TUULETUSTA

Pitkin kevättä olen naukunut kipuilevaa jalkaani, olenhan muistanut naukua. Nooh, sehän kipu kärjistyi ja kroonistui tuossa kevään näytössä, kun ompeluin 50 tuntia putkeen ja ajomatkat päälle. Aina sama nilikka suorana, jäykkänä. Pitkin kesää olen sitä huippuammattilaisella rassauttanut, siitä löytyikin kaksi kipeää vikaa, vammaa, oiretta, ei siis ihme jos oli kipeä. Sitten olen siihen saanut sellaista sähköjysäytyshoitoa, joka on tuntunut, oikein tunteella. Mutta siitä on ollut hyötyä. Samalla on jysäytelty toisenkin jalan vastaavat kohdat, kun tajusin senkin olevan kipeä, kunhan tajusin toisesta kivun hellittävän. Eli meinasi eukon takajalat pettää.

Muutaman kerran olen kesällä käynyt tanssimassa, hiukan arastellen, juuri tuohon on uskallukseni loppunut. Eilen siten sain itseni raahattua, läpi kaatosateen ja pimeiden taipaleiden tanssimaan. Enkä saanut edes ketään kyytiin, mutta uhrauduin itsekseni. Ja olihan hyvä kun tuli lähdettyä, kyllä teki hyvää, niin akalle, jalalle kuin korvienvälille. Jalat kestivät paremmin kuin luulin, yksi kuntoutusmuoto noille onkin varvastelu, jota tanssiessa tulee kiitettävästi. On myös huippua huomata, että pitkäänkin käyttämättä olleet taidot ovat niin hyvin syöpyneet alitajuntaan, ettei tarvitse muuta kuin heittäytyä vietäväksi. Jostain ne kuviot ja ennen kaikkea kyky seurata löytyvät.

Tuttuja olikin paljon, tuntui jälleen hyvältä kuulla, että minua oli kaivattu. 

Lähinnä tämän paasauksen tarkoitus on se, että kannattaa lähteä, vaikka sitten yksin. Niin moni meistä, minäkin aikoinaan, jättää lähtemättä, jos ei ole kaveria. No, kyllä olisin sen satakaksikymmentäkolmejapuolituhatta kokemusta köyhempi, jos olisin koko elämäni oottanut, että joku lähtee kaveriksi. Tämähän on varsinkin nuorille monta kertaa kynnyskysymys, pitää olla kaveri mukana, eikai sitä nyt yksin.

Mutta nyt tämä pikkasen niilkku, virtaa täynnä oleva eukko, laittaa kumpparit jalkaan ja ulkoistaa koirakavereidensa kanssa itsensä metsään. Olen siellä tällekin viikkoa käynyt, todella hyvin nuo vanhat, koiratkin, metsässä jaksoivat.  Yhtenä päivänä tajusin menettäneeni metsässä ajantajun, kauhea säpsähdys kävi Paskalannevan perukoilla, kun tajusin töihinlähdön olevan käsillä.

Mutta nyt, pidemmittä porinoitta, kumppareita ja nuppia tuulettamaan. Kyllä tämä syksyinen luonto on vain hieno, nautin.