ARVO

Yöllä moinen sana, ARVO, mielessä jo oli. Siis aivan unissani ajattelin, että sitähän se, homonymiaa. Taas huomaatte sivistyssanan käytössäni, sehän tahtoo kertoa sitä, että olen ollut sivistymässä kirjoittajakurssilla. Sama sana, eri asiayhteyksissä käytettynä tarkoittaa aivan eri asioita, on siis monitulkintainen sana. Näin.

Periaatteessa minulla olisi ollut muutama asia tehtävänä, toimitettavana, ennen töitä, mutta nyt tuo ARVO niin pyörittää, että pakko napata tarkempaan syyniin. Ruodittavaksi.

Niin, ja sitten kursseilla opetettiin kirjoittamaan myös ronskisti, rumasti, joten sellaista jos lipsahtaa meikäläiseltä, suotakoon anteeksi. Nyt jotenkin on ARVO-sanan ronskivipukin aktivoitu. Tai en tiedä ronskiudesta, en mää ossaa, mutta makustelen sanaa, missä kaikkialla se onkaan upotettuna, piiloARVOna.

Olin liikennevaloissa autoni kanssa, perään tupsahti pikkuauto, suhteellisen nopealla vauhdilla. ARVOhan se siellä huristeli, itsekseen hymyillen, liekö nauranut omille vitseilleen, muistoilleen tai kuulemalleen radio-ohjelmalle. Yritin ARVOlle taustapeilin kautta huiskutella, mutta en saanut katsekontaktia. Niin jäi sekin huiskutus omaan ARVOonsa.

Kaikki laboratoriomittaukset ja ARVOt olivat optimissa, hyvä niin. Moinen röhä ei ole siis mennyt pinnallista röhää syvemmälle. Aikoinaan pelkäsin niin mittauksia, tuloksia ja ARVOja, mitä ne kertovat lapseni syövästä, valkosolutuotannosta, tulehdusARVOista. ARVOjen odottaminen oli yhtä piinaa, sellaista kylmää hikoilujännitystä. Tavallaan aivot olivat aivan hyydyksissä ja sielua paleli, samaan aikaan oli kuin tulisilla hiilillä.

- ARVO jo se seuraava numero, hoputtaa Lottokuponkiaan puristava isäntämies ARVOnnan aikaan. 

- Nyt on jännät paikat, kolme ARVOttua numeroa peräkkäin osunut jo kohdalleen. Vielä seuraava..., ARVO jo...., hytkyy isäntä sohvallaan, lievässä etukenossa.

- No nyt meni ARVOnta persiilleen, ohi meni yhellä numerolla, miksi sen pitää aina olla justiinsa se viereinen, puhisee isäntä nyrkkiään puristaen, samalla rypistyy ARVOntakuponki.

-Kerkesin jo ajatella minkälaisen ARVOauton hankkisin, ARVOasunnoan ja ARVOpapereihinkin sijoittaisin. On se kumma, että joka ainoa kerta sitä kerkijää jo unelmoida ARVOnnan aikaan.

Perhe suunnittelee uuden lemmikin hankintaa. Onko se koira, kissa, sisäsika, lintu vai hevonen. Siinäpä sitä yhdessä ARVOtaan, mihin kukakin sitoutuu, mitä lemmikiltä haluaa. Niin ja tietenkin, millaisen ARVOstuksen kyseinen laji saa perheessä ja tietenkin ystävissä. Onko hankittava lemmikki ARVOkas hinnaltaan, rodultaan ja statukseltaan. Onko se ARVOkas jalostuksessa, kilpailuissa ja sukutaulussaan. Voiko lemmikki olla ala-ARVOinen, niin sanottu kakkosluokan lemmikki. Vaikka purentavian tai kuurouden vuoksi, saattaahan sillä olla myös jokin neurologinen sairaus joka huojuttaa, kaihi tai liian pystyt korvat. ARVOstaako perhe puhdasrotuisuutta, kuinka pitkälle se on heidän ARVOmaailmassa. Vai näkeekö perhe kakkoslaadun ARVOn. Yksilön kauneuden vaikkapa purentavian takaa, haittaako se lemmikin elämää, jos perhe ei halua sitoutua kilpailuihin, jalostukseen. Onko purentavikainen kissa vaikkapa tarpeeksi ARVOkas sohvakissaksi. 

Meille on jostain syystä kulkeutunut yhtä jos toista kakkos-, jopa kolmoslaatuista, jopa ilman laatuluokitusta olevaa elämää. Mm talon emännällä on/on ollut purentavikaa, hajataittoa, karsastusta, nivelvaivoja, paino-ongelmia ja on yhä, käyttää yörautoja. Kissa on ollut kuuro. Koiralla on edelleenkin purentavika, edelleenkin kakkoslaatuinen, mutta meidän mittapuumme mukaan ARVOltaan täysin huippu ja sopiva huusholliimme. On tasan oman ARVOnsa löytänyt. Samoin kissoista kolme on löytökissoja, ihan täysin ARVOttomia, mutta meille täydellisisä kotikissoja. Yhdellä ei ole häntää, mikä sen ARVO on, onko se aleneva vai nouseva. 

Kuinka mitata elämän ARVO, kuka on tarpeeksi ARVOkas elämään. Tämähän on laaja asiayhteys, ihmisARVOineen, vammaisperspektiivistä, ihmisroduista ihan maailmanlaajuisestikin. Kenen elämä on tarpeeksi ARVOkas? Mihin, no vaikka ihan tavalliseen elämään. Kuka ulkopuolinen sen voi määrittää, tai saa määrittää? Ja silti ulkopuoliset pyrkivät määrittämään, ARVOttamaan muka omalla oikeudellaan muiden ihmisten ihmisARVOa.

Aikoinaan kun tuplia odotin, yksi asiakas kysyi, olenko varmistanut että saan/teen terveitä lapsia? Hän jatkoi heidän tehneen vain täydellisiä lapsia, ottaneen puolison kanssa selvää, ja varmistaneen moisen. Toki, tiettyihin tutkimuksiin osallistuimme raskauden edetessä, ihan jo siitäkin syystä, että tiedämme valmistautua, jos on jotain mihin pitää valmistautua. Mutta kuinka moni täyden kympin lapsi onkaan myöhemmin todettu jollakin tavalla sairaaksi. Myös monia täydellisiä lapsia on syöpä tappanut tai vaikka onnettomuus. Emme me itse voi ARVOttaa kenen elämä saa jatkua ja millä ARVOilla. Meidän 9 pisteen lapsemme vei syöpä, samoin tämän täydellisten lapsien vanhemman vei syöpä. Uskon, ettei moinen todellisuus ollut kummankaan perheen ARVOmaailmassa, ennen kuin se annettiin, ARVOttiin kohdalle. Ja kyllähän tämä on myös omia ARVOja tarkentanut, selkeyttänyt.

Kokkasin äidilleni ruokaa, pakkasin pakastettaviin annosrasioihin. Nyt tein kolmenlaisia annoksia: kasvismuusia, superriisiä, kanaa, makkarakastiketta, lohta ja monipuolisesti muita tilipehöörejä. ARVOstaakohan äiti mitä saa? Maistuuko? Yritän aina toiveita kysellä, perunasta ja tavallisesta riisistä ei enää tykkää, joten jalostan, muuttelen ja sovellan. Siihen tuhrautui joutoaikaani kolmisen tuntia, vielä ovat viemättä. Toki omat ostokseni hoidin samalla, kun ne kuulemma hoituvat samalla, niin sitten hoidin ne niin sanotusti samalla. Olin siis notkuva kuormajuhta, kun roudasin vielä eläinruokasäkit ja papereita suuret määrät. Samalla toki pyörisi isompikin kolhoosi... 

ARVOstan kyllä äitiäni, ilman häntä en minäkään tässä räpiköisi, ARVOjani aukoisi. Paljon olemme saaneet vanhemmiltani apua, ilman, että he ovat aikoinaan omaa apuaan ARVOttaneet, se on ollut hiljaista ja sydämellistä. Parhaamme yritämme, mutta välillä tuntuu, ettei tekemisiämme ARVOsteta, moitteet muistetaan aina kertoa. Monta kertaa vähättely tulee ulkopuolisilta, rivien välistä. Kerran reseptiasioissa sain terveyskeskuksen puhelinvastaajalta haukut, sekin romutteli omaa ARVOmaailmaani, kun parhaani yritin. Satuin olemaan vain se välikäsi hommassa. Kyseistä hoitajaa olin aikaisemmin ARVOstanut, mutta moisen haukkuryöpytyksen jälkeen oma ARVOstukseni ammattilaista kohtaa hieman rappeutui. Tai siis kyseenalaistan yhä moisen, oliko aiheellista ja mistä moinen johtui. No se on ollutta ja mennyttä jo vuosia sitten, sekin kolhu itsetunnolle on jo parantunut.

ARVOstaakohan moni muu moista, mitä teemme äitimme hyväksi, edestä ja puolesta. Toki pyrimme mahdollistamaan hänen pärjäämisensä, siinä usein menee omat asiat ja ARVOT uusiksi, kun huolehtii ja hoitaa, aikatauluttaa. Näyttösuunnitelmanikin jouduin muuttamaan, muutamaa ihmistä pompottamaan, jotta voin olla lääkärikäynnillä mukana. Onneksi pystyin aikatauluttamaan uusiksi, ja olin asialla hyvissä ajoin. Emmekä me meidän perheessä ole ainoita, tämä on tuttua monissa muissakin perheissä ja suvuissa, joissa vanhukset asuvat vielä itsekseen, yksin. Tarkennettakoon, etten minä näitä asioita yksin hoida, onneksi meitä on lauma.

Mikä on vanhuksen ARVO nykypäivänä ja yhteiskunnassa? Se on polttava puheenaihe, eikä suunta vältämättä ole parempaan suuntaan menossa. Monikaan ei ARVOsta vanhusten hyväksi tehtävää työtä, vanhusten aikoinaan tekemää työtä, vanhukset muuttuvat ARVottomiksi pelinappuloiksi.

Törmäsin tuttuun, he ovat muuttaneet kauemmaksi. Toinen puolisoista on taulujani kysellyt ja näyttelyissäni käynyt. Jopa kehunut ja tykännyt, ainakin näin minulle on suoraan kerrottu, nokatusten ja sanallisesti. Tuossa sitten ohimennen heitin, että tulkaa nyt katsomaan tauluja, jos olette ihan autolla liikenteessä. Tähän toinen osapuoli sanoi vilpittömän suoraan, että he hankkivat vain ARVOtauluja, ja ARVOstavat ihmisiä joilla on ollut näyttelyitä. Nytkin ostivat kaksi taulua sellaiselta, joka piti ensimmäisen näyttelynsä. Hymyilin, varmaan nielaisin hämmennyksen, voiko asiaa sen suoremmin ilmaista. ARVOstukseni valahti polvitaipeisiin, valahti muuten todella sulavasti, minun ARVOni kerrottiin. Herää kysymys, hinnoittelenko omat työni liian halvaksi, enkö siis ole siitä syystä ARVOstettava? Tämä nyt oli ihan sarkastinen heitto, kieroutunutta huumoria ARVOttomalta! Vaihdoin puheenaihetta.

Toki kotona moinen ARVOstus ja ARVOttaminen suututtivat ja naurattivat yhtä aikaa. Kyllä tällä huuhaalla on omanARVOtunto todellakin ylimitoitettu, kun moisille ARVOkkaille ihmiselle, jotka elävät aivan toisessa ARVOmaailmassa, menekin omia taulujani ehottamaan. Tässä sain näpeilleni oikein kunnolla, napsahti varpaillekin. On ARVOkasta ja vähemmän ARVOkasta. 

On se luojan lykky, että markkinoin itseäni ja töherryksiäni huuhailuna, minähän pian talloisin ARVOstettujen ihmiset varpaille ja hyppisin nenille, jos taiteena möisin. Kaikille kerron, että olen kokeilija, visionääri, itseoppinut tai kursseilla kannustettu. En väitäkään olevani oikea maalaari, taiteilija tai ARVOstettava tekijä. En todella. ARVOstan omia töitäni tiettyyn pisteeseen saakka, tykkään ja en tykkää, aina on opittavaa, parannettavaa. Kriitikot ja ammattilaiset eivät ole niistä kiinnostuneita, mutta en moista edes tarvitse. Oma tavoitteeni on ollut ja on yhä maalata tuntemuksia, fiiliksiä, tarinoita tauluiksi, värittää jokin mielessä pyörivä asia. Maalaaminen lähti lähinnä omasta tarpeesta terapoida, käsitellä menetystä, kaikkea mitä elämä nakkelee kohdalle. Usein minulla yhdistyy tarina ja taulu, kumpi oli ensin, sitä en aina kykene sanomaan. Haluan maalata tauluja, joista tavallinenkin ihminen löytää ja saa jotain itselleen. ARVOstan omia kykyjäni sanoittaa ja värittää, se on mielettömän ARVOkas lahja, olen siitä syvästi kiitollinen. Pyrin myös rahallisesti ARVOttamaan tauluni niin, että tavallinenkin ihminen voi halutessaan sen hankkia. Kunhan omat kuluni ja harrastukseni saan peitettyä ja rahoitettua tällä, se riittää minulle. 

Palaan vielä tuohon kommenttiin, silloinko ARVOstus nousee, jos on pitänyt näyttelyn? Onko jokin näyttely toista ARVOkkaampi? On toki, niissähän on huikeat erot. Tiedän! Enkä väheksy ollenkaan koulutusta ja huikeita tekijöitä, voi kun joskus moiseen pääsisin, mutta ihmisiähän kaikki suuretkin nimet ovat, ei moinen saisi ihmisARVOssa aivan älyttömästi näkyä. Samalla tavalla suoli toimii, onko presidentti, ministeri, suuri nimi, puliukko tai syrjäytynyt.

Toki kirjoittajakurssilla tuli puheeksi millaisia ovat monet historiassakin ARVOstetut kirjailijat... Päädyin mielikuvaleikkiin, että hämyisen savuisessa keskusvaraston nurkassa poltan ketjussa tupakkaa, hiukset sotkussa ja olen viikkokausien luovassa tilassa. Samaan aikaan naukkailen viiniä, punaista ja kypsää ja hakkaan konetta kuin transsissa. Voisin polttaa myös suitsukkeita, tähän mielikuvaan tarvitaan myös mystinen tuoksu likaisuuden ja tupakan lisäksi. Valvon ja olen todella outo, kauheassa kierteessä kaiken luomisen kanssa. Eikös monetkin ARVOstetut taiteilijat tai kirjailijat ole vähän tuommoisia omia polkujaan kulkevia, jopa juoppoja ja luovia hulluja. Voisikohan juoda välillä myös vettä, teetä tai valkoviiniä, sillä punaviini särkee niin kauheasti...

Onnekseni minä saan pyörittää näyttelyitä jatkuvalla syötöllä, noin 10-20 näyttelyn vuosivauhdilla. Mutta en edes pidä enää näyttelynavajaisia, sillä ei niihin kukaan vaivaudu, moisia ei enää ARVOsteta. Olen siis vetänyt tämänkin kaiketi överiksi, enää se ei ole muiden silmissä mitään. Toisaalta nyt tämä on helppoa, käyn pystyttämässä tai ripustamassa ja julkaisen somessa, siinäpä se lyhyellä oppimäärällä. Ei pokkurointia, liipa laapaa, vasara ja taulut, mainos seinälle. Naps muutama kuva ja julkaisen eetteriin. Yleensä tytöt ovat apuna, se käy meiltä vallan näppärästi. 

Edelleenkin koen tekeväni oikeita asioita, käyttäväni oikeita värejä tai kertovan oikealla tavalla jonkin asian, minä en pokkuroi vaan saan toimia omana itsenäni. Itselle on liikuttavan ihanaa saada viestiä tai terveisiä ihmiseltä, että tauluni on heillä ARVOpaikalla, keskeisellä sijainnilla, tai se puhuttelee päivä päivältä enemmän. Taulu saattaa myös kannustaa ja rohkaista omistajaansa, puhutella. Silloin olen onnistunut, ARVOstan näitä tavallisten ihmiset palautteita todella paljon, sillä valtaosahan meistä palleroista ja lylleröistä on juuri niitä tavallisia ihmisiä.

Auton ARVO romahtaa aivan hetkessä, varsinkin jos se uutena hankkii. Kun ajat sen liikkeestä ulos ja mittariin alkaa kilometrit karttua, et enää saa millään samaa summaa kuin uudesta, ARVO siis  laskee välittömästi. Se autotieteestä ja sen ARVOista. Sehän on minulle täyttä hebreaa, autokauppiaan vaimona, en jaksa ymmärtää miksi jokin kottero on viisi kertaa toista ARVOkkaampi, mihin se perustuu. Miten jonkin auton voi ARVOttaa muka niin paljon muita paremmaksi. Siltikin hinausautojen lavoilla näkee ihan yhtä lailla ARVOkalustoa, kuin kotteroitakin. 

Niin, minun ei pitänyt tästä tämän enempää, sillä en tästäkään tiedä tarpeeksi. Kunhan mölisen maalaisen huuhaan perspektiivistä. Samaan aikaan mietityttää sekin, että vaikka kuinka on ARVOkkaat kulissit, puitteet ja menopelit, ei mikään ole siitäkään huolimatta taattua ja aina sitä miltä ulospäin näyttää.

Tuosta asiasta en siis jauha enempää, kun ei kiinnosta, enkä varsinkaan tiedä tarpeeksi. 

Jäin nyt miettimään tuota ARVOaivoitustani taiteesta, miksi siitä noin pitkästi jauhoin ja paasasin, olenhan siinäkin amatööri. ARVOstan tekijöitä ja mitä monikin osaa, varsinkin sellaisten tekijöitä, jota minä en osaa, mutta se ei saisi vaikuttaa ihmisARVOon ja ihmisARVOiseen kohteluun. Samoin miksi naisen euro on pienempi kuin miehen euro. Kuka silloin ei ARVOsta ja ketä?

Kuuntelin juuri Maria Veitolan äänikirjan, siinä käsiteltiin näitäkin aiheita, näillä tarkoitan ihmisyyttä ja ihmisen ARVOA, niin työmarkkinoilla, ihmiskaupassa, ihmisenä.

Samoin itseä mietityttää, mikä tulee olemaan minun markkina-ARVOni työmarkkinoilla. Tässä kohtaa tulee hiljaista ja pitkää viivaa...

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Olen nääs vähän mysteerinaikkonen, mikä se semmoinen on kuin virike-ja työtoiminnanohjaaja, ei meille mitään virikkeitä tarvitse tulla antamaan, näemme punaista pelkästä sanastakin. Olenko siis uhka, höyry ja pelote, mitä sitä nyt mittään kellekkään, ei täsä kukkaan mittään milloinkaan, humpuukia...

Ai niin, pitihän minun muutama muuki asia täällä jauhaa, mutta melkein unohin.

Kopsaan siis yhden somepäivitykseni:

"Luulin, että tänään on maanantai, mutta eipä varmaan olekaan. Kävi jo mielessä, painunko takaisin pehkuihin, mutten painunutkaan.  

Ihana pakkasaamu, aurinkoa, kauneutta, timanttikuuraa. Tykkään.

Minulla on aikataulu, napakka ja mieluinen. Siihen kuuluu auto, pakkaamista jne. Olennaista on myös autossa sulat ovet ja/tai peräkontti. Nooh, sain auki vain kuskinoven, loput jäässä. Rynnin hakemaan hiustenkuivaajaa/lukkojensulattajaa, mutten tajunnut maiharin jäätyneitä kantoja. Vedin siis salsaa pitkin keittiötä, revähdin sieltä, täältä ja sen juuresta. 

Kiljahdin huitoen. 

Jatkojohto ei riittänyt, ateljeessa pitkä kela, sitä siis hakemaan. Hallin munalukko oli myös umpijäässä, hönkäilin sen sulaksi. Tähän väliin huokaisin, etten juuttunut huulistani munalukkoon, kun niin ahnaasti sulatin hönkimällä. Sitten föönattiin peräkontti, lukko ja tiivisteet.

Johan aukes, mutta takaovet yhä jäässä. Toinen aukes, kurottauduin laskemaan penkkejä sulan oven kautta, mutta oikea käsi jäikin penkkien väliin, nahat rullalle ja juilii. 

Karjahdin sätkien.

Tästä on hyvä jatkaa..."

Uudesta, siis alle vuoden vanhasta helamme lasipinnasta lohkesi palanen, liekö joku osunut siihen. Ei kiva.

Poltan kynttilöitä kesät talvet taukoamatta. Toissailtana lasisessa tuikkukipossa paloi foliotuikku, kaksi vierekkäin. Yhtäkkiä liekki lehahti korkeaksi, syttyi kynttilässä allaspalo ja koko komeus räjähti. Siinä olisi ollut tulipalon ainekset, ellemme olisi olleet ihan vieressä. Kaikki kävi sekunneissa. Ei todellakaan kiva, kauhufilmi ehti surahtaa.

ARVOtin elämämme aivan hetkessä, kun lieskan näin. Mutta on asioita joita ei voi rahassa mitata, eikä ARVOttaa. Olen kiitollinen, että selvisimme isolla säikähdyksellä ja kuprulla kaiuttimessa. 

ARVOstan omaa kotia ja elämäämme isolla kädellä.

Mutta nyt minun täytyy sännätä, ARVOkas työaikani alkaa pian ja sen jälkeen kuoroon. 

Anteeksi jos sohin, tylysti aivoituksiani kerroin, lue uudelleen ja yritä ymmärtää.

Olet ARVOkas, niin minäkin. ARVOn mekin ansaitsemme...