maanantai 27. tammikuuta 2020

VOIVOTI VOI

Olin taas aikatauluissa puolisen tuntia edellä, joten palasin koneelle. Minulle oli kuulemma sen miljoona kertaa kerrottu milloin koulu alkaa, mutta olin alitajuisesti napannut siihen kelivaran. Tosin kyseenalaistin tuon miljoona kertaa, mutta vastapuoli pysyi kannassaan. Ainakin sen miljoona kertaa...

Jatkan vielä tuosta äitiviikonlopusta. Saimme siis nauttia myös kolmen ruokalajin herkullisen illallisen. Olimme etukäteen valinneet menun, kolmesta vaihtoehdosta, erityistoiveet huomioiden. Minulle kyllä upposi, mutta hämmennyin ihmisten kriittisyydestä, niuhotuksesta ja jopa suppeudesta. Välillä hävetti jopa muiden puolesta, ehkei se yksi kerta eri reikää tee, jos jokin ei ihan ole sitä mitä itse olettaa, kun ei ole hengenlähdöstä kyse. Tai parsa on väärin aseteltu, omiin näkemyksiin nähden, tai pinta hieman erilailla paistettu, kuin itse paistaa. Annokset olivat kauniita, nautin myös silmilläni. Tosin itse kaikkiruokaisena muistin vain valinneeni menun 1, en tajunnut painaa päähän mitä ruokia se sisältää, onneksi vieruskumppani luki moisen ääneen. Näin pääsin kartalle, kun kyseltiin, millä aloitamme… Samoin tarjoilijaa jouduin jopa säälimään, ajoittain, kyllä kanalauma on ilkeä jos sattuu olemaan liian päteviä kanoja mukana. Minusta on tärkeää ajatella asioita inhimillisyyden kautta, pistäppä kohdallesi. Minulle moinen oli arjen luksusta ja iso nautinto. Sama kanalaumaisuus ja inhimillisyys on huomioitavaa myös arjessa, muistettava, että saatat itse olla joskus vastapuolella, haluaisitko itseäsi niin kohdeltavan, kuin nyt kohtelet toisia.

Samoin se on minusta jännää, että on lukuisia perheitä, jotka eivät ole poistuneet sairaalasta ja osastolta kaupunkiin, tai mihinkään hoitojen aikana. Tämä on ilmennyt useina vuosina ja useissa yhteyksissä. Me menimme aina kuin mahdollista, kävellen, pyöräillen, onnikalla, ratikalla, taksilla, omalla autolla. Elimme mielestäni laajalla reviirillä, myös elämyksiä ammentaen. Jokainen tavallaan, mutta itse koen, että saimme kokea todella paljon muutakin kuin sairaalan ja hoidot noiden vuosien aikana. Haimme sille hirveälle todellisuudelle vastapainoa kauneudesta, elämyksistä, kokemuksista ja jopa nautinnoista. Paljon hyviä, todella tärkeitä muistoja liittyy noihin vuosiin sairaalan ulkopuolelle.

Eilinen oli illasta hämmentävä. Tulin junalta suoraan siis saunaan ja valmiille ruualle. Vedin yökkärit päälle jo iltapäivästä ja latauduin, yritin palautua ja rentouduin. Onnistuin, nukuin hyvän yönkin sen päälle. Minuun otti yhteyttä henkilö, vuosien takaa, se rohkeus lämmittää. Mielelläni viestittelin ja ehkä näemmekin. Samoin ajauduin lennosta Amoriksi, sillä onhan asioita, joille itse voi tehdä jotain. Niin myös nämä kohteet, eihän toinen voi tietää, ellei joku kerro. Ja näinpä välitin yhteystiedot puolin ja toisin. Saas niin nähä mitä tästä tulee, tuskin mitään maata mullistavaa, mutta olla mukana junailemassa moista, hauskaa. Alullepanija lähetti minulle myös illalla hämmentyneen kiitosviestin, kun hänelle viestikapulan nakkasin omaan käteen, eli käytännössä kännykkään. 
Onhan olemassa asioita joille voi tehdä jotain, ja on asioita joille ei voi tehdä mitään, vaikka haluaisi. Niin silloin kannattaa tehä, jos voi, eikä voivotella voi voi.

Nyt menen, sen miljoonannen kerran...


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu