KOVALEVYJÄ

Huomenta, kas kummaa on aamu, uusi aamu ja heinäkuu. Linnut naksuttelee, laulaa, kuikuttelee, visertää ja ilakoi heti aamutuimaan. Jokin lintu siis naksuttaa, enpäs nyt saa päähän kuka. Antaa naksutella, nyt keskityn naputteluun ja aamukahviini.

Esikoinen on jo reippaasti töissä, muut nukkuvat, kello on puoli seitsemän paikkeilla. Jälleen minua maalatutti, se tuli jälleen puskista, mutta teki hyvää. Mikä huikeinta yksi tytöistä on maalannut mukana. Jotensakin koomista, kuinka hän roiskii, heiluu ja sutii kuin äitinsä konsanaan. Tutisee, kiemurtelee, leiskuu ja vapisee ideoissaan. Näyttää olevan todella kokonaisvaltainen laji. Illalla jätin neidin maalamaan ja kun tulin kotiin sain vain henkäillä liikutuksesta. Huikeaa jälkeä. Kuopus on innostunut lukemisesta, moneskohan lie pokkari menossa. Annan lukea, sillä se on hyvä asia, siinä kehittyy monia kykyjä ja se on pois siitä paljon puhutusta ruutuajasta.

Viikot ovat vilahtaneet nopeasti, voin myöntää että vauhdikkaastikin. Pääsin pikalomalle ystävän mukana, periaatteessa aivan uusia ihmisiä, kaupunkeja, reittejä ja maisemia. Vänkärin paikalla pääsin ihastelemaan pilvenliikkuja oikein tosissani. Taivas näytti todella lukuisia ulottuvuuksiaan, mahtinsa, valonsa ja varjonsa. Käsittämättömän kauniita pilviä, säkenöivää valoa, upeita värejä. Voi kunpa niitä oppisin joskus vielä maalaamaan, saamaan edes hiukan siitä tunnelmasta ikuistettua. Samalla olen jälleen oivaltanut, ettei se taivas aina mustavalkoisesti ole se sinivalkoinen, sinne mahtuu kaikki värit.

 

Minulla on ollut myös kova ikävä Aurinkolastani, jostain se kumpuaa jälleen hiukan erilaisilla nyansseilla, muuttuneena. Kaipaan ja ikävöin häntä niin monessa asiassa, niin monilla aisteilla, lukuisilla tunteilla, onneksi löydän hänet yhä muissa tytöissä, on ne niin toistensa klooneja. Ikävää leiskautti ehkä myös sekin, kun muistin kuinka paljon olemme maalanneet yhdessä, se on ollut meille yhteistä ja kertonut kuvaa syvemmin asioista. Värit, aiheet, tunnelmat, niistä voin lukea itseäni ja lapsiani. Onneksi sain nyt virallisesti uuden maalauskaverin, sillä se eilinen polte silmissä maalatessa on niin tuttu, tiedän hänen koukuttuneen. Sitäkin olin siis ikävöinyt menetetyn lapseni kautta, yhteistä asteen verran syvempää huuhailua. Ovathan tytöt aina maalanneet, mutta ne ovat olleet jos jonkinlaisia projekteja, yhteisiä juttuja. Näistä on todistuksena muutamat seinämaalaukset, alakoulullamme kellarista toiseen kerrokseen. Ei sillä, että kaikessa yritän verrata heitä menetettyyn, hakea heistä jotain toista, vaan se että opin heistä joka päivä jotain uutta ja hienoa. Oivallan, yritän kasvattaa heitä ja he yrittävät kasvattaa minua, olemme kivalla yhteisellä matkalla. Olen tytöistäni aika ylpeä, siis todellakin.

 

Kunhan tässä heräämme ja aika on riittävä lähdemme ripustamaan jälleen uutta näyttelyä. Täällä Ylivieskassa on vanhaan Helaalan myllyyn perustettu kesäkahvila, Myllykahvila. Saan tauluni sinne ainakin kuukaudeksi. Tuo innostava puhelu tuli alkuviikosta, että tila on käytössäni, siksi olen siis jälleen uuttakin maalannut. Kyllähän noita aikaisemminkin maalattuja olisi, mutta kun uutta pukkaa tulemaan aina vaan, enkä halua edes voida sitä estää. Jos siis olet huudeilla, käyhän tsekkaamassa ihan livenä kätteni jälkiä ja kahvilassa.

 

Olen myös tanssinut todella, todella paljon, aij'jai se tekee niin hyvää koko akkaihmiselle. Kyllä Suomen suvi on hieno asia, tansseja löytyy lähes kaikille illoille, kunhan vain pälyilee. Kokoonpanot tanssikavereiden kanssa myös hiukan vaihtelevat, minua pyydetään usein mukaan, useimmiten siis olen omalla autolla liikenteessä ja kerään tanssikansaa matkan varrelta. Ne on hauskoja reissuja ne, aina niin ennalta arvaamattomia piristysruiskeita. Samalla tutustuu ihmisiin myös paremmin, kun matkatkin kulkee yhdessä. Jostainhan se tietenkin on poiskin, kun tanssii, mutta mielestäni tanssin antama liikunnan ilo on jotakin niin määrittelemättömän hyvää, että se kyllä antaa paljon enemmän kuin ottaa.

Olen myös päätynyt vähän niin kuin vahingossa myös talkooporukkaan, pyörittämään tanssilavalle kahvilaa, ja tietenkin siinä samalla hytkymään itsekin. On mielenkiintoista nähdä sitäkin puolta toiminnasta, kuinka kaikki tapahtuu ja saada perspektiiviä laajemmaksi. Totesin jälleen että paikallaan olo jalkojen päällä on paljon rankempaa kuin tikittää tanssilattialla tuhatta ja sataa. Tikitän ja nakutan kyllä mieluummin lattialla tanssien kuin seisten. Kipuileva kroppani myös liikkumisesta tykkää, saan tanssilla kipuja poistettua tai ainakin miellyttävästi siirrettyä. Voi myös olla että unohdettua, kun on hauskaa ei tarvitse jokaiseen kipusätkyyn reagoida, kun hauskuussätky on jopa hallitsevampi kuin kipusätky. Varmaan se pätee myös muuhun elämään ja nupin toimintaan. Kertoo se myös käänteisesti siitäkin, että luulen ainakin olevani kutakuinkin reilassa nuppini ja todellisuuden kanssa, kun kykenen heittäytymään, oppimaan ja nauttimaan. Yksi tanssikaveri huomasi heti yhtenä iltana, että jokin painaa mieltäni, kun tasapainoni oli hukassa, askeleet tökkivät, enkä ollut niin vietävissä. Näin oli, sillä nupissani oli ajatusten suma joka heti kehonkieleeni ja askeliini vaikutti, niin se vain illan mittaan alkoi tanssi jälleen luistaa, kannatti siis lähteä vaikka nupissa sumaa olikin. Kun istuin autossa sen tuhat kilometriä kipuilu muistutteli paljon enemmän. Se sai minut kiinni, kun istuin paikallani, turvavöissä ja lähes liikkumatta. Yhtenä aamuyönä kun ajelimme kolmen naisen voimin kotiin, alkoi kuskia jo väsyttämään. Aloin laulaa Mamban biisiä. Kas kummaa me kaikki kolme, periaatteessa toisillemme tuntematonta ja uutta ihmistä aloimme laulaa yhdessä. Huikea kokemus. Viimeiset kolmisenkymmentä kilometriä lauloimme auto raikuen. Jälleen pisti miettimään mistä ihmeestä noita sanoja muistuu mieleen, kaikki osasimme samat biisit, äänemme soivat hienosti yhteen ja matkanteko oli todella hauskaa. Ihmisellä on tuo muisti niin ihmeellinen asia, kovalevyllä on älyttömästi tietoa jota emme tiedä mukanamme kuljettavankaan. Kenties sieltä löytyy jotain hyödyllistäkin, kun aikansa kaivelee, kovalevyltäni meinaan...

 

Nyt alkaa kahvi olla juotu, herätyskello venyttelee aloittaakseen kohta muidenkin herättämisen. Taulut autoon ja menoksi. Näyttää olevan kaunis kesäpäivä tulossa. Sääsket ja mäkäräisetkin ovat aloittamassa valloituksensa, jalkateriäni on syöty yön aikana oikein kunnolla. Olkoon ja tulkoon kaunis kesäpäivä, minä niin imen itseeni tuota valoa, kirkkautta. Säilön sitä kaiken maailman kennoihin ja kovalevyilleni, niistä saan virtaa myös sadepäiviin. Tässä vaiheessa annoin otsakkeeksi "kovalevyjä", niitähän tässä on pyöritelty maalauksissa ja nupissa, kovalevyjä on siis monenlaisia, sisäisiä kovia ja levyjä ja ulkoisia kovia ja levyjä. Molempiin on tallennettu, jemmattu, ikuistettu, säilötty, tuotettu lukuisia eri asioita.

Toivottavasti sinukin kovalevyllesi tallentuu tänään kivoja, kauniita, värikkäitä ja ainutlaatuisia asioita...