keskiviikko 20. toukokuuta 2020

PALAVEERAUS

Aamu, aamukahvi, kahvihetki. Tässä hieman ajatuksiani jäsentelen, aikataulutan. Silloinhan on hyvä kirjoittaa. Palaveeraan lähinnä itseni kanssa. Onneksi tässä palaverissa ei ole enempää osallistujia, saattaisi tulla törmäyksiä tai mielipide-eroja, aikataulutuskiistoja ja näkemykset kilahdella.

Toki jälleen yhden puhelun jo soitin, edelleenkin odotan vakuutukseni löytymistä, jota on jo 11. tätä kuuta aloitettu selvittämään, ilman että tiedän missä mennään. Tämmöisestä en tykkää, saatatte uskoa. Kauhia paikka kuinka heti kiristää otsalohkossa.

Plus kolme ja puoli, ehkä jopa plus neljä on aamun lämpötila. Minulla oli aikomus vedellä istutuslaatikkoon pintakäsittelyjä, mutta yhä on liian kylmää. Käsittelyä ei siis alle viiden asteen voi tehdä, ehkä myös käsiteltävä puukin on kohmeessa. Paskakeli toukokuu, tai no miten sen nyt ottaa. Mieluummin kylmää nyt kuin kesällä. 

Sähkösahalla jos lämpimikseen lähtisin pörryyttämään, siinä ei ole lämpötilarajoituksia. Illalla onneksi myöhään imuroin, ei ehkä nyt heti aamusta tarvitse moista ajella. Eilen teimme lapiohommia, porrasta ja polkua, paljulle paikkaa pyörittelimme, yhden tuijan ja pari seppelvarpua istutimme. Mutta onhan tämä hommaa, kaikki hommelit käsipelillä, kun ei ole noita suurempia vehkeitä tai edes pienempiä vehkeitä, niin kuin traktoreita tai mönkkäreitä, saati kaivinkoneita. Hommiin siis uppoaa kaurapuuroa, ruisleipää ja aikaa suhteettoman paljon, verrattuna siihen, että koneilla nykäisisi. Eikä joka kohtaa voi olla vuokraamassa tai lainaamassa, olematon pihabudjetti kuluu vuokriin ja roudauksiin. Tämä on sitä kuuluisaa nyhjää tyhjästä tekemistä ja ideointia. Nyt on kyllä multakuorma tulossa, sillekin löytyy muutama paikka ja kolonen. Mutta näillä mennään, eikä ole pelkoa, että hommat loppuisivat, kunhan nyt edes jokin osanen joskus saataisiin vähän valmiimmaksi.

Raparperit alkavat viimeinkin kasvaa, punaisena möllöttäviä alkuja on ollut jo pian kaksi kuukautta, nyt viimeinkin puskee jo lehteä. Puutkin vihertävät, sitkeästi tuo luonto herää kohomeudesta huolimatta. Joessa vesi on korkealla, joenpinta vaihtelee helposti vuorokaudessa metrillä toista. Kalajoessa on pato, voimalaitos, joka säännöstelee myös, siitä syystä joenpinnan vaihtelut ovat noin isot. Aikoinaan tässä meidänkin rannassa pesi törmäpääskyjä, mutta eipä ole voimalaitoksen jälkeen pesinyt, kun niiden kolot peittyivät tai rantapenkat vyöryivät. Joka asialla on puolensa. Ennenhän tämä alue, meidän kylä oli keväällä tulvan alla, vesi nousi sadoille peltohehtaareille. Meidänkin tie on ollut aikoinaan poikki, olemme päässeet tänne vain traktorilla tai veneellä. Olihan se myös hienoa, kylätie kulki laajojen järvien keskellä. Suokukkoja, joutsenia, muita vesilintuja oli ihan pitkin kylää, aivan "kädenulottuvilla", niitä oli lapsena kiva seurata, kiikaroida ja tutkia. Toki silloiset tulvat aiheuttivat myös tuhoja, saattoivat kastella huusholleja ja viedä mennessään. Kyllähän ne myös peltoja huuhtelivat, veivät ravinteet ja mullat mennessään. Meilläkin aina keväisin pumpattiin kellarista vettä ja navettaankin se nousi. Myös entisaikojen jäidenlähdöt aiheuttivat patoja, kovaakin tuhoa. Nyt ei ollut pahemmin tietoa jäistä, saati sitten jäidenlähdöstä, paikalleen ne vähäisetkin sulasivat. Muuttuivat mustanruskeiksi ja katosivat, ennen jäät olivat valkoisia, paksuja ja äänekkäitä mennessään.

Mitähän tässä palaverissa oli muista käsiteltäviä aiheita. Eilen leivoin töissä, saas nähä lipsahtaako iltapäivällä kotona leipomuksen puolelle. Eilen loppui taas omatekoinen leipä. Meinasin, josko lakanapyykkiä harrastaisin, ulos kuivumaan. Mutta aamu näytti sateisen kohmeiselta, saako ulkona kuivaksi onkin toinen asia. Ja sitä ulkoaromiahan minä tavoittelen. Kyllä tuolta näyttää muutama auringonsäde venyttelevän, josko se sittenkin poutaantuisi, minäpä hurautan sen lakanapyykki koneellisen. Pyykkiteline, haluan sellaisen uuden, tukevan ja oman. Entisessä kodissa sain semmoisen kerran äitienpäivälahjaksi, pergolatyyppisen ja mieluisen. Se jäi sinne, nyt haluan samanlaisen, se on tehokas, mahtuu paljon ja kaunis. Nyt meillä on pyykkinarut vedetty jokirannan männystä talon palotikkaisiin, toimii, mutta on väliaikainen. Paikka varmaan tulee olemaan lähes sama, mutta ensin pitää tehdä isompia asioita, jotta ehtii näperrellä pienempiä asioita. Ja onhan nuo narut, missä kuivatella. Talon takana ei tuule niin kauheasti, kuin talon päädyssä vaikka. Tämähän on aika tuulinen kylä, meillekin puhaltaa pohjoistuuli kilometrien peltoaukeilta, sitä riittää. Täällä on aina vastatuuli.

Mutta nyt se lakanapyykki pyörimään, palaan naputtelemaan. Meidän sängyssämme nukkui kolli komea Väinö. Ei poika oikein tykännyt kun siirsin ja otin lakanat. Punkkitarkastuksenkin tein samalla, kaksi kissaa tälle aamulle tarkastettu. Yhdellä kissalla, Ukulla, lähenee laskettuaika. Kehto on ollut valmiina pari viikkoa, eilenkin Uku siellä nukkui, hyvin on paikkansa tajunnut. Tässä vaiheessa, saas nähdä sitten kun synnyttää, kenen sänkyyn tai mihin vaatehuoneeseen. Oli jo vaatehuoneessa käynyt omin luvin, avannut liukuladonovet ja touhunnut. On ne nokkelia. Meidän kissat vaativat kalastamaan, niin menee pikkukalat parempiin suihin. Eilen mies oi Väinöä pihalla mukaan pyytänyt, vanha kolli oli oikein juossut mukaan. On ne ihania. Heti jos askeleet vievät rantaa kohti kissat ilmestyvät. Ne viihtyvät itsekseenkin tuolla rantaheinikoissa, seuraavat vettä ja lorkkivat.

Nyt pyörii siis lakanat, löytyi seuraavakin koneellinen pyykkiä, olihan hyvä kun aloitin niin saan joskus valmiiksikin pyykkihommelit. Nyt on syytä pukea päivävaatteet, kammata naama ja pää. Muutuin eilen punapääksi. Se nyt oli taas semmoinen nopea juttu. Tytöt lähtivät kylille, käskin tuoda sävyn. Tarkoitus oli ensin viileää ruskeaa, mutta annoin tytöille vapauden valita. Valitsivat sitten tulista punaista, ukkokulta sitten illalla saunan jälkeen värin päähäni sutaisi. Nyt näkyy kaivolta kotia tämäkin eukko, sen verran on väriä.
 Kiharoita haaveilin, mutta minun kalenteri ja kukkaroni elää niin nopealla tahdilla, ettei soppelia saumaa tahdo löytyä. Enkä oikeasti raaski. Tänäänkin ostin mieluummin multaa kuin kiharat päähän. Onhan nämä huvittavia valintoja, koomisia. Mutta osalomautettuna, on  pakko miettiä ja palaveerata mitä hankkia. Osaisinkohan edes elää ja asua, jos moisia asioita ei tarvitsisi miettiä. Oishan se kauheaa hulluttelua, ostaa samana päivänä multaa kuorma-autollinen ja käydä kampaajalla. Hyi, en edes halua moisia övereitä vetää, sillä varmaan lähtisin hirmuiselle laukalle ja luovuus unohtuisi, jos voisi rahalla hankkia. Tämä on sitä köyhän ihmisen elämää, saa toteuttaa myös itseään, se lannoittaa luovuutta. Sano minun sanoneen, ihan huvittaa moinen.

Mutta näillä mennään, koen asioiden olevan hyvällä mallilla, olen kiitollisen luottavainen, uskon elämän kannattelevan ja minä pysyn pinnalla, yhä koomisesti räpiköiden. Nyt palaverissa nuijitaan loppusanat, tulkoon hyvä, innostuneen toimelias päivä, kiva illan mittaan nähdä mitä tulikaan tehtyä. Menikö mikään niin kuin palaverissa suunniteltiin. Takavasemmalta saattaa putkahtaa jokin uusi juttu tai tuttu, ja suunnitelmat tekevät volttia tai ties mitä. Haaveissa olisi iso kivi, semmoinen tosi iso, eihän sitä tiedä jos jostakin semmoisen tähän pihaan vyöryttelen. Hah, on tämä jänskää.

Sainkin puhelun, suunnitelmat menivät uusiksi, se tuosta aamupalaveerauksesta...

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu