OPEREISSONI

Palasin töihin tammikuun alussa, ihan vain kokeillakseni mikä kaikki menee oletetun luulosairauden piikkiin. Ja mikä on oikeaa vikaa ja vammaa. Ja onhan faktaa kerrottavaksi kirurgin tapaamiseen, kun testaa käytännössä. Moni asia meneekin, onhan tuo nähty, sen vilikkaan mielikuvitukseni ja kuvittelun piikkiin. Kun vaikka kuvittelee, että jalka puutuu, sehän ei näy. Kun kuvittelee, että jalassa heiluu, rutisee ja lonksuu, sehän ei näy. Kun kuvittelee, että se lukkiutuu, sehän ei näy. Hermosärkykään ei näy, sehän on näkymätön. Kipukaan ei näy, jalan lonksahtaminen altakaan ei näy, saattaahan sitä esittää horjuvansa. Esittäähän Turhapurokin, uskottavasti. No hurja turvotus näkyy, kun lahe kiikaa, saumat vetää kieroon housuissa. Eikä jalka mene koukkuun, kun näyttää että se räjähtää, kun se pullistuu, tosin voihan se olla läskiäkin se pullistelu. Olin yhden avustettavan, kehitysvammaisen, kanssa lenkillä toissa sunnuntaina. Kävelin sen mitä kykenin, noin kuusi kilometriä hänen kanssaan. Sattuihan se, joka askeleella, mutta maisemat vaihtuivat. Sitten kyseinen henkilö päätti lähteä juoksemaan, kun iski vessahätä. "Avustaja, avustaja, nyt juostaan kun tullee justiin housuun..." Silloin viimeistään tajusin, ettei se meikäläiseltä onnistu, juoksu nimittäin tai liikkumisen nopeuttaminen. Jalalla ei juosta, olenko silloin työkykyinen, jos työnkuvani sitä vaatii? Kylmä hiki meni kivusta ja siitä, etten saa häntä kiinni. Yritin keksiä ratkaisua, kuinka selvitä, ettei hän juokse autojen alle... Miten ohjaan, jos hän ei osaa liikennesääntöjä ja karkaa. Onneksi on ääni, iso ääni. Siinä kuuuli paukkupakkasessa varmasti puoli kylää, että meikäläinen huutamalla kauko-ohjaa avustettavaansa. Sain ohjattua, loppu hyvin, kaikki hyvin, vessaankin hän ehti. Mutta kaiketi tämäkin piti kokea ja tajuta. Viikko sitten maanantaina kävin kirurgilla, hän osasi tulkita asioita magneettikuvan perusteella ja ehdotteli toimenpidettä. No niin se homma lonksahti kerralla etteen päin, perjantaina päädyin jo leikkaukseen, siis tähystykseen. Tässäpä opiaattihuuruinen selonteko lauantailta, opereissonipäivää seuraavalta päivältä: Täälä sitä koipi sojosa taas ollaan. Eilen pääsin leikkaukseen, eli josko suunta nyt olisi oikea. Siis niinkuin toipuminen🙏 Hommahan aktivoitui marraskuun alpakkahyppyonnettomuudesta, ja koipi on ollut enemmän ja vähemmän pois pelistä siitä saakka. Tarkoitus oli hoitaa homma selkäydinpuudutuksella. Sitä survottiin sen seitsemästä reijästä. Olin kuin räsynukke, kun ne väänteli mua asennoista toiseen, pystyyn ja kylijelleen. Paineet laski ja vintti pimeni, varmaan johtui myös esilääkkeestä. Sitten saapui kirurgi ja havahduin siihen, että minähän tunnen ja tiedostan jalkani. Ja varsinkin sitten tiesin tuntevani, kun leikattiin auki ja mentiin sisään😶🔪 Älisin, mutta kaiketi saivat selvän, kun operaatio keskeytettiin ja nukkumatti huudettiin takaisin. Sitten sain mömmöt, jotka pimensivät nupin ja vaimensivat älinän. Humps vaan! Seuraava havainto heräämöstä. Pikkuhiljaa siitä päiväsairaalaan ja testailemaan älynnän ja liikunnan tasoja. Alhaiset olivat 🤪 Sitten hulahtikin se puudutus, löytyi jalkateristä, takareidestä ja takapuolesta. Tuntui kuin vadissa olisin istunut, mietin yhä mistä moinen mielukuva. Osastopaikkaa jo suunnittelivat, kun en tahtonut toeta mihinkään. Niin mää sitte yhtäkkiä kuitenkin tokenin ja reipastuin, ja pääsin kotiin. Illalla tosin mietin, kannattiko. Aivan jäätävät kivut, eikä meinanneet asettua millään. Mutta sitten kun lääkkeet viimein tehosivat, niin voi sitä leijuvaa autiutta. Nukuin 10 tuntia😴 Narkkariymmärrykseni laajeni. Tänään olen nöyrästi vetänyt lääkkeitä, tullut myös siihen tulokseen, että parasta on ennakointi kuin se että vasta kipuhuipuilla alkaa napsimaan. Turvotus on myös älytöntä, aiheuttaa lisäksi hermosärkyä. Olen jumpannut ja liikkunut, könkkässyt keppien kanssa. Nyt alkaa vasta turvotus hellittämään. Tähystyksessä tehtiin mikä pitiki. Sisäkierukka, kokonaan revennyt, poistettiin tykkänään. Siivottiin pois rustot ja irtomuruset, lumpiota lukkiuttamasta. Polvessahan on myös pahat kulumaviat, mutta sieläpä olokoot. Pääasia nyt, että se minkä voi nyt korjata, on korjattu. Eli syyt lukkiutumiseen, rutinaan ja kipusätkyihin löytyi ja korjattiin🙏 Paljon viestejä ja myötäelämistä, kiitos ihanat💜 Oulaskankaalle myös iso käsi👌, hyvin vetävät. Tänään tiistaina olen toista päivää niin sanotusti selvinpäin, ilman opiaatteja ja muita vahvoja mömmöjä. Onhan ne tehokkaita, mutta aivan kauheita. Silmät meni huuruun, näin kahtena, vapisin, päätä särki, korvissa kohisi, kiertohuimailin. Todella hullut olot, samalla huumaavat, leijuvan kepeät. Ja oksettavat. Kaikean sen sain yhdelläkin napilla, käytin lääkkeitä paljon väjemmän kuin olisi ollut mahdollista, mitähän mää sitten niissä huuruissa olisin duunaillut. Ihan seko olin jo noillakin. Tänään jalka voi paljon paremmin, enää ei ole niin paksuksi turvonneena, taipuu jo kohtuudella. Sisältä se tuntuu paljon terveemmältä, normaalilta, kaiketi johtuu poistetusta irtoroinasta. Ja kivut ovat helposti hoidettavissa, ennakoitavissa. Kotona mää nyt keppien kanssa konkkäilen, autonrattiin en ole edes yrittänyt. Palvelen kissoja, koiria, tylsistyn ja selvästi myös toivun. Äänikirjoja, pientä puuhaa, televisiota... Suunta on nyt oikea ja se mikä piti tehdä on tehty, syyt löydetty ja korjattu. Luulotautinikin poistettu, lähti samoista tähtystseijistä kuin kierukanriekaleet, irtosälä ja rustotkin. Aivan hiivatin kiitollinen on olotilani, toivoa ja täynnä. Kyllä tästä vielä menopeli kehkeytyy, sekä koivesta, että eukosta. Hyvä opereissoni! Nyt pitää vain malttaa...