SEURATTUA

Kävin tyttöjen kanssa haudoilla, lapseni ja isäni. Nehän ovat huutoetäisyydellä toisistaan.

Paljon on uusia hautoja, vielä kumpuja viereisillä riveillä. Olin jo lähdössä haudalta, kun näin "tuoreen" lesken haudalle tulevan pyörällään. Kuinka hänestä huokui hämmennys, epäusko ja kaikki ne lieveilmiöt, kun ei vielä tajua tapahtunutta. Kuinka monta kertaa hän kääntyi takaisin, katsoi olkansa yli, ihan kuin varmisti, että totta se on. Kyllä, se se on, puolison hautakumpu. Parhaassa eläkeiässä, hyväkuntoinen päälle päin. Sydän varmasti aivan riekaleina, yksin, tänne jäänyt. Kuolemassa leskeksi jätetty. 

Millaista epäuskoa se oli silloin, kun se on itselläni sitä yhä. Jaksan todellisuutta säpsähdellä, epäuskoisena ihmetellä. Näinkö meiltä lapsi vietiin, onko se totta. Samaan aikaan mielessä käy, että pian kolme vuotta. Epäuskoinen aika sekin.

Tytöt käyvät usein kanssani haudalla, niin nytkin. Onneksi se on heille luontevaa, voimme keskustella mitä sinne viedään ja mitä suunnitellaan. Heidän askeleensa on nuoruuden kepeät, huolettomat, kaikesta huolimatta. Onneksi jäljellä on vielä kolmen lauma, kyllähän he toisiaan komppaavat ja tukevat. Niin puseron valinnassa, hiusten kihartamisessa, valinnaisaineissa, surussa, ilossa, raivossa ja kikatuksessa. On ihana seurata kuinka he koulupäivän jälkeen saattavat ottaa torkut sohvalla, kaulakkain, sääretkin limittäin. Tai saman peiton alta kuuluu useampi tuhina. 

Esikoisemme täyttää tänään 19, kuulemma ensi vuonna 20. Mistähän moisen keksi. Onhan tämä ollut äitiyttä isolla ÄÄÄÄÄ.llä. Eipä sitä vauvahuuruissa ja esikoisen kohdalla osannut edes kuvitella, mitä on tarjolla tällä saralla ja tulevaisuudessa. Onneksi kauhuskenariot eivät silloin juolahtaneet mieleenkään, eihän pian olisi uskaltanut lapsia hankkia. Hattarakakkahuuruissa saimme ensimmäiset vanhemmuuden vuodet viettää. Leivoin äsken britatorttua ja oliivisämpylöitä juhlan kunniaksi.

Nykyisin kun teen töitä kehitysvammaisten parissa, ei moni vanhempi tiennyt odottaessaan mitä vanhemmuus tuo tullessaan. Onneksi ei tiennyt, sillä on tarinoita joita on todella raskas seurata ja kuunnella, vammaisuutta tajuta. Mitä kaikkea se vaatii vanhemmilta, äärimmäistä pelonsietoa ja sitkeyttä, omaishoitajuutta. Vuosien omaishoitajana komppaan muita omaishoitajia, haluan olla omalla työpanoksellani tuomassa heille jaksamiseen paukkuja, antamassa hetken hengähdyksiä. Kyllä nämä hoitamani vammaisetkin ovat sydämeni vieneet, tunnen tekeväni tärkeää työtä, olen odotettu. Niin kodeissa kuin laitoksissa. Vammaiset ja vanhukset ovat sellainen sektori yhteiskunnassa, että soisin heidän asiansa tulla kuulluksi. On onni, että nykyisin myös vammaiset ovat ihmisarvoisia ja heillä on tärkeä paikka yhteiskunnassamme. Toista se on ollut aikoinaan, peräkamarissa pimitettiin, ulkomaailmalta suljettiin monikin vammainen ihminen. Omassa lapsuudessani muistan kyläpaikkoja, joissa tiesin oven takana kamarissa asuvan perheen vammaisen...

Seurannasta tuli mieleeni, vaihteeksi taas tämä minun seuraamiseni. Siis minua seurataan jälleen yhteiskunnan taholta, kun olen sen verran köyhä, tyhmä, työhullu, oppimisenhaluinen, pakotettu, ahkera tai ahne, että teen töitä opiskeluni ohessa. Kuulemma olen melkein ollut liian ahkera, joten tarkempaan seurantaan tulin valituksi. Onneksi itse olen räknännyt asioita, lasken tarkkaan missä mennään, etten höyrynä vain liikaa töitä tee. Sehän tarkoittaisi uudelleenkoulutettavana tukien takaisinmaksua. Eikä meidän paattimme ja keskeneräinen remppamme moista kestäisi. Mutta onhan tämäkin lieka, jossa on vaikea ajoittain olla, toisaalta se määrittää erittäin tarkkaan mitä saan ja mitä en. Olen ottanut kaikesta selvää, jälleen ja kerran. Mutta välillä olen epäuskoinen senkin suhteen, että onko tämäkään oikea tapa uudelleenkouluttaa työelämään, kun ei voi ottaa tarjottuja töitä vastaan, syystä ettei saa ottaa palkkaa vastaan. Ilmaisia harjoitteluja olen tehnyt satoja tunteja, sitä on suunnitteilla kesäksikin.

Itse asiassa olen juuri lähdössä aiheen tiimoilta palaveriin, jotta osaan jälleen itseni aikatauluttaa. Kelloa en muistanut seurata, nyt nappas hoppu. Eiku menoksi...

Lumi suli, kevät uudelleen tuli, joki sanoo puli puli.