ÄÄRELLÄ

Tässä aamukahviani juon, hiukset vettä tiristen, hissukseen. Pian lähdemme hautajaisiin, surun, tuoreen surun äärelle. Olen käynyt muutamia hautajaisia läpi isäni ja lapseni hautajaisten jälkeen. Hieman ulkopuolisena, olen myös seurannut tilannetta hieman niin kuin ulkopuolelta. Miettinyt, olinko itse noin, käyttäydyinkö noin, tuolla tavallako se ilmeni, tuollainenko olin, tuoltako vaikutin.

Minulle ei ole mikään ongelma mennä hautajaisiin, se on verenperintöä, isäni kanssa olen kolunnut aina hautajaisia. Osallistunut, ollut surun äärellä.

Olen myös havainnut, että saan olla korvana, kuulijana, myötäeläjänä yllättävissäkin tarinoissa. Kun joku toinen on kipupisteensä äärellä, sisässä. Olen siitä luottamuksesta otettu, kun minulle uskalletaan kertoa, kanssani jutella. Tai onko toleranssini jo automaattisesti sen verran rajumpi, että havaitsen ja tajuan asioita puhumattakin, saatan kysyä suoraan ja siitä keskustelu aukeaa. Loistavia keskusteluja, pikkupyrähdyksistä tuntikausiin olen saanut jakaa. Se on mielettömän voimauttavaa itselle, kun näkee, että toista helpottaa kun joku edes hieman on asian äärellä, edes hieman ymmärtää, edes hieman omaa samaa kokemuspohjaa.

Joulua hehkutetaan nyt joka tuutista. Olen saanut kuulla useastakin vinkkelistä, että joulunaika on pelkkää selviytymistä, kärsimystä, yksinäisyyttä ja ikävää. Ihmisillä on valtavasti huolia, murheita, jotka kulminoituvat juuri joulun äärellä. Yleensäkin juhlapyhinä ja perhejuhlissa. Eilen sain kuulla aivan käsittämättömän rankkaa settiä yhden ystävän elämästä, luopumista ja valtavaa huolta. Moinen saa haukkomaan henkeä, vetää sanattoman avuttomaksi, kohtuuttomuuden marinadi valuu. Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty..., jotensakin noin Tabermann asian on kiteyttänyt. Mutta kuinka pieneksi ihminen pitää ajoittain pilkkoa, yhä uudelleen. 

Samoin nuorien pahoinvointi on yleistä, kuinka monta perhettä jo tiedänkään, jossa ollaan sen todellisuuden äärellä. Lapset ovat hoidossa, tarvitsevat kipeästi apua, asiat menevät ääripisteisiin, nuoret/perheet voivat huonosti, kaikkine lieveilmiöineen. Samoin on erot, suhteiden loppumiset, lopullisuudet parisuhderintamilla... Jotenkin noidenkin asioiden tsunamit ovat vallalla, tai jostain syystä ne minun laituriini, aallonmurtajiini osuvat. Saan kuulla, olla tukena, myötäelää, olla uskottuna, ne ovat tärkeitä asioita. Olla todellisuuksien äärellä.

Samaan aikaan saan itse kokea olevani hyvyyden, kiitollisuuden ja toivon äärellä. Minulla ja meillä on moni asia hyvin, kohtuullisen hyvin ja ennen kaikkea meille riittävän hyvin. Tärkeää on peilata siitä omasta perspektiivistä, mitä haluaa, eikä sen mukaan mitä muut määrittävät hyväksi. En kurottele kuuta, mutta saan kokea jatkuvasti upeaa tähtisumua ja kirkkautta. Näin on hyvä, olen kaiken sen hyvän äärellä. Kaikesta huolimatta ja juuri ehkä siksi.

Nyt alkaa hiukset oleman kihartamista vaille ja kone ryttyilee. Aika siirtyä aamun seuraaviin askeleisiin, pukea hautajaisvaatteet, muistaa adressi, tekemäni hautakimppu. Hautajaisista suoraan menen tapaamaan uutta avustettavaa, toisen avustettavan kanssa jatkamme illaksi ulkoilemaan ja joulukonserttiin. Saan olla monien eri asioiden, tunteiden ja fiilisten äärellä, tänäänkin. Tiedän olevani avustuspiireissä odotettu, ikkunanraosta kaivattu, se on minulle tärkeää. Heillekin. Saan olla mahdollistamassa toisille, jotain, mihin he eivät yksinään pysty. Vammaispuolella palautekin on suoraa ja rehellistä, ilman liirumeita ja laarumeita, niissäkin ollaan asian äärellä. Mistä mustavalkoisena ihmisenä tykkään, puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. 

Kaikki on hyvin, tänäänkin... Tai ainakin riittävän monia asia.

	Aamun Ajatus Parasta joululahjaa ei voi ostaa, eikä kääriä sievään pakettiin. Se voidaan nähdä lapsen silmissä, kuulla ystävällisissä sanoissa ja tuntea ystävän syleilyssä. Positiivareilta kopsasin moisen aamun ajatuksen.