maanantai 28. syyskuuta 2020

KORTTI

Nyt nousi aivoitus aamukirjeen kirjoittamisesta. Tai olisiko mieluummin postikortti, jotten ihan koneelle juuttuisi. Menneisyydessäni harrastin kirjeenvaihtoa, kirjekavereita saattoi olla toistakymmentä, joka viikko kirjoitin ja kirjeet olivat maratoneja, semmoista 10-20 sivua. Usein myös kirjeeni kuvitin, saatoin tehdä jokaiselle kirjekaverille omat kirjepaperit, painokuvilla, piirtämällä, silityskuvilla. Käsityölehdissä oli siihen maailmanaikaan silityskuvia, lähinnä kankaille, mutta minä silittelin niitä papareihin. Postikortti voisi olla vaikka nostalginen, maalaismaisema, tai kirjettä kirjoittava käsi ja ruusuja, värikäs joka tapauksessa... "Moikka moi mää! Uusi viikko uudet kujeet. Mitäpä aattelit tehä? Tai meinaakko oikeasti tehä kaiken mitä aattelit? Meinaappa tietenkin, omia juttuja, omia valintoja, omia tempauksia. Oiskohan kyse nyt siitä monityöstä. Näyttää, että osaat kalenterin jo ulkoa. Olethan unissasi jo puolet hommista tehnyt, harjoitellut. Sehän tarkoittaa sitä, että ne taitaa olla jo puoliksi tehty, puolivalmiita. Näinhän ne sun asiat tuppaa menemään, alitajuistesti työstät, sitten ne ovat vain tekemistä vaille. Olen huomannut, että luotat alitajunnan työhön, vaikka illalla jokin asia olisi täysin auki ja keskeneräinen, jumppaat sen yöllä valmiiksi. Aamuisin sun on helppo herätä, kun se on vain toteutusta vailla. Taitaa olla sukuvika, systerisikin tekee samalla lailla. Toisaalta tuohan on loistava tapa, ei tarvitse valveilla aikaa kuluttaa moiseen vääntämiseen, samaan aikaan on syvä luottamus siihen, että vastaus tai toimintaohje löytyy, se tulee aamulla, tai seuraavana aamuna selkeänä vastaan. Joskus se on ihan yllättäväkin. Olen huomannut, että hierot silmääsi, silmänalustaa. Onkohan siinä jotain mitä pitäisi tajuta? Kirveleekö? Tuntuko painetta? Onkohan se vain räkätaudin jättämää paineen tunnetta, samaahan taitaa olla poskissa ja korvissakin. On se vaan onni, että pääset töihin tällä viikolla, eihän tuota kärvistelyä ole kiva katsoa. Et moisesta osaa nauttia, varsinkin kun olet siihen pakolla pakotettu. Onhan noita ideoita sinkoillut, mutta yllättävän kiltisti olet pysynyt levossa, sisällä, paikallasi. Eikö olekin jännä nähä, kuinka eri mittaisia tunnit ja päivät ovatkaan, riippuen siitä kuinka ne kuluttaa. Kulutako ihte aikaa, vai kuluttaako aika sua? Mutta nyt, eipä muuta kuin hyvää, mielenkiintoista, soppelin vauhdikasta ja erittäin mukaansatempaavaa viikkoa. Kirjoittelehan joskus taas kuulumisia, tai ainakin soita. Son moikka moi! Terkuin mää"

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu