TAULUTARINOITA

Kun maalaan, tarinoin samalla nupissani. Työstän todella usein myös omia tunteitani, annan niille värit ja muodot. Maalaan kenties jonkun toisenkin ihmisen elämäntarinan, väritän sen. Taulun aihe saattaa nousta ihan aidosta tarinasta tai yhdistelen siihen tekemiäni havaintoja. Olen pohjattoman ja lapsellisenkin utelias, siis minua kiinnostaa ihmisyys ja inhimillisyys kokonaisvaltaisesti.
 

Tykkään vaikka istua asemilla, kahviloissa, puistoissa, autossa, tanssipaikoilla... Missä vain ihmisiä ja asioita voi tarkkailla. Ei minun tarvitse heidän kanssaan edes jutella. Voin tarkkailla myös vauhdista, ohimennen, liikkuen ja höyryten. Ei se siis istumista aina tarvitse. Havainnoin ilmeitä, värejä, liikkeitä, eleitä. Mitä sitä nyt joutilas ihminen voi uteliaana havainnoidakaan. Vaikka ja mitä.

Ihan yhtä lailla voin keksiä tarinan esineelle, eläimelle. Inhimillistää senkin.

Lataan tähänkin muutaman kuvan verkkokaupastani https://tiinapiippoart.wixsite.com/tiinapiippo ja tarinoita muutamasta autotalliateljeeee'essani maalaamasta taulusta.

Niille saattaa löytää ymmärrystä ja saattaapi olla että se vähäinenkin ymmärrys kavahtaa. Elämä on toki paljon muutakin kuin tauluja ja tarinoita. Elämä on elämistä.
 

ELÄMÄ

GLAUDIA

UUTEEN NOUSUUN

VAPAUTUNUT

RANTAVIIVA

LOHDUTUS

HILJAISUUS

ELÄMÄ:

Eve näki kuinka kristalli heilui hänen silmiensä tasolla. Hän keskittyi kristallin keinumiseen ja taustalla kuuluvaan selkeään ja rauhalliseen ääneen. Hän vaipui pikkuhiljaa yhä syvemmälle ja syvemmälle hypnoosin avulla saavutettuun olotilaan. Eve tunsi kuinka hän nousi yhä korkeammalle, leijui yhä kevyemmin. Ääni ohjasi Eveä matkalle omaan elämäänsä, katselemaan sitä kauempaa, yhä korkeammalta ja yhä laajemmin.

Eve oli hakeutunut stressaavan, raskaan ja synkän elämänvaiheen vuoksi hypnoositerapiaan, nähdäkseen ja löytääkseen edes jotain positiivista ja saadakseen uutta perspektiiviä elämälleen. Ja juuri sitähän hän sai, perspektiiviä.

Eve tunsi liitelevänsä elämänsä yläpuolella, kaartelevansa ja tutkivansa. Ennen kaikkea havainnoivansa. Hän näki paljon erilaisia pintoja, muotoja, värejä. Mielenkiitoisia asioita. Välillä oli mutkittelevia ja paksujakin muureja, kuin labyrinttejä, mutta aina löytyi jokin portti niistäkin. Eve tajusi maiseman kuvastavan hänen elämäänsä ja monimutkaisten labyrinttien eteen tulleita vastoinkäymisiä. Usein hän oli sokkeloista unta nähnytkin, miettinyt niistä ulospääsyä.

 

Liidellessään oman elämänsä maiseman yläpuolella Eve tajusi kuinka paljon siinä on myös hohdetta, pilkettä, iloa ja kauneutta. Mielikuvituslentonsa aikana Eve tunsi saavansa asioilleen uutta perspektiiviä ja voimaa jaksaa. Sillä hänen näkemänsä maisema oli erittäin kaunis, mielikuvitusrikas ja mielenkiintoinen. Ennen kaikkea värikäs ja kaukaa katsottuna myös hallittu ja tasapainoinen. Eve tunsi kuinka levollisuus ja kepeys hänet valtasivat, asiat loksahtivat uusiin mittasuhteisiin.

Herättyään Eve oli väsyneen raukea, levollinen ja rauhallinen. Hän tunsi karistaneensa suuren taakan harteiltaan, taistelleensa itsensä vapaaksi. Hänellä oli jälleen luottamus siihen, että asioilla on tapana järjestyä, seuraavan muurin takana tai raossa saattaakin itää jo uusi kaunis ja kimmeltävä

huominen...

 

UUTEEN NOUSUUN:

Vuosia polttavilla hiilillä, palaen. Kärsien. Kun kiduttava

tuli sai aina jostain happea syöksyäkseen uuteen roihuun. Juuri kun hän kuvitteli poltteen helpottavan, alkoi kytevä piina uudelleen.

Viimein tuli ei enää saanut happea palaakseen, palava aines ympäriltä loppui. Jäljellä oli vain kasa pölyävää ja savuavaa tuhkaa.

 

Fenixillä oli yhä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen ripaus eloa, murunen toivoa. Säde kerrallaan aurinko lähestyi häntä. Fenix vapautui tuhkanharmaudesta, sai takaisin höyheniensä hehkuvan värin. Höyhen kerrallaan, sulka vuorollaan hän kokosi itseään. Suki sulkiaan ja räpytteli. Räpytteli yhä uudelleen ja uudelleen. Felix tunsi pyrstösulkiensa kehittyvän viimeisenä, niillä hän pystyisi lentoaan ohjaamaan.

Tänään on se päivä, jolloin Felixin höyhenpeite on jälleen ehjä, kaunis, loistava ja kestävä. Fenix räpiköi, räpiköi ja räpytteli yhä enemmän. Hän huomaa räpiköintinsä muuttuvan yhä varmemmaksi siipien kantamiseksi. Hän tuntee kuinka siivet ottavat ilmaa alleen ja hän nousee uuteen nousuun...

 

VAPAUTUNUT:

Haidi oli aina ollut erilainen. Erilainen kuin muut ja erilainen muiden silmissä. Haidi oli lapsuutensa ja nuoruutensa ajan arka, onneton, syrjäänvetäytyvä. Hän mitätöi itsekin itseään ihan siitä syystä, ettei tulisi huomatuksi, ettei tulisi havaituksi ja ennen kaikkea kiusatuksi. Haidilla oli onnekseen värikäs  mielikuvitusmaailma, johon kehon rajoitteet eivät vaikuttaneet, sen avulla hän selvisi rankoistakin vaiheista. 

Aikuistuttuaan Haidi pääsi opiskelemaan hänelle tärkeitä asioita. Mentorikseen hän sai ymmärtäjiä ja kannustajia. Hänen vahvuutensa kaivettiin esiin, hänen värikkyydelleen annettiin tilaa. Värikkyydestä kuoriutui yhä uusia ulottuvuuksia, yhä uusia vahvuuksia.

 

Tänään Haidi saa loistaa omana itsenään, sillä hänellä on moniulotteinen tukiverkko ympärillään. Hänelle annetaan tilaa olla juuri se mikä hän on. Hän ei ole enää outo ja kummajainen, hän on oma värikäs itsensä. Haidi on menneisyyden taakoistaan vapautunut ja onnellinen. Hän uskaltaa olla juuri se Haidi, joka hän tuntee sisältäänkin olevansa.