UUDESTAAN

Uudestaan, niinhän ne Teletapitkin aikoinaan. 

Niin minäkin. Istahdin siis uudestaan koneelle, naputtelemaan. Uudestaan pyykkiä pyykkään ja viikkaan. Abi lähti makaronia makaronilaatikkoon ostamaan, samalla kun vei lukiolaisen kouluun. Saattaa vierähtää, joten ehdin kirjoittaa ennen makaronin saapumista. Esikoisella on vapaapäivä, pian lähtee tekemään sovittuja asioita, hieman on kireyttä ilmassa havaittavissa. Ukkokulta painaa duunia, oli hiukan flunshaisen kuuloinen aamulla.

Ja jos minun menoni peruuntui päivältä, ajattelin linnoittautua kotihommiin, kunnes työhommat kutsuu. Tälle illalle on luvassa ystävyyden kerhoa. Onneksi imuroin eilen illalla, eipä tänään kolokuttele imurointiomatuntoni. Toki tällä eläinlaumalla moisen saa ottaa uudestaan useita kertoja viikossa. Onneksi nykyään on neliöitä enemmän, ei aivan joka päivä tarvitse imuroida, toista oli entisessä kodissa, villakoirailmentymätkin olivat tiheämmässä.

Muutamaan instanssiin olen ollut jälleen yhteydessä; poliisi, pankit, palkanlaskenta ja kela, siinäpä kiihkeimmät. Aina ei mene kuin Strömsöössä nämä asiat, joten pitää hoitaa ja huolehtia. Lappusulkeisia, hukkaamisen perumisia, itseni löytämistä ja muutamaa muutakin versiota. Kela vaati selityksiä, miksi olen tehnyt töitä. Niin miksi sitä nyt uudelleenkoulutettu ihminen töitä tekee? Aivan hullua hommaa. Vein kirjeen laatikkoon jo perjantaina, mutta näytti paikka olevan rempassa, jotenkin en enää minkään kirjeen perille menoon jaksa uskoa, vaikka olisi instanssin seinässä. Ei ollut vielä perillä, kysyin… Seinästä on pitkä matka tiedostoon. Poliisille ilmoitin, että lompakkoni ajokortteineen on löytynyt, moisen tiedon saa poistaa hukatuista tiedoista. Pankit, no uusia kortteja oottelen, mutta nyt toimii edelliset avainlukulistat ja henkilöpapereissa oleva ajokortti on palautettu henkilöpapereihin. Mutta sitten on verkkopalkka, en ole tälle vuodelle verkkopalkkalaskelmaa saanut, vaikka moinen on ollut kyseisen pankin ja palkanlaskennan välillä toimiva jo yli kaksi vuotta. Niin nytpä sitten olen pullahtanut pois, vuoden vaihteessa. Enkä pääse takaisin. Vaikka yritän yhä uudestaan ja uudestaan. 

Nyt pesen mattoja, kauhea rytinä.

Sämpylöitä aattelin leipasta, muutama viikko sitten leivoin ja kyllähän nuo näytti maistuvan. Söin itsekin, vaikken yleensä leipää syö. Aivan juuttaan hyviä, lämpimänä ja uunista suoraan, sulavan voin kanssa ja kylymää maitua päälle. Lauantaina tosin yhdessä työpaikassa leivoin, hyviä tuli, näyttivät maistuvan. Kiva kun lapset osaavat jo kertoa ja ehdottaa mitä haluavat.

Meinasin maaleja tilata, mutta sitten sekin homma meinasi lähteä lapasesta. Oli niin ihania värejä, hyviä tarjouksia ja vaikka mitä. Nyt jäähdyttelen, kerään järkeni rippeet ja otan kohta uudestaan, josko nyt pysyisin ruodussa. Ommellakin haluan, tanssiessa näin kivoja vaatteita. Sillä hetkellä iski kauhea luulo ompelutaidoistani, äkkiäkös tuollaisen tai tuollaisen liehukkeen tai hulmuavan tunikan tekisi. Tätäkin äkkiäkös luuloa ajattelen yhä uudestaan, jarruttelen vauhtisokeuttani, ennen kuin ostan kankaat ja huomaan olevani suossa, ja vaikean äärellä. Vauhtisokeana päädyn vaikeasti ommeltaviin ja hallittaviin materiaaleihin, siitä on sitten helppous kaukana. 

Piha on aivan jäätiköllä, vettä sataa, plussakeli. Maisemat olivat kauniit, niin, onko enää. Yhä uudestaan jokikin on jäätynyt ja sulanut. Nyt on jäässä, mutta ruskeana, vettä reilusti jään päällä. Eipä houkututa mennä lorkkimaan.

Edellisen kerran, minulle ensimmäisen kerran, kun olin ystävyyden kerhossa, tulin monta kokemusta rikkaampana takaisin, ajatuksia täynnä. Se on seurakunnan järjestämä kehitysvammaisten kerho, joka kokoontuu joka toinen viikko. Olin uusi, outo kummajainen joukossa, kuka, mistä ja ikä, mitä teet ja miksi tulit, kenen kans, onko sulla ystäviä, haluatko olla minun ystävä... Sain siis paljon uusia ystäviä. Kuulin yhden keskustelun, tai minulta kysyttiin minun ikää. Sitten he keskenään pähkäsivät ja tulivat lopputulokseen ainakin 60. Samaisella viikolla yksi hoidettavani luuli minua 34 tai 36 vuotiaaksi. Olen siis suhteellisen moni-ikäinen ja minut keksitään joka paikassa aina mielenkiinnolla uudestaan. Saas nähä, mikä on tämän illan saldo, ja missä asiassa.

Jostain syystä alkoi tämä kone nyt nykimään, jumittaa ja reistaa. Ei tottele. Onko se vihje; nosta ahterisi, tuoli allasi haluaa happea, sen liitokset natisee ja jalat ovat kovilla. Se ei jaksa kovin monta istuntoa yhtä soittoa, voin ottaa uudestaan joku toinen päivä. Huomenna en ehi, minä olen töissä. Tai eihän sitä tiedä mitä ehtii, sen pitää katsoa sitten kun ehtii. Saa jumittaa kone ihan rauhassa, ihtekseen. Nyt veivaan sen sämpylätaikinan nousemaan.

Moi, moi, uudestaan.