NOLLAPISTE

 

Kävin äsken hermoratahieronnassa. Taivaallisen ihanaa, pientä pyöritystä ja makeaa kipua. Hoidon aikana vaivuin jonkin sortin nirvanaan ja hetkittäin olin jopa uneen korahtamaisillani. Minulle hämmentävä olotila on se, että käyn hereillään ja valvetilassa lähellä nollapistettä, tai jopa kyseisessä nollapisteessä. Siis olen niin rento, että löydän tyhjyyden nupistani, havahdun ajatuksettomuuteen, täydelliseen tyhjään tyyneyteen. Nyt käpäisin, muutamaan kertaan, olihan herkkua.

Olen missä olen, yleensä heittelen ideoita, ajatuksia, pallottelen asioita mielessäni. Työstän ja visioin, keksin jopa ratkaisuja, pureskelen valmiiksi asioita, jotta ne ovat sitten valmiina kun tarvitaan. Mutta nyt annoin ajatuksen pallon joko tippua, tai en viitsinyt edes yrittää heilua sen suuntaan, kaikki oli vain kohisevan tyhjää. Ilmeisesti nautin ja rentouduin.

 

Tänään olemme olleet hiihtolomalaisten kanssa pulkkamäessä, ulkoilleet paljon, välillä myös koirien kanssa. Ihana pikkupakkanen, päivällä oli alle kymmenen astetta, aamulla napakat parikymmentä. Jännä kuinka nopeasti paukkupakkasiin tottuu, tämän päiväinen ei enää tuntunut missään tai miltään. Happihyppelyt tekivät kyllä terää. Jaksan yhä ihastella luonnon kauneutta, valkoisten hankien hohtoa valoineen ja varjoineen. Niin paljon mitä katsoa ja kuunnella, sillä linnuillakin alkaa olla kevättä rinnassa.

Kello on nyt illalla puoli kymmenen, aika harvinainen aika naputtelulle. Tytöt tulivat juuri ulkoa, ihanina punaposkina. Kaksi nuorta jumppaa hiki tiristen olohuoneessa, tavoitteena on 1000 kyykkyä, aikamoisia haasteita ne napsivat tehtäväkseen. Samaan aikaan lämpenee myös palju. Pyykkikone on jyrryyttänyt useamman koneellisen, samoin kuivausrumpu. Innostuin nakkelemaan petivaatteetkin pihalle. Tuuletus tekee niin nannaa, niin pölylle kuin korvienvälillekin. Koulua minulla ei tällä viikolla ole, eikä harjoitteluakaan, mutta kouluhommia kylläkin. Viikon aikataulutukset menivät häränpyllyä, itsestä riippumattomista syistä, mutta pyörimme mukana. Viikolle oli suunnitteilla Oulunkeikkaa, mutta kävimme siis jo eilen. Oli ihan kiva reissu, leppoisa. Minulla on pitkä lista asioita jotka pitää tehdä, mutta näköjään tulen tehneeksi paljon muuta kuin mitä listassa on. Eli tekemisten ja tekemättömyyksien suhteen ei ole nollapistettä olemassa. Tuskin koskaan tulee olemaankaan, sillä sorvi ei saa pysähtyä, toki välillä pitää hiukan sorvata hittaammin. Yrittää löytää sitä armollisuutta.

 

Nyt tilttaa tulostin, kaikki patruunat on vaihdettu ja silti jälki on niin himmeetä. Harmittaa, sillä olisin halunnut levällään olevat kansioni saada ajan tasalle ja listasta yli viivattua. Eilinen kännykkäongelma olikin pistorasiassa, ei onneksi kännykässä. Jostain syystä sulake oli pompannut, eikä ollut virtaa rei'issä. Kaikkea turhaa, tyhmää ja ilmanaikaista sitä tuleekin aina kapuloiksi ja hidasteiksi. Noissa vastuksissakaan ei ole nollapistettä havaittavissa, aina jokin hankaa tai hinkkaa, ihan tahallaan.

Jostain syystä tunnen olevani kuitenkin rento ja tyyni, lähellä sitä nollapistettä, vaikka on se sata asiaa mielessä. Kun ei ne vain sillä kummene vaikka kuinka jauhan, on odotettava, että asiat loksahtavat ajallaan. Kärsivällisyyttä haen, edelleen, nollapistettä itseni kärsimättömyyden kanssa. Sellaista pistettä, jolloin kärsimättömyys olisi nollilla. Minun ei tarvitsisi olla kärsimätön, voi kunpa sellaisenkin voisin kokea ja vielä tajuta kokevani. Välillä mietityttää enkö oikeasti opi moista kärsivällisyyden oppia, vai unohdanko sen vaikka kävisinkin jo lähellä nollapistettä, olisin hetken lähes kärsivällinen.

 

Kohta sukellan palijuun ja sitten pakkasenpuraisemiin petivaatteisiin. Päivä alkaa olla purkissa. Sitten tunnen kuinka alan lipumaan kohti unen rantaa, pikkuhiljaa olotila lähtee liitoon, leijuntaan ja kohtaan ajatuksettoman tilan. Nukahtamisessa on niin parasta juuri se nollapisteen saavuttaminen, kun tietää, että ihan naps vaan olen unessa. Unessa voin seikkailla todella kepeitä seikkailuja Valonlapseni kanssa, odotan niitäkin. Vaikka jokaisessa unessa tiedän hänen myös olevan kuolleen, seikkailemme yleensä nopeasti, ennen kuin hän palaa kuolemaan. Elämä on aika jännää, kaikkinensa, nollapisteillä ja ihan muillakin nyansseilla.

 

Sanat:

 

KEVEYS

VALO

MÄÄRÄNPÄÄ