maanantai 27. tammikuuta 2020

ULLATUUS

Tänään on maanantai, tammikuu ja talvi. Tärkeät koordinaatit ovat siis hallinnassa. Tunnistan kuka olen, tiedän jopa nimeni, sotukin irtoaa, kalenterini on ymmärrettävä tälle päivää ja viikolle. 

Lauantaina junailin Ouluun. Kuuntelin äänikirjaa ja nollasin. Kauhukseni huomasin nollanneeni ja nollaantuneen aivan omituiseksi, siis tunnin junamatkalla. Ullatuus, en muistanut vuosilukuja, sekoilin sanoissa, nimissä, vähän paljon kaikessa. Raivostutti, säikäytti, hävetti ja hämmensi. Miten ihminen voikin nollaantua noin nopeasti. Voi, sen todistin. Mitä ilmeisemmin nollaus tuli siis todelliseen tarpeeseen, ullatuus. 
Moni kysyy työstäni kuinka jaksan ja kuormittaako se. Tokihan se on kaikkea noita, siinähän on myös useimmiten täysin vastuussa toisesta, hänen tekemisisitään ja ohjauksesta. Olen myös tutustunut uusiin ihmisiin, ottanut uuden avustettavan, aikatauluttanut hänet lennosta tälle kuulle. Se tyypillinen liikkuva juna-efekti. Onneksi sain pidettyä, maltettua kaksi vapaapäivää nollaukselle. 

Tuo sekoiluni ilmeni välipalalla, puhuin vuodet sekaisin, ajat menivät solmuun, sanat poukkoilivat. Onneksi ystävä vieressä korjaili asioita oikein, lähinnä sain hänen hämmennyksestään päätellä, ettei ihan mennyt putkeen ;) Mutta sallittakoon moinen, olin syvänollaustilassa. Onneksi taitoni ja kykyni palautuivat muutaman tunnin kuluttua, kykenin jopa muille kertomaan heidän aikajanoistaan, tapahtumistaan, jos heillä oli jokin hukasssa. Olihan noita muillakin, siis nollauksia, ullatuus.
Pääsin ihanaan, syvärentouttavaan ja kiireettömään kasvohoitoon. Ensin meinasin panikoitua, kun alettiin kyselemään rutiineja, rasvoja, merkkejä... Ne eivät ole listallani ensimmäisenä, pesen mikä käteen sattuu, palasaippuoilla, poistelen meikkejä jollakin millä lähtee, jos on meikkejä. Rasvaan jos kiristää, tytöt välillä vetelevät jotain. Samoin naamiot, välillä vedetään välillä taas ei. Hävetti moinen tenttaus ja tunnustukset, mutta ei hävettänyt enää kun sain hyvän ihon arvioinnit ja normaalia analyysia pukkasi. Tämä on siis riittävää, kohdallani. Hah ja huh. Nuoruuden akne on ohitettu, se kertoo myös kuulemma hitaasti ikääntyvästä ja normaalista ihosta, tässä iässä ja vanhuudessakin. Ullatuus, kiva sellainen. Ja onhan äiti todella siloposkinen ja nuorekas, luotan moiseen perimään. Teki siis hyvää käydä moisessa, lempeydessä.

Sitten, ullatuus, äitien yhteisen hetken aikana, kun kerroimme tarinoitamme miksi olemme siellä ja lapsistamme, mulla menikin ihan märinäksi, itku yllätti minut täysin. Se vain pulppusi, varmaan kukaan ei saanut soperruksestani selvää. Hämmennyin todella omasta itkuherkkyydestäni, liekö liittynyt nollaukseen, väsyyn ja tilanteeseen. 
Yhä mietin myös kuulunko sinne, vai olenko muille toiveikkaille äideille kuoleman sananlähettiläs, ja traumatisoinko heitä olemassaolollani ja tällä todellisuudella. Mietin myös kuinka kokemuskouluttajana kykenen asiallisuuteen, tuntien ajan, mutta tuon kaksi minuuttia lähinnä roiskuin. Toki vertaistuen piirissä saa roiskuakin, olla heikko. Samaan aikaan itselle menee kylmiä väreitä, kuinka moni lapsi on sairastunut jälkeemme. Aina uusia perheitä, diagnooseja, kohtaloita. Ärsyttää, vi...aa, ahdistaa, kuormittaa, mikään näistä asioita ei ole ullatuus. Ne iskee sieluun, aina. Samaan aikaan saa kuulla tutuista lapsista ja heidän hoitojensa myöhäisvaikutuksista. Se on asia, joka jalkautuu vasta vuosein saatossa, kunhan lapsi saadaan pidettyä hengissä. Tämä on asia, josta ei vielä kauheammin ole tutkimustuloksia ja tietoa, koska lääketiede on kehittynyt huikeasti viimeisen 20-30 vuoden aikana, ja noiden aikojen hoidettujen eloonjäämisennusteen ovat huimasti nousseet ja kun on elossa, saattaa ilmettä myös myöhäisvaikutuksia. Selkeä kaava.

Nyt lähen viemään lukiolaisen kouluun, yksi meni jo. Sitten minulle on jokin outo lähetys, haen sen, kauhulla odotan mikä se on, onko hyvä vai huono ullatuus. Illaksi töihin. Olen saanut joitakin loppuviikon koulutehtäviä suoritettua, mihin ei tarvitse netin kautta palauttelua. Mielelläni aloitan ja jatkan niin, että jotakin on tehtynä, kuin menisin tunneille aivan nollana. Mutta nyt jatkan maanantaini kohtaamista. Nautitaan talvesta, ainakin täällä sen on tänään, mikä oli tietenkin kiva ullatuus.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu