keskiviikko 5. helmikuuta 2020

VYYHTI

Kyllähän sinä sen tiedät, mikä on vyyhti. Eiköstä vain?
Kuvahaun tulos: vyyhti

vyyhti 
lanka, naru, köysi tai kaapeli kiedottuna kehän muotoon
(kuvaannollisesti) sekava asia Bosnian sota oli ryhmittymien välisten taistelujen sekava vyyhti.rikosvyyhti

Nappasin oheen ihan tieteellisiä sanaselityksiä, jotten aivan harhaan johda. Mutta se mitä itse vyyhdistä ajattelen, on tällä hetkellä sekavuus, sotkuisuus, asioiden soppa. Ja kas kummaa, minä olen sopan ja vyyhden keskellä, itse syytön, mutta saan selvittää. No, olen jo aika pitkälle selvittänyt, huuuoh, mutta yhä on muutama vyyhden lonkero umpijumissa. Ja kello käy...
Kello käy siinäkin mielessä että tämä vapaa- ja laatuaika itseni kanssa loppuu, jolloin olisin helpommin vyyhteä selvittämässä, kun siihen tarvitaan muitakin osapuolia. Ja alkaa työaika, jolloin olen töissä, enkä voi, pysty kykene vyyhteä selvittämään. Mutta kun soittopyynnöt ja viestit menee puheposteihin, joihin ei mahdu enää, kun ovat niin täynnä. Puheluihin, ei päivystysnumeroihinkaan vastata. Äsken yritin yhtä palvelunumerosarjaa soitella läpi, olikohan seitsemäs numero, joka vastasi ja kertoi, että väärä henkilö. Kyllähän minä sen vääryyden tiesin, mutta ainoa joka vastasi kyseisestä puulaakista. Mutta jätin jälleen välikäsisoittopyynnön.

Nyt siis odotan, jälleen soittoa. Tyynen rauhallisena, ratkaisukeskeisenä, lähes voitolla. En kerro tästä tämän enempää, muuta kuin ettei tule meikäläiselle palkat tehdystä työstä niin kuin manuille illalliset. Kun muutamat osapuolet eivät ole tehneet, mitä osapuolien olisi kuulunut tehdä, nyt sitten pompotellaan näitä osapuolia kenelle kuuluu ja mikä, hyvin pomppii... Enkä minä itse ole mitään jättänyt tekemättä, kun ei kuulu tehtäviini, mutta kas kummaa olen nyt se välikäsi joka tekee, juoksee ja ratkoo, selvittää vyyhteä.

Ihana talvi, aivan uskomattoman kaunista, välillä napakkaakin pakkasta. Eilen oli liki -20 astetta, nyt paljon lauhempaa. Lunta on puhdasta, valkoista, hohtavaa, paksusti ja kinoksilla. Aurinkoa, sitäkin, milloin kirkkaalta taivaalta, milloin usvan seasta. Olen pysähdellyt kuvaamaan. Sama kohta eri päivinä, kuinka valo vaikuttaa, tunnelma muuttuu. 

Värjäsin tuossa vaatteita, mustaksi, siis mustille vaatteille palautin mustuuden. Hyvin otti. Nyt pesen tyhjää konetta, jottei moinen mustuus löydä vääriin kohteisiin. Tiivisteet ottivat väriä, mutta nekin olen hinkanut. Samalla lämmitän pannunpesää. Lämmitin iltayöhön ja jatkoin heti aamukuudelta, optimissa pysynyt. Puitakin olen kantanut. Hyvä minä, kyllä kohta tästä töihin joudan. Imuroinkin, tulihan siistiä. Muutama nyssäkkä pussukka olisi selvitettävänä, mutta ei tällä mopedilla mahottomia.

Viime viikolla pääsin jälleen kouluun. Oi että, kuinka kivaa. Aivan todella kivaa, siis sairaan kivaa. Tuttuja ihmisiä osa, muutama uusi tuttavuus, passelin pieni porukka. Hauskuuden ohessa jopa opimme. Ihan sain oivalluksia aiheista, joista en uskonut oivaltavani. Katotaan mitenkä rahkeet riittää, millä tahilla ja miten.

Nyt itse asiassa taidan ottaa lorvimalla tunnin, toista, annan sykkeideni palautua, leppoistun. Niin ja odotan edelleen sitä puhelua, jotta voin ehkä taas muutaman puhelun soittaa, kunhan vain saan asiat hoidettua. 
Itse asiassa minulla polttelee hiukan nuo langatkin, kerät ja lankavyyhdet. Niin moni neuloo villapaitoja, uskallanko minäkin, vaiko enkö. 
Kannattaako, ei just ehkä nyt, mutta hallitsenko yleensäkään järkeviä pohdintoja. Isot määrät olisi noita itsevärjättyjäkin lankoja, josko niitä johonkin perusväriin raitoina, paitaan, sukkaan, ponshoon, lapasiin, huiviin, oikeastaan neuletakki minua kiinnostaisi. Neuletakki ja minä, kauhea yhdistelmä, suuruudenhullu, mutta kenties sille olisi käyttöä sitten valmiina. Kunhan ensin sen valmiiksi saisi, onhan tässä muutama vyyhti ennen sitä ratkottavana. Ja olenhan tuota ennekin suuruudenhulluja juttuja selättänyt, saanut valmiiksi.
Sitten on resu niska, joka juilauttelee, ei ehkä nyt kannata aloittaa isoa neuletta. 
Voi että se on jännä tunne, kun järki keskustelee vauhtisokeuden kanssa, sitä on outoa tässä seurata. Uutta ja ihmeellistä, pitää vähän salaa kuulostella, katsoa kuinka moisen vyyhdin meinaa ratkoa. Oisko se myös tämä ikä...

Mutta nyt otan sen hetken lorvailun ja tsekkaan aamulla kuvaamani kuvat, löytyykö niistä hengästyttäviä otoksia. Ainakin tuolla pihalla ja tienposkessa henkäilin kaiken kauneutta.
Jepulis, hyvää keskiviikkoa näin keskellä viikkoa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu