OISKO

Mietin tässä, oisko nyt hetki naputtelulle? Ja oishan se, kunhan vain naputtelen. Oma valinta, oma aika ja oma ajankäyttö. Eli senku naputtelemaan vaan.

Tänään mennään sunnuntaissa. Olen ollut jo hetkisen hereillään, lähden pian töihin. Lappusulkeisia, tehtyjä työvuoroja olen kirjannut tältä viikolta. Pyörin kahdeksan henkilön kanssa, joten saan olla kirjanpidon kanssa ajantasalla, ei passaa odotella, että loppukuusta muistaa missä on ollut ja milloin. 

Kännykkä on hyvä, käytän sekä kalenteria, että muistiota, kirjaan suoraan paikalla. Monikin työvuoro on tiedossa milloin alkaa, mutta osa niistä loppuu sitten kun on hommat hoidettu, ennalta tarkkaan määrittelemättömään aikaan. Toki aikaraamit ovat olemassa, mutta tarkkuus puuttuu.

Seitsemän näistä kahdeksasta on eritasoisia kehitysvammaisia, jokaisella erityispiirteensä ja tapansa. Saan siis kloonata ja luoda itseni uudelleen lukuisia kertoja viikossa. Samoin se, että olenko heille perhehoitaja vai henkilökohtainen avustaja, sekin määrittää roolitukseni.

Nooh, onneksi minulle ei ole vaikeaa hypätä roolista toiseen, tykkään niin monenlaisesta olemisesta ja työskentelystä. Ja päivät eivät todellakaan ole toistensa kopioita, tilanteet vaihtuvat suit sait sukkelaan, yritän sujahdella mukana. Erittäin antoisaa työtä. Ja hauskaa, ja tapahtumarikasta, ja äänekästä, ja mahdollistavaa, ja raskastakin. Toki onhan minulta kysytty, onko se kuormittavaa? Oisko tuo pikkaisen, sillä olenhan kuitenkin kaikista heistä päävastuussa, yritän mukautua heidän oikkuihin, mielikuvitukseen ja tarpeisiin. Välillä rajaa saa vetää jatkuvasti, välillä rohkaista mennen tullen palatessa, toisinaan vastauksen saa viiveellä tai viittomalla. Elekielen osuus on huomattavasti noussut kohdallani, alan olla siinä jo aika äänekkään ilmeikäs, sikäli mikäli se voi entisestään voimistua. Jopa vammaiset ovat nauraneet minulle kuinka eläydyn vaikka kirjojen lukemiseen tai kuinka äännän Muumihahmojen toilailuja. Yhteistä hauskaa, joka kuuluu tarttuneen. Yhdessä perheessä lapsi luki kirjaa todella oudosti, kauheilla efekteillä. Kunnes tajusin, että noinhan minäkin olen sen sata kertaa kirjaa lukenut, rooleihin täysillä eläytyen. Ja näin ollen kirja on opittu ulkoa, kaikilla efekteillä ja ilmeillä. Oisko tarttuvaa. Oisko?

Perjantaina olin avustajan roolissa operetissa. Pääsen heidän kanssaan sellaisiin paikkoihin, mihin en itse ehkä olisi muuten menossa. Upea, elämys ja kokemus. Nautin ja niin nautti avustettavanikin. Ja tänne hän ei olisi päässyt, ellen olisi mahdollistanut. Näin se vaan menee, selkeän yksinkertaista, ja minähän haluan mahdollistaa jos vain voin, jollekin jotakin. Olen mahdollistanut junamatkoja, sukulaisvierailuja toisiin kaupunkeihin, elokuvia, keilailua, uintia, ulkoilua kaikissa ilmanaloissa nastoilla ja ilman, ostoksia, juttutuokioita, kokkaamista, siivoamista, hulluttelua, taidetta, kirjoittamista, näpertelyjä... Mitä he nyt haluavatkaan kokeilla ja tehdä, pyrin jeesaamaan, samalla löydän itseni paikoista, joihin en itse olisi osannut hakeutua. Saan siis hämmentyä ja oivaltaa heidän kauttaan, vaikka ja mitä. Se on erittäin antoisaa, todella mielenkiintoista.

Tälle viikolle olen päässyt myös hermoratahierontaan, pitkän tauon jälkeen. Hiukan oli piuhoitukset eukolla jumissa, teki todella hyvää. Eilen päädyin myös tanssimaan, mikä sekin teki todella hyvää pitkän tanssitauon jälkeen. Joo ja olen maalannutkin, viime vuonna edellisen kerran. Sain myös olla puvustajana, ommella penkkariasun yhdelle tytöistä. Olihan huikean hykerryttävää nähdä tyytyväisyys äiskän tekosiin, kun torstaina koulusta kotiutui. Puku istui just eikä melekeen, se oli semmoinen kuin pitikin. Heti piti kuvata ja kavereille laittaa viestiä, yksi iso ongelma ratkesi, sillä monella kuuluu puku olevan vielä todella vaiheessa. Nyt siis ompeluttaisikin enemmänkin, mutta, mutta, katsotaan, etten lähde laukalle moisen suhteen. Torstain pidin vapaata, päätin pysyä kotona, hierontaa lukuun ottamatta. Nekin ovat hyviä oivalluksia, päätöksiä, silloin ei tarvi kenenkään odottaa, että sätkin tai hoidan mitään, kun en lähde mihinkään sätkimään tai hoitamaan. Itsekään ihanaa.

Hukkasin myös rahapussini, semmoisen kukkaron, jossa on kaikki. Keskiviikkona puoli kolmelta hukkauksen tajusin, kun olin töihin lähdössä. Ei missään. Hain sitä, konttasin huushollia, enkä löytänyt. Näin sitten päädyin perjantaina poliisiasemalle, taas, olen jo kanta-asiakas, tekemään katoamisilmoitusta. Sikäli mikäli ajelen ilman ajokorttia, sitä surullisenkuuluisaa ajokorttia. Samalla hukkausella meni yhdelle avustettavalle hankitut konserttiliput, ne sain jo uudet, kun muistin mihin ja milloin... Kirjastokortin sain lunastaa uuden, jotta pääsen avustettavien kanssa omatoimilehtilukusaliin. Niin ja pankkikortit tietty... Uusiksi meni. Kela- ja ajokortissa käskiävät odotella sen parisen viikkoa, ennen uuden hankintaa. Kunnes eilen sitten yhdessä perheessä moisen hukkauksen kerroin. Lapsihan siitä aiheen nappasi. 

"Tiina, miten olet voinut hukata? Tiina, mikset muista? Tiina, mikset löydä? Tiina, oliko se sulla autossa? Tiina, oliko se kassissa? Tiina oliko siellä rahaa? Tiina, oliko siellä kaikki? Oliko ihan kaikki kortit? Tiina, mitä ne kotona sanoo? Tiina, oletko aivan hermona hukkauksesta? Tiina oliko se sulla kuorossa? Tiina, ainakaan rehtori ei ole kuuluttanut että Tiinan kukkaro on täällä hukassa. Tiina, oliko sulla kuorokassi..." 

Silloin Tiinalla välähti, soitto kotiin ja kuorokassin penkominen. Oisko kukkaro löytynyt, no ois. Melkoinen salapoliisi, mietinkin, miksen aikaisemmin kysynyt, sillä hänellä on tapana avata aihepiirit suhteellisen perusteellisesti. Nytpä opin tämänkin. Tosin en aivan heti halua uusintaa moisesta hukkauksesta. 

Minulle jo naurettiin, että oisko se tämä viidenkympinvillitys minulla aiheuttanut koheltamisen ja kanta-asiakkuuden poliisilaitokselle, muuta aloittavat kuntosalilla tai elämänmuutoksella, minä rikollisilla teoilla ja kriminalisuudella. Todella vakuuttavaa ammatti-ainesta, kyllä tällainen tohelo saakin olla skarppina töissä, etten ihmisiä hukkaa tai heidän tavaroitaan. Tai oisko asia näin, että töissä olen ylivirittyneen skarppina, joten höllään omalla kohdallani. 

No oisko, no ois.

Nyt sitten alkuviikosta eri instansseihin uusi kierros löytymisestä ilmoittaminen. Uudet on tilattu, kortit kuoletettu, mutta löydöksestä ilmoittaminen on myös tärkeää. 

Mutta nyt, oisko aika pukea päivävaatteet? Suunnitelmissa ulkoilua, vierailuja, kirjastoa, keilailua, ruokailua ja ostoksia. Leppoisan hyvässä seurassa, ihanasti höristen. Ulkona tuulee napakasti, mutta on kirkasta, nastoilla vedämme tämän päivän ja illalla olemme monta kokemusta rikkaampia.

Kiva päivä aluillaan, oisko? No ois. 

Toivottavasti sinullakin...