MITÄ VARTISSA EHTII

Vartiksi aikani määritin, vähän niin kuin vahingossa koneelle ja kirjoittamaan lankesin. Tyhyjää parempi sekin.

Aamulla kun heräsin, hieman jomotteli, kolotteli ja yöllinen kuuhulluttelu sekoitti pakkaa. Mietin mikäkö on fiilis, tunnelma ja aamun ensimmäiset ajatukset? Maistelin haistellen. Mistä ne ajatukset moisen yön jälkeen koostuu. Toki päivän kalenteri vilahti heti mielessä, on hoidettavana asioita jotka on hoidettava, ei siis itselle henkilökohtaisia, mutta minun hoidettavia. Muuten olen työni saanut rytmitettyä todella loogisella tavalla, nopeilla siirtymillä. Kalenterini koen olevan leppoisan tyyni, seesteinen. Toki tammikuussa on monia ylimääräisiä hommeleita, mutta olen saanut ne sujautettua aikaperspektiiviini. Siis se heräämistunnelmani oli leppoisa, mielenkiinnolla odottava samaan aikaan ikävä hulvahti. Kaikkea noita sekaisin, sitä on aamun eka hereillään olon minuutit lähes joka päivä.

Nyt minulla oli aikaa lojua sängyssä pidempään, annoin muiden palvella elukoita. Sekin on välillä ihan jees, sisään ja ulos sen seitsemän kertaa, niistä oli jo useimmat tehty. Toki kissoille rapsutukset, koirille kehut, palkkiot ja kissoille aamupala, niin ja juomaveden laittaminen. Puhdasta ja kylmää, sille riittää kysyntää.

Tammikuu, on jo pitkällä. Ulkona tuulee puuskittain, vettä vihmoo siihen sekaan. Olen kuvannut rantaamme lähes päivittäin, mutta nyt ei kerta kaikkiaan huvita. Joki on äärilleen täynnä, muutamaan kertaan jäätyneistä jäistä on enää rippeitä reunoilla, nekin ruskeita. Se näyttää ankealta. Aurinkokin on paistellut alkuviikosta, tuntui keväältä. Aivan sekaisin, luonto. Samaan aikaan mietin, onko tämä sitä kasvihuoneilmiötä? Vai mitä? Toisaalta ainahan on maapallo ja ilmasto ollut muutoksessa, olemmehan jääkaudestakin edenneet, kuinka eteneminen nyt voitaisiin keskeyttää, lakkauttaa tai muuttaa ihmisten toimesta. Toki nykyinen tapa elää ja kuluttaa ilmastoa nopeuttaa muutosta. 

Nyt mulla meni kulmat kurttuun, en voi nyt tälle asialle mitään, turha kurtistella. Vaihdan siis aihetta, jotta kulmani oikeavat. 

Kirjoittaminen, eilen löysin siihen parin tunnin tilan, vähän puolihuolimattomasti. Kirjoittelemme yhdessä yhden kirjoittajakurssikaverin kanssa, milloin passaa, pikaisestikin. Koskaan emme etukäteen tiedä mistä ja miten, kunhan heittäydymme. Se on koukuttavaa, siihen uppoutuu täysin, oikeastaan pitää muistutukset laittaa, että muistaa toisiin rooleihin hypätä. Kirjoittajakursseille olen myös ilmoittautunut, samoille ajankohdille oli perhehoitovarauksia, mutta kuin itsestään aikatauluihin on tullut muutoksia ja kurssiajat ovat minulle vapautuneet. Toivottavasti vaan kurssit nousevat myös pystyyn, eli moni muukin aktivoituu. Se on niin kivaa.

Ostin semmoisen kellon, joka kertoo minulle asioita. Stipendilläni. Jokin konkreettinen muisto, ihan itselle. Nyt sitä opettelen lukemaan, tulkitsemaan ja käyttämään. Toki on asioita joista olen jo tällä viikolla sen kanssa inttänyt, mutta yritän kellon faktat suhteuttaa omiin faktoihini. En luota kaikkeen kirkasotsaisesti mitä näytöstä näkyy. Tai se saa aivotoimintaa aikaiseksi, kun pitää miettiä, että näinkö. Lähinnä haluan perehtyä uneni seurantaan, mitä vehje siitä kertoo. Nukunko vai luulenko nukkuvani. Palaudunko, olenko yleensä unessa, sikeästi, vai nukunko vain koiranunta, luulen nukkuvani... Siinäpä vasta kysymys poikasineen. Askeleita se mittaa ja laskee myös, sekin on jännää, että olisin muka kahvia keittäessä kerennyt tepertää yli 200 askelta. En usko, intän vastaan. Toki hyvähän se, että sellaisina istumatyöpäivinä tulee askeleita reilusti kahvinkeitostakin, 

Mutta nyt mun on aiheellista katsoa peiliin, sillä alkaa vartti olla naputeltu ja taputeltu. Tytöillä alkaa koulut eri aikaan, yhdellä työt, mun menot töineen ja mies jo meni. Kyllä tässä hiilijalanjälkeä saamme aikaiseksi, mutta näillä mennään, pakko, muuten jää asiat tekemättä ja hoitamatta. Onneksi alkaa arkirytmit, kunhan pääsisi kartalle, missä päivässä mennään. Viikkovillitykset arkipyhistä sekoittaa vielä pakkaa.

Torstai on toivoa täynnä, sovitaan niin. Moi!