VOIKU

Voiku sitä osaisi olla ihminen, joka ei morkkistele ja tunne syvää syyllisyyttä sairaslomasta. Toipilaisuudesta. Flunssa, olet pois, hoidat itsesi kuntoon. Varsinkin nykyohjeilla, on toteltava. Osaan antaa ohjeen toiselle, mutta itse kirvistelen ohjeen kanssa. Miksi en voi ottaa tätä leppoisana lötkistelynä, omana aikana, joutilaisuutena? Voiku osaisinki. Nyt yritän hampaat irvessä, leuvat kireänä väkisellä röhnöttää, olla tietoiseseti tekemättä, lusia urakalla. Petyn joka ainoasta yskänkohtauksesta, niistämisestä tai kauheasta jysäristä. Saati sitten jos hiki helmeilee ylähuulessa, vielä pahempi jos selässä lirraa tai hytisytyttää. Tähän kaikkeen on varmasti iso syy menneisyys, ei ole ollut varaa, mahdollisuutta jäädä sairastamaan. Yrittäjänä varsinkaan, vaikka kuinka porukka lakosi ympäriltä, ei omaa sairasteluaan voinut huomioida, jonkunhan oli yritettävä. Vaikka pää kainalossa, usein se on siellä kainalossa ollutkin. Samoin nuoruudesta asti harrastettu työnteko, laiskaksihan sitä pomot haukkuivat, jos nyt sairaslomalle jäi. Minua on vaadittu tekemään morsiuskimppuja, juhlakoristeluja pää kainalossa, jalka paketissa, tai silmät umpeen muurautuneena. Ei ole ehdotettu tai hyväksytty sairaslomaa, paranemista, päin vastoin päivää on pidennetty, jotta puolikuntoinenkin on saanut hommansa tehdyksi. Toki olen saattanut olla myös ainoa ammattilainen noissa puljuissa, muut eivät ole osanneet, saappaani ovat olleet aivan liian isot vaikka itse yrittäjille. Eikähän maatilalla kasvaneena ole käsitystä sairaslomista, lehmät on ollut aina kellon tarkkuudella lypsettävä, oli hoitaja sitten sairas tai kuinka terve. Voiku osaisin ajatella nyt toisin, olen saikulla, minun ei tarvitse kaikista huolehtia, avustettavillani on mahdollisuus saada ja pyytää apuja tarvittaessa muualtakin, kukaan ei jää tyhjän päälle. Voiku, tämän alitajuntakin ymmärtäisi. Eilen kärvistelin sohvalla villasukissani, viltin alla. Kaukosäätimestä loppuu kohta patteri, olen niin paljon surffannut, enkä todellakaan osaa heittäytyä vaikka jonkin sarjan tuotantokausia katsomaan. Päin vastoin, keskittymiseni on todella surkeaa, kärvistelyä. Hengenvaarallisesti lihavaa, olet mitä syöt ja paisetohtoria, oikein kivaa ja positiivista katsottavaa. Lehtiä on pinot, lukemattomia, mutta eipä tule luetuksi ne lukemattomat. Sekin turhauttaa, nythän olisi joutoaikaa. Päiväunia ei tule, vaikka kuinka silmiä siristää, yrittää tirsoille antaa luvan. Raivostuttavaa, samalla todella huvittavaa ja huolestuttavaa. Mutta eilen olen varmaan ja toivottavasti oman pohjakosketukseni tämän aihepiirin osalta kokenut, positiivista on se, että alan löytämään huumorinkukkasia omasta olemisestani ja suhtautumisestani. Vähän niin kuin sivusta seuraan itseäni, voiku se on kaheli, voiku se on jyrkkä, voiku se on kireä, voiku se on malttamaton. Voiku se tajuaisi, että on tavallinen flunssainen ihminen, viattomasti sairas, oireileva, jolla on nyt veto pois, saa ollakin. Voiku se tajuaisi, että Maailma on aina jatkanut pyörimistään, vaikka itse on nakattu vaikka mihin syövereihin ja pois sitä maailmaa pyörittämästä. Voiku se tajuasi, että nythän sillä on joutoaikaa vaikka kirjoittaa, hakata konetta sielunsa kyllyydestä. Yöpaitasillaan, hiukset sekaisin, villasukissa. Pitkä päivä, aamu vasta aukaisee silmiään, ties millaista ajatuksenvirtaa tänään tulisikaan. Voiku jäisi nyt tähän koneelle, ja antaisi paukkua Voiku on muuten lämmin syksy, kolme vuotta sitten oli autonikkunat jo aamuisin umpijäässä. Voiku on muuten kaunista, voiku tykkään syksystä.