JOULUKIRJE 2018

 

Aika kirjoittaa joulukirje.

Postitse lähetän joka vuosi vastaavan, kokoan vuoden kuulumiset. Tänään tänne ajattelin kirjoittaa juuri tämän hetken joulukuulumisemme. Vähän niin kuin reaaliajassa, tajunnanvirtauksina.

 

Puuhellassa palaa tuli, ulkona pakkasta viisitoista. Joki on jäässä, maassa pieni, puhdas valkoinen lumipeite. Joella meni hiihtäjä, paljon kissanjälkiä. Aamun sininen hetki on jo ohitettu, kaikkialla leijuu sellainen pöpperöisen uninen hiljaisuus, joulurauhaako lie enteilee.

 

Eilen leivoin jouluruusupullia, torttuja, hedelmäistä joululeipää, sekä punajuurijohdannaisia laatikoita. Tein eilisiä vieraita varten juustokakun, joka sitten valahti pitkin pöytiä kun tarjolle suunnittelin. Sellainen juoksevassa muodossa oleva juustokakku, viimeisin kerros, glöginmakuinen, oli se nopein. Loput söimme, kuulemma jouluisen makuinen.

Hain yhden lapsista kotiin, hän aloitti aamunsa syömällä niitä eilisiä jouluruusupullia, latoi kukkurallisen lautasen, nautti, röyhtäisi naisellisesti ja on tyytyväinen. Kannattaa siis olla välillä pullantuoksuinen äiti, jos noin hyvin uppoaa. Neiti lupautui leipomaan tänään uuden satsin, sillä nyt katosivat joulunpyhien tarjottavat lähes yhdellä istumalla.

Telekkari on päällä, en oikein tykkää, mutta olen sanomatta asiasta. Istahdin siitä syystä itse ottamaan aikalisän koneelle, naputtelemaan, varmaan muut eivät siitä tykkää. Mutta kohta viskaan petivaatteet pihalle, aloitan pyykkikonerallin, pistämme töpinäksi. Rauhoitetaan tämä aamu ilman joulusiivoustappelua, hitaasti... kyllä tämä tästä meidän näköiseksi jouluksi muuttuu.

 

Jälleen yksi takkutukka pyjamassaan silmiään siristellen hiippaili talon toiseen päähän, pikkusiskon luo. Oli ihana katsoa, kun tytöt illallakin kaulakkain jääkaappiin tuijottelivat, iltapalaa suunnittelivat. Nyhjäävät yhdessä milloin mitäkin. Eilen samaiset tyttöset kattolistat yhteen kamariin laittoivat.

Jokaisen tytön kanssa olen jalkautunut myös ostoshysteriaan, ilman kiirettä, haistelemaan, fiilistelemään ja hankkimaan lahjoja.

Eilen hankimme myös ovikellon, tässä aamutuimaan on testisoitot menossa, sohvalla istuen. 25 eri soittoääntä, ei ihan kauhean kivoja ralleja kuulu olevan, muutama sellainen pelkistetympi efekti, koputus ja kukkuminen. Paas katsoa mihin ääneen päädymme.

Jokijäälle haluttais kuulemma luistelurata, avanto ja vaikka mitä. Jälleen meni kaksi hiihtäjää. Minulle lapset ovat sanoneet jo kauan sitten: "Äiti, jokijää kestää vasta hevosia..." Kieltäneet minua siis menemästä. 25 senttistä kuuluu olevan, naapuri teki eilen avannon.

 

Pikkukissat, Uku ja Lele ovat oppineet ulkoilemaan, ihan itse pyytävät sisälle ja ulos. Hiekkalaatikko on yhä, mutta eilen kuulemma väärä kissa, Virnu siellä kävi, ei tarennut ulkoilla. Nyt pienet nukkuvat limittäin perintörottinkituolissa, vain Uku ulkona pyörähti. Aamut ovat minulle elukkarallia, muut saavat nousta kaikessa rauhassa, minulle herää seuraksi koko eläinlauma. Virnu haluaa mukaan vessaan, hyppää altaanreunalle. Hänelle pitää avata hana lirisemään ja siitä sitten kissa latkii. Vaihtaa välillä vessaa ja haluaa maistella kummankin vettä. Aamupala, se onkin seikkailu. Siinä saan olla nopea, että jokainen halukas ja nälkäinen saa osansa.

Valokatkaisija oli irrallaan, maalauksen ajan, kas kummaa kissamme ottivat osaset leikkiin ja yhden hukkasivat. Eilen levitin talon toiseen päähän mattoja, ihan omia tekemiäni. Kyllä oli kissoja poikittain, alla ja päällä, kun laumalla testasivat. Arvatenkaan ne eivät ole enää suorassa tai paikoilla joihin ne laitoin, kun kissat niillä kujeilevat.

Viikko sitten meille uudet ulko-ovet asennettiin. Sellaiset, joissa on kapeita vaakaikkunoita neljä kappaletta. Alin ikkuna on siis kissansilmien korkeudella. Illalla, kun ohi kävelin, Väinö koputti heti oveen. Silmät kiiluivat ikkunasta ulkopuolelta, kolli tarkkaili liikkeitä sisällä ja ilmoitti haluavansa sisälle. Pikkukissat taas tarkkailevat ikkunoista ulkomaailman liikkeitä. Eilen Tollo-kollimme halusi hoidettavaksi, tuli keskelle vierasparvea, kellahti rahille ja hoidatutti joka puolelta ja kellien. Kehräsi kuuluvasti, vuorotellen korvamme sen kylkeen painoimme ja saimme nauttia moisesta relaksantista.

 

Eilen saimme kuistiin naulakon seinälle, tytöt senkin sinne porasivat. Vatupassin kanssa kiinnittivät, hyvä tuli. Nyt on teon alla iso laatikko kengille, eilen sen jo eko koivulla käsittelin, Ukkokulta on sen toteuttanut, hiukan valmiita ideoita olemme naisväellä heitelleet aiheen tiimoilta. Eikö se ole helppo rooli, kun meillä on valmiit suunnitelmat ja hyvät ohjeet, ei miehenpuolena tarvitse kuin tehdä. Toteuttaa visioita. Osaisin minäkin moisen, mutta mies on kokeneempi, onhan hän puuseppä. Ehkä on ihan turha alkaa meikäläisen koheltamaan. Tänäänkin on hieman projektintynkää ilmoilla, muutama lista löytää paikkansa...

 

Nyt sammui telekkari, pyykkikone starttasi. Kannan petivaatteet pihalle. Kenkälaatikkoon kuuluu porautuvan saranat. Siitä tuli hieno. Kuulemma jokaisella on asiaa yhä kaupoille, menemmekin siis laumalla. Minä lähinnä maitoja, glögejä, leikkeleitä, salaatteja ja hedelmiä. Arkisia asioita. Haudalla käymme tänäänkin, huomenna ja joulunpyhinä ties kuinka monta kertaa. Viemme Valonlapsellemme valoa. Nyt turskahti jouluikävä, ihan roiskeina silmistä ja sydämestä.

 

Eilen juttelimme aiheesta, kuinka muissa kulttuureissa vainajien päivänä heidän haudoillaan vietetään koko suvun kera aikaa, juhlitaan ja syödään. Mietimme josko sellaisen kulttuurimme tännekin saisimme, kokoontuisimme haudoille juhlimaan, ilon kautta tarinoimaan ja edesmenneitä muistelemaan. Kertoisimme tarinoita, pitäisimme esi-isämme puheissa, muistoissa ja tarinoissa läsnä. Eilen yksi pikkuvieraamme muisteli pitkään ja kauniisti Valonlastamme ja pappaa. Noin se kuuluukin olla, tarinoissa, muistoissa ja jakaa niitä muillekin. Kyse oli vielä aika mitättömistä asioista, ei niinkään sirkushuveista, kuinka tärkeä muistijälki siitä jää ja elävä tarina kerrottavaksi. Lämmin läikähdys kävi ja yhä tuntuu tärkeältä.

 

Tänäkin jouluna meillä on moni asia hyvin, täällä ja taivaassa, saamme olla kiitollisia, vähään tyytyväisiä. Emme havittele mirhamia tai kalleuksia, kunhan omalla tavallamme löydämme äänekkään eloisan tyyneyden ja joulun tunnelman. Tytöt laulelevat ja fiilikset ovat leppoisat, näin se joulu meille laskeutuu ja tupaan jalkautuu. Onneksi minäkin istahdin koneelle, enkä alkanut siivouspomottamaan. Ehtiihän tuota vähemmälläkin, hyräillen, joulusuklaita syöden ja leppoistaen. Onneksi valitsin naputtelun ja puolen tunnin joulukirjeaikalisän.

 

Nyt toivotus hyvän joulun, nyt toivotus hyvän joulun...

 

Joulu Sinunkin Sydämeesi!