FIILISMITTARI

·

On sunnuntai, aamupäiväksikö lie luokitellaan. Ei, kyllä tämä on vielä ihan aamua, kello on puoli yhdeksän.

Perinteiset elikkorapsutukset ja aamukahvit. Nukuin hyvin, passelisti, sellaiset 8 tuntia 3 minuuttia. Älykelloni kertoi noin tarkkaa faktaa, ei tarvinnut aavistella tai arvailla. Olen asettanut tavoitteekseni 8 tunnin yöunet, näin se kroppa tietää, milloin on paapattu tarpeeksi.

Voi kuinka hyvältä, uteliaalta, innostuneelta ja kiitolliselta tuntui herätä tähänkin uuteen päivään. 

Heti kun saan silmät sirrilleen, tsekkaan valonmäärän, aavistelen ajankohdan. Sitten venytyksen jälkeen vessapolulle, eli matka kamarista vessaan. Sen vessapolun matkalla tarkistan joen vesitilanteen, tuulensuunnat, taivaanvärin, valonmäärän tuvan ikkunoista. Tänään on suhteellisen tyyntä, vielä. Pilvipoutaa, vesi on laskenut eilisestä. Pikkulintuja lenteli puista toisiin, sorsalintuja ei tälle aamulle näy rannassa. Lokki meni, ees takasi. 

Vessapolulla näen myös koirien fiilikset, kuinka innoissaan he ovat kun mamma nousee. Vanhat koirat könyävät pystyyn, häntää heiluu, kuonolla tuupitaan, katse palvoo. Nuorempi, Kaino, saa kyllä nopeasti itsensä liikenteeseen, kunhan vain kuuroudessaan tajuaa, että mamma liikkuu. Kaino ottaa heti suuhunsa jonkin kannettavan, mikä sattuu olemaan siinä huulilla. Milloin iso lattiatyyny, sukka, vaateparsi vaikka sohvan reunalta, kissanlelu, kenkä. Perinteisesti ulko-ovella otan sen pois suusta ja päästän koiran aamupissalle. Reino tulee maltillisemmin perässä, raaja kerrallaan saa itsensä liikkeelle. Mutta kun tuosta vertyy, menee metsissäkin kuin nuori koira konsanaan.  Nojatuolista, vessapolun varrelta löytyy yleensä Lele, villikissamme. Lele on yhä hieman arka, mutta on aamuja jolloin puskemme toisiamme ja saan silittää ja kehua. Tänään sain vain hipaista. Lele on erittäin osallistuva ja seurallinen, välillä seuraa joka askeleen rinnalla, mutta valistee itse kuinka kestää kosketusta. Sisällä venytteli myös Uku ja Väinö, kuka lie päästänyt tai jättänyt ne sisälle. Yleensä ne ovat ulkona. Virnu tuli sisälle häntä pystyssä  juosten ja aamutervehdyksen naukaisten. Hän haluaa aamujuomat suoraan vessanhanasta, valitsee itse kumpi vessa. Elukoille palkkiot aamupissojen jälkeen, puhdasta raikasta vettä ja kehuja rapsutuksineen. On ne ihania.

Yritin katsoa televisiota, näin aamutuimaan. Eipä ollut mitään katsottavaa, pikauutiset ja joku lammasfarmari, tietty lastenohjelmia. Tollon kanssa joimme aamukahvia ohtia yhteen puskien, se kollipoika tulee aivan liki. Samalla kuulostelin tunnelmiani, omia fiiliksiäni. Fiilismittarini on vihreällä, positiivisella ja innostuneella alueella. Vaikka on sunnuntai ja aamu, haluan lähteä töihin. Minusta on suunnattoman antoisaa päästä kuulemaan avustettavieni kuulumisia ja mahdollistamaan heidän kanssaan lenkkeilyt, haudalla käynnit ja ajatustenvaihdot. Minulla on ollut heitä ikävä. Pääsiäisenaikaan kun vein heille kortit, ovenraosta sain kuulla iloisia tervehdyksiä ja ikävä-huuteluita. Yhdeltä avustettavistani olen saanut myös tekstiviestin, muutama viikko sitten, kun tämä lomautus alkoi. Siinä viestissä oli vain yksi   .   piste. Mutta se sai minun fiilismittarini värähtämään, olen otettu yhä, tuo piste merkitsee minulle paljon. Voin kuvitella kuinka paljon vaivaa sen eteen on nähty.

On ollut aikoja, jolloin aamut ovat olleet epämiellyttäviä, töihin lähtö takkuista, fiilikset ovat olleet muuta kuin positiivisella. Ja näitä työvuosiahan minulla on kauheat määrät, vähemmän ja välillä todellakin enemmän kolmisenkymmentä vuotta, siinä on saanut olla jos missä roolituksessa. Haluan nykyään siis mittailla ja kuulostella mitä työkseni haluan tehdä. Tässäkin maailmantilanteessa sisimmästä puskee oma viisaus ja tyyneys, olen tehnyt oikeita valintoja työnkuvani suhteen. Monityö, sitähän se on. Koostuu monista eri palasista, erilaisista roolituksista. 

Toki nyt viimeisen parin viikon aikana epätietoisuus työtilanteesta on rassannut, kun ei ole ollut vastauksia, saanko vaiko enkö saa tehdä. Toinen sanoo, että saan aloittaa, kolmas peruu ja neljäs ei tiedä mitään. Tässä asiassa olen hermo, mustavalkoinen ja fiilikset helposti muuttuvat ahdistaviksi. Epätietoisuus avaa minun kipupisteitäni ja syö eukkoa, nakertaa todella ikävästi. Mutta se ei johdu itse työstä, vaan kaikista lieveilmiöistä työn ympärillä ja koronatilanteen muutoksista.

Toki nyt näiden lomautusviikkojen aikana työnkuvani, roolitukseni on hiukan myös muuttunut, varmaan myös jatkossakin työnkuvani muuttuu. Oivalluksia napsahtelee. Tässäkin olen virran vietävissä, mukaudun, muuntaudun ja oivaltelen asioita. Minulle on tarjottu myös uudenlaisia juttuja, joihin olen myös tarttunut, kokeillut. Paas kattoo, mennään tässäkin fiilismittaria seuraten. 

Huokaisen myös syvään, että olen uskaltanut olla itsekäs, ottanut sellaisia töitä vastaan joissa fiilismittarini on värähtänyt vihreällä. Ja rohkeasti jättänyt ottamatta ja kieltäytynyt töistä, joissa värinää on ollut punaisella sektorilla. Vaikka monen ulkopuolisen mielestä olen tyhmä, ajattelematon, vastuuton ja epäkohtelias. Entäs sitten, jos ei värise, niin ei värise, varsinkaan fiilismittarin oikealla sektorilla. Joidenkin avustettavien kohdalla se mittari on minun puolellani värähdellyt sellaisilla taajuuksilla, etten ole kokenut järkeväksi aloittaa. Koska olen uskonut kuormituksen ja työfiiliksen jatkossakin olevan kuormittavaa ja vaikeaa. Minä kun haluan tehdä ja olla töissä hyvällä fiiliksellä ja ilon kautta. Itsekäs olen, mutta se heijastuu varmasti myös tekemääni työhön ja näihin avustettaviin. Kyseessähän on useimmiten eri tavalla kehitysvammaisia, joilla on siis todella tarkat fiilismittarit olemassa, tykkään heidän kanssaan työskentelystä, se on niin reilua. Halki poikki pinoon, ilman jonnin joutavia kiertelyjä. Ja hehän minut ovat avustajakseen valinneet, saan olla kiitollinen heidän päätöksistään valita minut. 

Vappu lähenee, niin entäs sitten. Ehkä teen töitä, ehkä en, siinä on tarvittaessa työntekoon varaus olemassa. Ei siis kummempia vappusuunnitelmia, kellähän niitä nyt olisi tässä tilanteessa, pihatöitä tai töitä on vaihtoehdot.  Jää nähtäväksi viikon aikana, mihin suuntaan tilanne kehittyy. Yhden avustettavan kanssa on tarkoitus viettää syntymäpäiviä, koska hän ei voi viettää kaverisynttäreitä. Siinä samalla menee meidän yhden tytön synttärit, Väinö-kissan 10-synttärit, avustetavan siskon synttärit ja vappuhulinat. Ratsastusta, leipomista, eläintenhoitoa, piirtämistä ja retkeilyä on suunnitteilla. Minähän teen myös vuorokausihoitoa, tarvittaessa, sekä omaishoitajan vapaapäiviä. Mitä kukin perhe tai avustettava tarvii ja millaisia päätöksiä perheillä on. Mukaudun ja perheemmekin mukautuu, meillä pyörii kotonakin välillä työn kautta henkilöitä. Se on jotensakin luontevaa minulle, näkyy fiilismittarit olevan hyvät myös perheellä. Mielestäni se rikastuttaa myös muiden perheenjäsenten elämää, nuoretkin oppivat erilaisuudesta paljon. Ja onhan minulla tähänkin ihan koulutus, perhehoitajan tutkinto, en ihan amatöörinä vedä vaikka fiiliksillä mennään pitkälle.

Minulla on myös hiusten suhteen hyvä fiilis tänään. Hiukseni ovat kasvaa hulahtaneet semmoiseen mittaan, että niistä saa jo ranskanletin, kaikki yltää kiinni. Tytöt eivät ole koskaan nähneet minulla näin pitkiä hiuksia, en kyllä itsekään ole nähnyt sitten lapsuuden. Hah. Toisaalta jännää, toisaalta rasittavaa. Mutta tälle aamulle sain semmoisen napakan kiharapilven, kun avasin ranskanletin. Hyvä fiilis siis, saa nähdä miltä se näyttää kun koko päivän olen ulkona töissä, onko enää kiharaa kun päivän vedän. Mutta nyt on hyvä fiilis, joten sillä mennään. 

Ennen töitä käyn hoitamassa äidille ostokset, viikko-ostokset. Tuikkaan ne ovenraosta kassissa, ennen kotisairaanhoidon saapumista. En mene, en ole mennyt sisälle moneen viikkoon, paitsi muutama kommervenkki ja akuuttiavuntarve on vedetty maskeissa ja suojattuna. Minähän kuitenkin teen töitä useiden eri ihmisten kanssa, perheissä, liikun ja hoidan asioita, olen epäilty viruksenkantaja ja levittäjä vahvasti, mikäli virus alkaa täällä levitä. En siis riskeeraa mitään, jos vain voin olla riskeeraamatta ja valita. Nyt seuraavat ruokasatsit kokkaa systeri, onneksi voimme vuorotella, ja tuleepa äidillekin erilaisia makuelämyksiä. 

Mutta nyt näillä fiiliksillä hakemaan passelia vaatetusta päivän ulkoiluihin, toppa on liikaa, mutta tuulipuvulla ei varmaan ihan tarkene. Terassinmittari näyttää +2 astetta, kello on nyt puoli kymmenen. Hieman aurinko siristeli jo, lokit kirkuivat todella virkeästi ja pikkulintujenkin sooloja kuului taustalla. 

Eilen oli napakka päivä, käsin purkamassa näyttelyn, joka oli liki kaksi kuukautta. Mutta kahvila oli lähes sen koko ajan suljettuna, nyt näyttelystä jäi vain tekemisen ilo. Fiilismittarini kertoo, että ei haittaa, minun ei tarvinnut siihen suuremmin investoida, omaksi ilokseni tein. 

Olimme myös rosvoina, murtauduimme omaan tai siis äidin omistamaan kesämökkiin. Olihan työlästä hommaa, eikä saalista saatu. Murtoryhmämme saattoi olla myös sen verran äänekäs, että tuohonkin hommaan pitäisi jokin koulutus saada, jos meinaa ammatikseen tehdä, jotta välttyy amatöörimokilta, kuten kiinnijäämiseltä. Jatkoin illalla myös sooda-etikkapesuja, saunan jälkeen lojuin hetken sohvalla ja vedin yön unta nuppiin. Näillä mennään, fiilikset ovat odottavan innostuneet, niin ja se kiitollisuus on tässä yhä läsnä. Menen yhden avustettavan kanssa hänen äitinsä haudalle, se on paikka jonne hän haluaa. Hauta on kaiken lisäksi minun isäni ja lapseni hautojen välissä. Tälläkin on jokin merkitys, kun saan olla hänen surussaan mukana ja mahdollistaa kynttilän silloin tällöin.