VAPPAUS

Aamuni alkaa innostuksen kutkutuksella, minulla on vapaapäivä, toivottavasti sellainen itsekäs. Syksyisen rehevä, satoisa ja värikäs. Päivä kantaa teemaa vappaus. Kyllä ihiminen vappautta kaipaa. Siis ilman muiden luomia aikatauluja ja vaatimuksia, kovat on siis luulot ja luottamus tähän vappauteen. Niin paljon on asioita, joita haluan tehdä ja touhottaa. Huomaatko, en kirjoita haluaisin, vaan haluan. Sehän on sillä taputeltu. Itsekkään ihanaa, ainakin ajatuksen tasolla, asia erikseen osaanko ja ehinkö tänään tehdä mitä kuvittelen. On sitä ihminen mysteeri itselleen(kin). Ensinnäkin oman ajatusmaailman havainnointia. Minua on huolestuttanut ja ärsyttänyt jatkuvasti liikenteessä ihmiset, jotka katsovat jonnekin muualle kuin vastaatulijoihin, eteensä, liikenteeseen yleensä. Välillä jopa kylmää, kun vastaan ajaa rekka, jonka kuskin katse ei suinkaan ole tiessä, vastaantulijoissa, vaan alasivuviistoon kännykässä. Entä nämä pienet koululaiset, jotka eivät edes polkupyörää ja liikennesääntöjä hallitse, saati sitten että kykenisivät ajamaan kännykkää tuijottaen ja yhdellä kädellä. Yksi yleinen kännykkään tuijottava ihmisryhmä ovat nuoret naiset, sellaiset noin parikymppiset, tuoreen ajokortin saaneet. Joilla ei varmasti myöskään riitä kapasiteetti ja kokemus kaikkeen, mitä luulevat, kun pitää samalla ottaa vielä muikistelu ripsiräpsytys omakuvia, kun ajetaan liikenteessä. Niin, tulihan nyt selväksi mikä ärsyttää. Sitten minua on ärsyttänyt oma ärsyyntymiseni aina samasta asiasta. Näinpä olen kohdistanut viime aikoina tutkivan havainnointini asioihin joista voin ilahtua. Eli kerään katseellani ja aivoituksillani ihmisiä, jotka poikkeavat tästä valtavirrasta. Siis ajavat pyörää kaksin käsin, katse eteenpäin suunnattuna. Rekkoihin, joiden kuskien kanssa saa katsekontaktin tai mikrokohtaamisen liikenteessä. Tai sitten kokemattomiin autoilijoihin, jotka tekoripset väristen keskittyvät liikenteeseen tai liikennevaloihin. Mutristelevat suutaan aidosti, aidoissa tilanteissa ja ovat siinä läsnä. Ja luottavat siihen, että hiukset ovat hyvin ja ruiskurusketukset ja varjostukset ovat paikoillaan, vaikka ovatkin autossa, pois peilin tai kännykän saatavilta. Ja vaikka nuorilla on kyydissä ikäkavereitaan, silti keskitytään ajamiseen, liikenteeseen, turvallisuuteen ja näin pois päin. Onneksi näitäkin löytyy, se jaksaa ilahduttaa. Olen nuorimmaisen, ainoan tuplamme, kanssa ajanut nyt autokoulua. Siis meillä on opetuslupa, jolla opetamme, on ehkä se oikeampi sanamuoto asialle. Todella hyviä reissuja, ajotunteja, jotka saattavat vierähtää todella pitkiksi ja laaja-alaisiksi kokemuksiksi, todella hyviksi kokemuksiksi. Olemme lähteneet päivänvalolla, sitten onkin tupsahtanut ilta, pimeys, sateet kaupunkiajot, maantieajot, ylämäkiperuutuskokeilut ja parkkeeraukset samaan keikkaan. Ja se läsnäolo, harvoin kotona pääsee samaan yhteyteen ja läsnäoloon, kuin noilla tunneilla. Tykkään ja odotan seuraavia tunteja. On myös huikeaa olla vieressä todistamassa kehitystä, oppimista ja omien hermojen laajuutta. Moni luulee, että se on huutoa ja raivoa, mutta ei, vedämme sopuisasti, välillä nauraen, välillä raivoisasti kannustaen ja rohkaisten. Tunnit ovat siis meidän näköisiämme, ja niitä odottaa kumpikin, eikös se ole hyvä merkki. Viime viikolla tähän aikaan napotimme jo paplarikiharoissa ja valmistauduimme ylioppilasjuhliin. Olihan jälleen ihana juhlapäivä, odotettu ja onnistunut. Säät suosivat, terveydet olivat kohdillaan, eristykset olivat rittävät ja saimme juhlat pitää. Tarjoilut riittivät myös ja talokin saatiin kuta kuinkin valmiiksi, siis ulkuvuoriremppa ja pihahommat ottivat loppukirissä ison harppauksen. Toki yhä on toinen talon päätykolmio eri värinen, mutta se ei juhlahumuilua haitannut, eikä haittaa muutenkaan. Moni stressaa älyttömästi juhlien järjestämisestä, meille se on mieluista, siinä tiivistyy perheemme yhteys ja yhdessä tekeminen. Pystymme luottamaan aikatauluihin, osallistumiseen ja organisointiin. Tarjoiluissa vedämme tutulla kaavalla, joitakin kokeiluja ja muutoksia tehden. Ei tarvitse joka pirskeisiin keksiä polkupyörää uudelleen, vaan muokkaamme jutut ajankohtaan ja vuodenaikaan, teemaan sopiviksi. Nyt käytin paljon kasviksia, syksyn satoa, ihan omastakin pihasta. Oli kurpistapiirakkaa, sieni-sipulipiirakkaa, omenabritaa, punajuuri-ja nokkostahnaa, koristeluissa hyödynsimme myös luontoa, värejä ja runsautta. Olihan viime viikko ainoa kesälomaviikkonikin, joten alkuviikon nollailin, laiskottelin, kone käynnistyi vasta keskiviikkona. Mutta hyvin ehdimme. Ja sankari itse oli kaunis, värikäs, aito ja hyväntuulinen. Olenhan muistanut sanoa, etten tykkää tästä nykyisestä blogipohjasta, miten se survoo tekstit, eikä tottele. Joten päätän vappauteni päivittämisen justiinsa ja nyt tähän, en halua ottaa angstia hyvin alakaneeseen päivääni tekniikan kanssa tappelemalla. Lähden vaikka sieneen ja ulkoilemaan, otan happihörpyt kahvin jatkeeksi. Son moi, hyvää, kaunista ja värikylläsitä alkanutta syyskuuta.