maanantai 4. toukokuuta 2020

KIIKKUU KAAKKUU

Kuvan mahdollinen sisältö: teksti
Tällaisilla fiiliksillä tänään, kiikkuu kaakkuu. Ollakko vaiko eikö olla.
Fiilikseni johtuvat lähinnä osittaisesta lomautusten purusta, mutta laajoista rajoituksista, jolloin työtä ei voi oikeastaan tehdä, suorittaa tai toteuttaa. Olen sitä nyt muutaman vuoron harjoitellut, yllättäviäkin kommervenkkeja on matkassa, jota en minä, vielä vähemmän päättäjät osasivat aavistaa. Omia askelkuvioitani yritän miettiä, mille alan, millä lailla, missä ja miten, koska ja kuinka. Työvuorosuunnittelussa on jälleen uusi versio tehty, odottaa jälleen tämän päivän kiikkumisia ja kaakkumisia.

Heti aamusta muutama puhelu, eri instansseissa eri tahot taustalla, joka paikassa hieman eri säännöt, ollaanko kunnallisella vaiko yksityisellä sektorilla, kuka vastaa, kuka päättää ja saako vastauksia tai toimintasuunnitelmia. Minä olen jälleen se kapula joka hidastaa, kyseenalaistaa, havainnoi, odottaa ja kyselee. En tykkää tästä olotilasta, edelleenkään. Se aiheuttaa päänsärkyä välittömästi. 

Tänään taas, kohta, lähden kokeilemaan, testaamaan ja tekemään parhaani. Jää nähtäväksi, mitä jää. Paljon olen saanut joustavuudestani kiitosta, mutta rajansa elastisuudellanikin on. Kun en tiedä onko töitä, kauanko, kenen kanssa vaiko eikö, menenkö turhaan, mikä mättää, kuka osaisi vastata. Kiikkuu kaakkuu, kiikkuu kaakkuu. Suunnitelmat on hyväksytty muidenkin taholta ennen toteutusta ja lanseeraamista, mutta nyt kun on toteutuksen vuoro, ilmeneekin asioita, joita ei osannut arvioida.

Nyt olisi hyvä olla semmoinen natiseva ja hieman lonkkaseva kiikkutuoli, jossa voisin oikeasti kiikkua ja kaakkua, nollata aivoituksiani ja rentoutua. Meditoida vaikka kiikkumalla ja kaakkumalla.
Oikeastaan rantaan voisi ison männyn oksaan moisen kiikun ripustaa. Voisiko parempaa latautumiskeinoa olla kuin rannassa, veden liplattaessa, kun kiikuskelisi ja kaakuskelisi.

Mutta tärkeää on tiedostaa, ettei kiikkuminen ja kaakkuminen ole minusta johtuvaa, päinvastoin yritän hakea ja löytää siihen ratkaisua, joka palvelisi ehdottomasti avustettavia, heitä vartenhan olen työtäni tekemässä. Olen vain tiedostava ja raportoiva välikäsi välitilassa. Jolla särkee päätä, oikein jyskyttämällä.

Plää.
Tälle aamulle törmäsin sellaiseen omakuvapiirtämiseen facessa. Kun sen piirsin, tajusin kuinka olen luonnontilassa ja räjähtänyt. Piirroksessakin harmaata tyvikasvua pukkaa urakalla. Kannattaisikohan jo asialle tehdä jotain? Vai annanko hiusteni oikeasti vain venyä ja harmaantua, kohta saan tiukan nutturan, josko vielä keskipääjakausta havittelisin. Sehän se taisi olla myös päänsäryn syy, oman tiedostuksen sisäinen räjähdys. Näillä mennään. Mutta huomaa, huulipunaa on, kuvassa jopa huulissa.

Nyt lopetan kiikkumisen ja kaakkumisen, teen mitä ihmisen pitää tehdä. Ryhdistäydyn, vedän aurinkolasit silmilleni, maskin naamalle ja menoksi. Töppöstä toisen eteen ja aloittamaan mielin avoimin tämäkin viikko, tuokoon se mukanaan vaikka sen kiikun. Itse asiassa, sen se tuokin ja aluksi tuohon terassille. Siinä minä sitten soutelen kiikkuen ja kaakkuen, tyhyjänpäiväiset huolet haihduttaen. 
Kannatti tuhista ja ähistä tänne, heti helpotti.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu