BLING

Bling! Bling siinä mielessä, että aamulla naputtelin tänne aivan liekeissä kaiken maailman ajatuksentynkäni. Sitten luultavasti sohaisin johonkin ja Bling kaikk' katos'.

Bling!

Että minua harmitti, nooh, touhusin tuossa kotvan ja aloitan uudelleen.

 

Se mitä kirjoitan, kirjoitanko aamulliset turinani toistona, vaan onko jo uudet tarinat ja murinat. Jää niin nähtäväksi, itsellenikin, sillä onhan tässä muutama ajatus jo virrannut.

 

Minäpä kirjoitan ensin toissayöllisen uneni.

Uni koski lapseni kuolemaa. Siinä unessa oli uusi laki ja asetus voimassa "kuoleman uusintakokemus". Meidän läheisten kuului sen lain puitteissa käydä uudelleen läpi omat tunteemme ja läheisen kuolema. Ihan niin kuin ne voisi unohtaa!! Minä kuuluin siihen ensimmäiseen ryhmään kelle laki langetettiin, kauhulla ajattelin vielä kaikkia niitä, joilla uusinta on edessä. Samaan aikaan tiesin ja tiedostin kyllä lapseni kuolleen, mikä tärkeintä hänellä oli hymy huulillaan tuossakin unessa. Mutta minun kuului käydä henkäys henkäykseltä, hetki hetkeltä läpi ne tunteet jotka siinä koin. Heräsin siis suunnattomaan avuttomuuteen, se oli se päällimmäisin ja hallitsevin tunne. Se on edelleen niin selkeänä mielessä, kun itse ei voi auttaa. Ei juuri sillä kuoleman hetkellä, eikä varsinkaan noina rankkoina sairastamisen vuosina, tiukoissa paikoissa. Kun minä halkipoikkipinoon-ihminen olen avuton moisen asian äärellä, kuka muukin tahansa vastaavassa tilanteessa, kun ei ole keinoja auttaa vaikka kuinka haluaisi. Se on raastavaa. Se tunteiden yöllinen vyöry oli liiankin tuttua ja sietämätöntä. Yhden ystävän sanoin raadollista. Liekö mediassa pyörivä politiikka koukeroineen, lähipiirin perunkirjoitukset ja lakiasiat moisen unen saanet alitajunnan tuotettavaksi. Onneksi se oli ja meni, heräsin ja sain ravisteltua tunteen, löysin jälleen levollisuuden ja taas on nukuttu...

 

Minä haluan kertoa eilisestä, meillä kokoontui kolmen naisen kirjoittajakopla, kirjoittajapiiri. Olemme kokoontuneet nyt säännöllisesti kerran kuukaudessa, aina uusia tehtäviä tehden, jakaen ja keskustellen, aina hiukan eri kokoonpanoilla. Tulee kuka pääsee.

Ensi kirjoitimme havainnoista, joita koemme ympärillämme, eri aistien kautta havainnoiden. Kuinka ensin ajattelee vain omasta varvasperspektiivistä, mutta jossakin vaiheessa mittasuhteet muuttuivat laajemmiksi, kauas omista varpaista, globaalimmaksi. Kuinka ensin aisti monet ärsykkeet ja häiriöt, kuten ruohonleikkurit, liikenteen, junat, melun. Kunnes kykeni ne sulkemaan ulkopuolelleen, kuulemaan linnun, koivun, aistimaan tuulen, tuoksun, lämmön, heinän... Kuinka monia asioita nouseekaan ulkona kirjoittaessa esiin, kun on osa sitä kokonaisuutta. Tulin siihen loppupäätelmään, että tavarajuna etenee loputtoman taivaan alla, auringon hyväillessä ja lämmittäessä, sekä minua, että tavarajunaa, että taivasta. Kuinka itse on vain pieni hippu varpaineen tässä kaikessa, bling, pieni palanen jotain suurta kokonaisuutta. Parhaiten tuon olen aistinut Jäämeren läheisyydellä Norjan vuoristossa. Huh, kuinka pieni itse onkaan siinä kaikessa. Samaan aikaan silloin vuoristossa mietin, kuinka se pienen pieni syövänmurunen yhä tikitti lapsessani. Millä ihmeen ilveellä se häneen osui, kaiken maailman mittakaavassa? Kuinka hänet kohteeksi valittiin?

 

Toinen harjoitus oli meditatiivisempi, vähäsanaisempi ja syvempi. Menin pellon pientareelle, ojan reunalle kuivaan heinikkoon istumaan, kasvot kohti aurinkoa. Toinen kirjoittajakavereistani istui myös pellolla risti-istunnassa, kolmas lie pihallamme. Toinen koiristamme löysi minut ojanpientareelta ja olihan kummissaan. Entäs sitten kun puolituttukin istui pellolla, sekös jopa koiraa pelotti, ihan piti kiertää, kaartaa ja haukkua. Meinasi mennä meteliksi moinen, onneksi tytöt palkkiolla houkutellen saivat rähisijän sisälle. Voiko silloin harrastaa meditatiivista ajattelua, jos koira räyhää vieressä, ei voi.

 

Koitappa sinäkin, valitse mieluinen paikka jossa on hyvä olla. Vaikka rantakivi, porras, nurmikko, oksankainalo. Hengittele muutama kerta todella syvään, sulje silmäsi. Anna hengityksesi tasaantua, ajatustesi leijailla. Kirjoita vain yksittäisiä sanoja, ajatuksia paperille. Älä välitä kieliopista, oikeinkirjoituksesta, kirjaa vain ylös ne asiat jotka nousevat ikään kuin leijumaan. Ainakin minulla ajatukset leijuu. Anna ajan- ja paikantajun himmentyä, keskity siihen mitä koet.

Minä siis istuin ojanpientareella, silmät kiinni, kuitenkin naama kohti aurinkoa. Kuinka paljon näinkään värejä ja valoja, suljettujenkin silmäluomien läpi...

 

näen säteet

 

valoja

värejä

 

turkooseja tähdenlentoja

kirkas punainen

 

rubiini?

 

tunnen tuulen

 

kylmyys

puuskittaisuus

hetkellinen lempeys

 

sively

 

äänet häiritsee

naurattaa

 

samalla lohduttaa 

elämää on kaikkialla

 

Illan aikana myös mietimme kuinka monella meistä ja teistä on kyky nähdä kauneutta valokuvissa, taiteessa ja jossain konkreettisessa vaikka kukassa tai lapsessa, mutta kuinka taas sanoilla maalaaminen on vaikeampaa. Onko? Vai onko se vain itse luotu este, ettei muka osaa. Itse koen moisia asioita myös musiikin kautta, minulla on lukuisia keinoja kokea elämää, sen kaikkia lieveilmiöitäkin, ei se aina kauneutta ole. Mutta onhan se rikkautta omalla tavallaan, kun aistii niin monin keinoin, mutta ei se aina helppoakaan ole. Mutta kokeile moista, ei siinä nyt hukkaankaan voi joutua tai epäonnistua, se saattaa jopa yllättää, mitä nousee esille. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa, eikä tarvitse tehdä siitä julkista, voi tehdä vain itselleen, tai yhdessä jonkun kanssa. Itselleni on myös tärkeää jakaa noita asioita toisten kanssa, olla samoilla taajuuksilla, oppia ja oivaltaa, itsestä ja toisista.

Niin, kyllähän se vaatii tietty pokkaa istua vaikka keskellä peltoa, liikenteenjakajassa, maata hautausmaalla, istua puussa keskeisellä paikalla tai talon katolla, pian ihmiset näkee ja mitä ne ajattelee. Voit tehdä sen vaikka ihan salaa, muilta piilossa. Vaikka metsässä, lenkillä, omalla pihalla puun alla tai salaa suojassa kukkapenkissä kivellä... Mielikuvitus on vain rajana.

 

Olen ehkä päätymässä viikonloppuna Kuusamoon, odotan jo innolla että saan siellä heittäytyä moiseen, ajattelin kaverinkin houkutella. Hetkeen keskittyminen ei vaadi älyttömiä panostuksia, eikä aikaa ja suurempia rahkeita. Vartissa olet jo paljon rentoutuneempi ja oppinut taas yhden sivun itsestäsi. Ainakin minulla on muutama siivu vielä siivutettavana...

 

Että semmoinen bling-pläjäys, menikö nyt asiasta vai asian vierestä. Ihan se ja sama. Eikä nyt ihan samat turinat irronneet kuin aamulla, mutta jotain oli taas mielen päällä. Nyt sain kivan tekstarin, yksi jos toinenkin asia on vaiheessa, kun ei minun pitänyt kirjoittaa, saati sitten kahdesti kirjoittaa. Tytöt ovat tulleet töistä, kotimme on hyvässä siivossa minun maalauksistani huolimatta, pesuhuone-saunasektorikin on koluttu likakaivoja myöten. Ikkunoita pesty, verhoja vaihdettu. Minähän vasta pelit ja pensselit pakkasin, muka maalaukseni sain maalattua, mutta taas irtoaa niin että roiskuu. Tilausmattoja syntyy, suvunkin huushollit on siivottu, Ukkokulta jeesaa kaveria terassin teossa. Tällä hetkellä aistin...

 

musiikki letkeys

rentous

 

leppoisuus

 

kuovin kuikutus ikkunasta

rätkän laulu

 

kissan pehmeys

kehräyksen lempeys

 

aurinkoa keittiössä

 

tuomentuoksua

 

kesää kaikkialla

 

 

Bling!

 

Blong!

 

Bling!