen minulle kasvipaljoudesta. - Yllättävän paljon juot, sen sanoi edellinenkin omistaja. Kieltämättä otat myös tilan haltuun ja itsellesi. - Mitä ilmeisemmin tässä joki-ikkunalla on hyvä olla, onhan tarpeeksi tilaa ja kivat kaverit. - Sinulla on sukulaisia vaikka kuinka, mutta en ehkä uskalla enempää teitä itselleni hankkia. Tahtoo olla jo nytkin sanomista. Äitillä on sukulaisesi, hänkin kukki todella runsaasti vaaleanpunaisilla kukilla. Ulkona teistä kumpikaan ei ole kesällä päässyt olemaan, mutta siltikin kukinta mahdollistui. Jatketaan samalla tavalla... - Drace (lohikäärmepuu), taidat olla sellainen komea seinä"ruusu". Luonteeltasi ehkä hiljainen ja ujo, kenties introvertti. Monia sukalaisiasi näkee juurikin julkisissa tiloissa, seinustoilla, jakamassa ja rajaamassa. Olette sellaisia ryhdikkäitä, kuin sotamiehiä, seisotte riveissä, suorana ja hiljaa. Tavallaan huomaamatta, mutta tärkeinä. - Kieltämättä myös monissa julkisissa tiloissa sukulaisiasi näkee todella huonosti pidettyinä, nälissään ja janoissaan. - Mistä ihmeestä sinä oletkin nyt tuon kasvupyrähdyksesi saanut? Värisi on myös hirmuisen hyvä, raikas vihreä, vaaleammilla reunoilla. Ja lehdenkärjetkin ovat kauniit. - Siis tämä olohuoneen nurkka, tämäkö se nyt oli se lempipaikkasi? Hyvä niin. Kun sinut sinne omalle jakkarallasi nostin, ajattelin, että ahdistut nurkassa, mutta oletkin siellä kuin kotonasi. - Itse asiassa tuo Revontulet-taulu toistaa värejäsi huikean hienosti, toimitte hyvin yhdessä, luoden kokonaisuuden. Kiitos että olet. - Soihtu (soihtuköynnös), sinä se vasta sitkeä olet. Jossakin vaiheessa kaksi vuotta sitten olit pelkkä ranka, surkea, ruskea ja rapiseva. Tasan minun laiminlyönneistäni johtuen. En edes muista milloin ja mistä olet meille muuttanut, kaiketi elämän ruuhkavuosina, viimeisen viiden vuoden aikana. Mitä ilmeisemmin olet ollut marketin poistohyllyssä, minä säälien itselleni hoivattavaksi ostanut ja sitten minun laiminlyömäksi raukka jouduit. Anteeksi, ne ovat niitä pimeähköjä vuosia... - Onneksi sen verran täällä uudssa kodissa terästäydyin, että istutin sinut uuteen saviruukkuun ja ripustin siihen joki-ikkunalle. Eikä mennyt kaunakaan kun aloit kasvamaan ja saman tien kukkimaan. Voi sitä kukkien runsautta, värien hehkua. Satoja kukkia, aina uutta kaunista, minulle mieluista vahvaa, voimauttavaa oranssinpunaista soihtua pukkasit tulemaan. - Kaiketi se oli kiitos minulle, ja minunhan se olisi kuulunut sinua kiittää. - On aika yllättävä, kuinka pitkiä lonkeroita kasvattelet, osa yltää melkein lattiaan saakka. - Minusta tuntuu, että tuo kori, johon sinut istutin, ei ole ihan mieluisin sinulle. Onko näin? Se on oikean kokoinen, näytätte hyvältä, mutta jokin on pielessä. Odotetaan kevääseen, yritän löytää sinulle paremman ruukun. Savea sen pitää olla, mutta olet jo valtavan iso, tarvit amppelin, mistä minä sellaisen löydän? mutta pidän silmät ja korvat hörölään... -Leri (lehtikaktus), sinä talomme vanhin asukki. Ronski, karu, piikikäs ja samaan aikaan rennon letkeä. Yllätyksellinen, oikukas ja rohkeasti vaan oma itsesi. Välillä kadehdin olemustasi, luonnettasi ja rentouttasi. -Itse asiassa en etes tiedä kauanko olet täällä jo asunut? Kuka sinut on tuonut? Milloin? Voiku osaisit kertoa. Muistaakohan äiti? -Muistan vain sen, että keikuit iät ja ajat muovisessa valkoisessa amppelissa tässä joki-ikkunalla. Kallellaan. Pysyit muuttumattomana vuosikaudet. Et ollut suoranaisesti kaunis, olit paremminkin rujo, mutta olen aina sinusta pitänyt. Meillä on synkannut. Pidän erilaisuudestasi, persoonastasi. - Kuulit varmaan, että pyysin äitiä sinut muutossa tänne jättämään. Kaiken muun olisin toivonut katoavan, paitsi sinut. - Ei kai siinä, hyvin meillä on nämä pari vuotta mennytkin, tai oikeastaan kolme vuotta. Sillä asuithan herra Amatzonin kanssa tästä tyhjää taloa liki vuoden. Olet päässyt isompiin ruukuihin, kasvanut aivan käsittämättömän paljon. Yhden upean valeanpunaisen kukankin annoit, älyttömän paljon kiitos siitä, yhä pidätän hengitystä asian edessä. Välillä olet ollut sisemmällä huoneessa, seinustalla, taiteen kanssa yhdessä puhuen. Nyt olet taas takaisin ikkunaseinällä. Mutta jokin on vialla? Lehdistäsi on kadonnut kimmoisuus, olet laihtunut. - Onko sinulla nyt väärä ruukku, väärä kori, mihin olen sinut istuttanut? Todennäköisesti. Mitä ilmeisemmin tein virheen sinun ja Soihdun kohdalla, yritän hankkia teille uudet ruukut, amppelit, jossa viihtyisitte paremmin. Mutta molemmat olette aika vaativia jo kooltanne haastavia. Mutta lupaan pitää silmäni auki, jospa ne ruukut löytyisivät. Koita jaksaa kärvistellä siinä missä nyt olet, ota mahdollisimman rennosti, chillaa hei aina kun voit. - Huhuu, onkos rouva Unelma (unelma) jo herännyt tähän aamuun. Joko aamuaurinko kutitelee lehtiä ja siivilöityy niiden välistä? Hienoja varjoja. Ihanan viileää täällä kuistissa. Johan olettekin olleet taas rennosti, jälleen yksi todella pitkä lehdetön köynnös havittelee maata kohden, minäpä nostan sen tuonne yläviistoon ja kattoa päin. Ja oikeastaan ei kannattaisi mennä pitkin lattioita, kun kissat nappaavat, koirat törmäävät tai ihmiset takertuvat. Voiko se olla kasvanut yön aikana? Aivan käsittämätön tämä kavutahtinne, näin joulukuussakin. - Nuo piikit ovat kyllä tehokkaat, jäin viime vikolla hiuksistani oikeinkin napakasti niihin kiinni. Mutta niidenhän avulla te luontaisesti kiipeilette. - Olen aina haaveillut unelmasta, kiitos että viihdytte. Kunnioitan suunnattomasti teitä, olen aivan hämmästynyt, että olen saanut teidät hoidettua, kasvatettua ja pidettyä hengissä jo yli kaksi vuotta. Kiitos, kiitos. - Lukuisia sukulaisianne olen onnistunut tuhoamaan, tai varmaankin suurin ongelma on ollut huoneessa, ikkunassa, ilmankosteudessa ja paikassa, ne eivät ole mahdollisteet kasvua. Anopilla oli aikoinaan aina upea, vanha, iso unelma, makuuhuoneessa, ikkunat kahteen suuntaan, sopivan vetoinen paikka ja hengittävä rintamamiestalo. Unelmasta olen itsellenikin aina haaveillut, vai pitääkö se nyt ajatella näin, että olen omasta unelmasta unelmoinut. Nyt minulla on sinut, teidät, olen todella nöyrä ja kunnioitan suuresti teitä. Säpsähtelen, kun pelkään unohtavani kastelut, kehut ja hyvän olon mahdollistamisen. Toistaiseksi olen muistanut, huh. - Siinä amppelissa on hyvä olla ja ikkuna on oikea. Mutta ruukku, käy jälleen pieneksi. Kesällä löysin tuon kauniin saviruukun, amppelin, mutta se on mitä ilmeisemmin hieman liian matala. Kauhulla katson, kun juurenniska vilahtaa, mutta hyvin olette siinä sen puoli vuotta jo jaksaneet. Mutta multatila käy vähiin tuolla kasvutahdilla. Kahden vuoden aikana kokonne on varmaan kaksikymmenkertaistunut, pisimmät köynökset ovat kolmimetrisiä ja kujeilevat milloin missäkin. - Kiitos ja kumarrus, jaksetaan toisiamme, yritän parhaani, jotta lennokkaille unelmille olisi tilaa ja mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Oliivipuu, Nukkaköynnösvehka, Cissus, Maljaköynnös, Cliivia, Tyräkki; kaikki nämä kuistissa, ihania persoonia, mutta nyt en ehdi teille jutelemaan. Niin ja tietenkin Asparagus, onneksi muistin, hän pahoitti jo mielensä. Olohuoneesta löytyy vielä Herttaköynös, Papinkaura, Viirivehka, Cutzmania, Korallikakutus. Niin ja sellainen humaamaton, joka ei liikaa metelöi, mutta hyvinvoiva Sädearalia. Ja tietenkin Hirvensarvisaniainen. Kun siirrymme apukeittiöön, eli keittiön toiselle laidalle, siellä asuu Anopinhammas, Anopinkieli, Korallikaktus, Hernevillakko. Saati siten tyttöjen huoneet; on eksoottista, sitkeää ja hauskaa... Mutta tosi asia on, että aina jokin myös kuolee, näivettyy pois, vaikka minkä tekisi, sille en voi mitään. Saan siitä morkkiksen ja harmituksen, mutta elämä ottaa ja elämä antaa, kukkaismaailmassakin.