VARTTI

Lupasin itselleni vartin, kun kerran tänne päädyin. Tuntuu, että kirjotatuttaisi, enkä ole ehtinyt ajattelemaan mitä. No, annan vartin, itselleni.

Elokuun kolmas, lauantai. Olen maalauskamppeissani, lähdemme typyn kanssa toteuttamaan yhtä projektia. Heräsin herätyskelloon, mikä on minulle erittäin harvinaista. Minulla oli uni, maalausuni, kesken. Itse asiassa, juttelin siinä unessa aika useastakin aihepiiristä, saatoin yhteen ihmisiä, joilla olikin yhteistä puhuttavaa. Ajattelin, että jopas onnistuin, sillä olin näin ajatellutkin. 

Minulla oli jokin projekti siinä meneillään. Kyykin ja maalasin, siihen kuului myös kanttisten kalikoiden polttaminen, siis sellainen polttomerkkaus. Kalikat tulivat johonkin installaatioon, jota olin tekemässä. Yhtä kalikkaa olin maalannut jollakin hempeällä, sen jälkeen sitä polttomerkattiin tai vähän savustettiin. Kolme sivua onnistui hyvin, neljänteen sieppasi liekkiä. Joku siinä sähläsi mukana, auttoi, sitten syttyikin liekki. Meikäläinen vauhdilla sen kytevän palasen sammuttamaan vesisankoon. Yhtäkkiä se muuttuikin tavallaan pehmoisemmaksi, jota voi taivuttaa. Minä sitten väänsin kuivaksi sitä hiiltynyttä ja märkää kappaletta, niin että vesi pärskyi. 

Samaan aikaan se vesi pärskyi nokisena ja maalisena valkoisiin kaapinoviin. Siihen syntyi semmoinen kirjava pisarateos. Ajattelin, kuinka kevyttä ja kaunista, enkä ollut tajunnut, että olin käyttänyt niin kauniita värejä kuin mitä vääntäessä pirskosi.  Muistan, että ihailin niitä pärskeitä ja pirskeitä siinä valkoisessa kaapinovessa, kunnes kuulin tutun henkilön äänen, muistin olevani hänen kotona. Honasin että nyt pitää äkkiä siivota ne jäljet, etteivät roiskeet tartu, vaikka kauniita ovatkin. 

Pililililim, silloin se herätykseni tuli, filmi katkesi ja roiskeet jäi luutuamatta, sinne ne jäi valumaan... 

Jotenkin hämmästynyt, hiukan tohelo olo, miten sen nyt noin. Samaan aikaan harmitus sotkuista jotka jäi jälkeeni siivoamatta, vaikka ne kauniita minusta olivatkin, ajattelin ettei kaikki ymmärrä kaapinoviin roiskittua taidetta.

Näin tärkeää minulla näköjään oli mielessä! Kahvi odottaa juomista, hiukset kuivuivat kuin tarhapöllöllä konsanaan, aivan pöllähtäneesti sekaisin ja pystyyn. Olin tämän varttini kyllä aivan muulla tavalla aikatauluttanut illalla, kun kelloa herätykseen virittelin. 

Milloinhan sitä alkaisi oppia, että tekee niin kuin suunnittelee, eikä aina ala sooloileen. Varsinkaan aikataulujen suhteen. Kun en minä aina ole niin nopea ja notkea kuin kuvittelen. Tai olenhan minä, miksi menin epäilemään. Ehkä tässä pöllähtäneissä aamupöpperöissä tunnen olevani turvonnut, hidas, kankea ja kömpelö, mikä ei todellakaan ole todellisuutta, eihän... Itsehän olen aikatauluni laatinut, osaan ottaa niihin pelivaraa, tai kelivaraa, tai oisko se mokavarakin nimeltään. 

Eiku menoksi, kohti päivän projektia, jos toistakin. Tulkoon hyvä viikonloppu, elokuun ensimmäinen!