HAIPAKKAA JA HANDLAUSTA

Onhan ollut ja on yhä vähän haipakkaa, en ole paljon ehtinyt koneelle, saati aivoituksiani ulkoistamaan. Vaan nytpä aattelin ehtiä, ihan sellaisen pikaisen tiivistelmän. Tai en minä nyt tiivistelmästä tiedä, mutta muutamaa aihetta sivallan, silleen ohimennen. Odotan niin, että minulla on aikaa takoa oikein kunnolla. Mutta se päivä ei ole tänään, mutta jokupäivä, jokupäivä...

Sunnuntai, liekö jo kolmas adventti. Hurjalla vauhdilla tempoo aikakäsitys.

Olen lähdössä töihin, aamupäivästä ja iltaan menee. Päivän teemana on ulkoilua, uintia, saunomista, kokkaamista, pelaamista ja yhdessäoloa...

Työkuvioista sen verran, että koen äärimmäistä onnellisuuteen vivahtavaa huojennusta, saan tehdä mieluista, tärkeää, leppoisaa ja voimaannuttavaa työtä. Leppoisa ja stressitön olotila, nykypäivänä ja töissä, aika luksusta sanon minä!!

Toki minulle surkutellaan pätkätöistä, iltatöistä ja viikonlopputöistä. Ruikutetaan kun en ole virassa tai kahdeksasta neljään.... Kuvittele huviksesi minut moiseen sabluunaan. Ei ehkä kannata yrittää tunkea. Mutta olen näihin töihin itse halunnut, myös päässyt ja päätynyt, monta tavoitetta olen tähän hetkeen saavuttanut. En siis jaksa, saati ymmärrä voivottelua, jota aiheesta saan kuulla. Minulla on asiat hyvin, itselle mieluisalla tavalla. Olen saanut ne tarvittavat puhelut, minulle on asioita tarjottu ja asiat ovat loksahtaneet haluamaani suuntaan. Minulla on siis paljon aihetta kiitollisuuteen. Minun työnkuvani on niin sanottu monityö, se on ihan nykypäivään lanseerattu työnkuvaus. Työt koostuvat eri osasista, eri lajeista, eri palasista. Handlaan itse missä olen ja milloin, vai olenko missään ja olenko ihan huuhaa... Voiko ihminen enempää toivoa.

Haipakkaa on aiheuttanut tämä joulukuinen kalenteri, siinä mielessä, että on ollut viimeiset näytöt. Jotka siemaisivat pari viikkoa kuun vaihteessa, sitten nuo tulevat joulunajat, jotka ottavat myös osansa. Näihin väliviikkoihin olen aikatauluttanut koko kuukauden työkuviot ja muutamat omatkin projektit ja matkustamiset. Mutta handlaan aikatauluni ja kalenterini hyvin, tiedän mihin taivun ja mihin rahkeeni riittävät. Kaikkeen olen päässyt ja ehtinyt, mikä on ollut tärkeää ja suunnitelmissani. Muutama juttu on myös peruuntunut, kaiketi siihen tilanteeseen sopivasti, en jaksa moistakaan murehtia. Yksi vahvuuksistani on nopeus ja organisointikyky. Näillä mennään. Niin usein olen saanut tuntea olevani juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Eilen olin joulumyyjäisissä, leppoisan viileä kokemus, Vanahan Navetan vintillä. Olen kehitellyt huoneentauluja ja yösieppareita, niitä lähinnä olin myymässä. Siskoni tekaisi kaikkea pientä kivaa myytäväksi myös, eli handlasin kahden ihmisen tuotannon kojussani. 

Ihania kohtaamisia, lämminhenkisiä juttutuokioita. Nykypäivänä on jännä kohdata jokin oma seuraajani, lukijani tai mutkan kautta tuttu. Kait luonteelleni on ominaista se, että viihdyn ihmisten kanssa, suuta kuivaa vieläkin, kun pääsin juttelemaan niin asiakkaiden, ohikulkijoiden, kuin muiden myyjienkin kanssa. Olin jälleen oikeassa paikassa, vaikka nokkaa paleli ajoittain. Kauppakin kävi passelisti, mille en edes tavoitteita asettanut. Minulle on niin kiva jalkautua ja olla mukana. En ehkä ole yrittäjähenkinen näissä projekteissani, kun en yritä pakolla myydä ja vaihtaa rahaksi, luotan että jos kolahtaa niin kolahtaa. Paljon helpompaa itsellekin.

Ensi perjantaina saan siis kahden tutkinnon paperit ulos, sekä virike- että työtoiminnanohjaajan. Silloin ajattelin pitää myös vapaapäivän, ihan ansaitun. Samoilla lämpimillä loikkaan suoraan jatkamaan käsityöntekijän ammattitutkintoa, se kaiketi jatkuu ensi syksyyn. Minulle tehdään tammikuussa moisesta oma ja uusi opintosuunnitelma, ehkä sitten tiedän itsekin enemmän. Onhan moinen idea, opiskelun jatkamisesta, näyttäytynyt herneiden vetäisynä ja voivotteluna joissakin ihmisissä. Mutta näin minä nyt olen ajatellut, eikä se käsittääkseni ole ulkopuolisilta pois, minun juttuni. Toki  monelle muullekin olisi tarjolla jos vaikka ja mitä, mutta ei se hiiri makaavan kissan suuhun tule, kyllä siinä pitää itsekin omia eviään heilutella. Tai pitääkö tässä vertauksessa ehdottaa omien tassujen heiluttelua tai sanoa, että kukapa sen kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse. Jostakin puskee noita vanahan ajan sanontoja, joki nostalgiasuoni pulppuaa, näin ne aukeaa itsellekin mitä on kuullut joskus aikoinaan vanahan kansan vertauksia. Nämä ovat niitä valintoja, minä olen valinnut moisen, toiset ovat valinneet toisin. Ja sitten näistä nykyistä tutkinnoista saan aikamoisen määrän hyväksiluettuja uuteen ammattitutkintoon, eihän minulla ole järkeä jättää moista tilaisuutta käyttämättä. Ja jos näyttää keväällä, että rahkeet ei riitä, niin se on sitten siinä, jätän suorittamatta moisen. Helppoa. 

Meidän huushollissa se ei oikeastaan näy millään tavalla muutoksena nykyiseen, olen kotona silloin kun olen kotona, silleen epäsäännöllisen säännöllisesti. Onhan tämä huusholli näin pyörinyt koko opiskelun ajan, myös vuosikausia omaishoitajuudessakin, kun sairaalajaksot olivat ennalta määrittelemättömiä. Muutamasta päivästä kuukausiin olin/olimme pois huushollista. 

Olemme viettäneet koko suvun pikkujoulut meillä nyyttärimeiningillä. Kivaa, äänekästä, herkullista ja sopivan leppoisaa ja helppoa. Viime sunnuntaina oli ex tempore joulukaffittelut kavereiden kanssa meillä, sekin loksahti nopeasti kun aloimme kalenteristamme tsekkaamaan. Vuorotyöläiset, aika sekava rumba, yhteinen aika löytyikin sunnuntaina, kun lauantaina moista aloimme suunnittelemaan. Viime viikonloppuna olimme myös pikareissulla Kemissä, siellä kaksi artesaania yritti koota himmeliä, olihan hauskaa ja antoisaa. Täytyy ottaa uusiksi. Samalla tuli lomailtua, juhlittua synttäreitä, niitäkin meni kahdet pyöreät yhdellä keikalla. Niin ja itsenäisyyspäivänä olimme Oulussa, ihan tyttöjen kanssa hupireissu. Kuorollakin oli nyyttäripikkujoulut nyt viikolla, laulua ja herkkuja, tykkäsin. Onhan se aina hienoa päästä vaikka ravintolaan valmiille, mutta itse tykkään enemmän noista kotikutoisemmista ja rennommista kekkereistä, nyyttärit ovat myös loistava tapa, siinä ei kukaan ylikuormitu. Joulukonsertissa olin, kuuntelemassa baritonia. Ensi viikolla uuteen joulukonserttiin tai ehkä kahteenkin. Paas kahtoo.
Ensi viikolla osallistumme myös hautajaisiin, se muokkaa ajatuksia myös toiseen suuntaan. Pistää pysähtymään. Isämme hautajaispäiväkin sattuu valmistujaispäivälleni.
Elämä on,
tunteita,
tarinoita,
todellisuutta,
tyyneyttä,
toivoa,
tähtiä taivaalla
ja
taivasmatkoja.

Nyt ehkä on aika pukea päivävaatteet ja pakata uikkarit. Saan lähteä töihin aivan luonnontilassa, turha laittaa hiuksia tai naamaa, jos päätyy saunaan tai uimaan. Niin, joulua en ole leiponut tai kokannut, teen/teemme sen ensi viikonloppuna, kertarykäisyllä. Yksi asia aiheuttaa hieman morkkista, en ole tehnyt joulukortteja ja joulukirjettä kirjoittanut. Yleensä lähetämme sen 65-70 joulutervehdystä... Toisaalta annan hyväntekeväisyyteen, lahjoitan muuta kautta, osallistun... Mutta kuitenkin moinen hieman omassatunnossani nilikuttaa. Tai eihän sitä tiedä mitä huomenna teen, ennen  töitä. Yksi tytöistäkin nilikuttaa, liukastui ja venytti nivelsiteensä. Niin, joo minäkin vedin kunnon lipat paikallisessa Salessa. Suoralla lattialla, täydestä vauhdista. Myyjä tosin oli sitä mieltä, ettei heillä voi kaatua. Kumosin tämänkin teorian ja ihan hyvin voin kaatua, vasten teoriaa, sielläkin. Se oli sellainen nopea rysäys, notkea ja rento alastulo, koko komeudessa. En särkenyt paikkoja, mutta muutama mustelma muistoksi jäi. Aivan ihme paikoista nekin mustelmat löytyivät, en ehtinyt tajuta saaneeni osumaa moisiin kohtiin. Hauskaakin, sain itsekseni nauraa, mutta onni onnettomuudessa, ettei pian valmistuva artesaani vallan kipsiin joutunut. Vuonna 2002 olen ollut juuri tähän aikaan oikeasta kädestä, koko matkalta, kipsissä. Iso tuplamaha, kaksi vaippaikäistä ja kankea kipsi. Siitä voisi tietty muutaman tarinan kertoa. Mutta nyt tämä tarinankiertoja lähtee töihin.

Hyvää tätä päivää, kolmatta adventtia!