KOTOISAA

Kuuletko kissan kehräävän ja koiran nuolemisesta aiheutuvan loiskeen? Kuvittele, sellaiset kotoisat äänet, aamupesut ja tyytyväisyyden. Surraaminen ja loiske tapahtuu siis jaloissani, Kaino ja Uku ovat ihan kiinni minussa ja toisissaan, Kaino nuolee kehräävää Ukua.

Olen ollut jo tovin hereillään, hoidellut tiskit järkännyt keittiön. Vetänyt tarvittavan määrän kofeiinia, tummaa paahtoa. Ensin ajattelin olevani terveellisen aamupalan nauttija, mutta yhtäkkiä lipsahti munkki, hillomunkki. Itse tehty, herkullinen, siis olikin todella hyvä. Alkaisinko munkkitehtailijaksi, oli sen verran maullaan.

Ohimennen katsoin myös telkkaria, siinä psykologi kertoi, että kotoisaa fiilistä ja turvallisuuden tunnetta tässä maailmantilanteessa haetaan juuri käsillä tekemisen ja aistien kautta. Tutut kotoisat tuoksut, kuten leipomisesta ja kahvista, ruuanlaitosta vaikka. Puhtaasta kodista, raikkaasta pyykistä. Kuulemma hiivat ovat kaupoista loppuneet, kun kodeissa leivotaan nyt niin paljon. Totta, minäkin ole leiponut ennätysmäärät, monta kertaa viikossa. Eilen leivoimme hirmu satsit focacciaa, munkkeja, mustikkamuffineja. Leipää tulee tehtyä siis usein, juurikin tuota kasviksilla maalailtua syötävää taidetta. Tämähän on ollut mahdollista, kun olen, olemme olleet enemmän kotona. Sattuneesta syystä, lomautettuna, kotoiluun jää enemmän mahdollisuuksia.

Vuosi sitten oli helle, nyt ollaan jo kolme astetta plussalla. Niin erilaisia ovat vuodet. Lunta, räntää, rakeita on tullut tuon tuostakin. 

Hanhia on ollut nyt taivaalla paljon, onko ne laumoina, varmaankin. Eilen illalla myös joen päällä lenteli joutsenpari, iltalennolla. Vaikuttavan kaunista. Minulla on visio, että saisin jonkin linnun, ison sellaisen, ikuistettua taivasta vasten ylilennolla, läheltä.  Illallakin olin terassilla, saunasta tuulettumassa, mutta kännykkä sisällä. Ei siis napannut. Pari viikkoa sitten olimme ajelulla Kalajoella, merenrannassa. Istuin vänkärin paikalla, kun näin kurkiauran lähestyvän kaukaa meren yllä. Auto parkkiin ja minä asemiin kännykän kanssa... Noin kymmenkunta kurkea, auramuodostelmassa. Asento, loistava mahdollisuus, ja minä hengitystä pidätellen kuvaamaan. Aurinkokin oli kirkas ja minä yritin, tähtäsin ja tsuumasin. Kurjet tulivat kohti, lensivät yli ja jatkoivat matkaansa. Taivas oli niin sininen ja räpsin minkä kerkesin. Kun sitten katsoin huikeat otokseni, niin pelkkää sinistä taivasta tai suoraan aurinkoa. Yhdessä kuvassa, alareunassa näkyi muutama kurki, ihan vain sieltä täältä. Aivan toivoton olen, niin tohkeissani ja sitten mokaan moisen ylilennon.

Kerran myös lapseni haudan yllä kaarteli ja huuteli yksi kurki. Seurasin sitä pitkään ja huutelin takaisin. Kuvasin. Tietenkään siinä kuvassa ei sitten näy koko taivaalla kaarteleva kurki, tyhjää taivasta ja muutama pilvenhattara. Pitkään myös otin videokuvaa ja sekin tyhjää taivasta vain. En ymmärrä, kuinka onnistun aina moiset mokaamaan. 

Tänään haluan haudalle, ikävä lainehtii, ehkä taas eilistä voimakkaammin. Ensimmäisenä aamulla ajattelin isää, lastani, muita menetettyjä lähipiiristä. Haikeudella, kaipauksella. Myös tuoksujen ja aistien kautta. Mille lapseni tuoksui, hiukset, vaatteet, kädet, kasvot. Mille koko olemus tuoksui, näytti, tuntui. Mille isä tuoksui kun rantteelta tuli sohvalle körnöille, sahanpuruille, moottorisahalle, työlle, ulkoilmalle.

Tänään, vappuna, minulla ja koko meidän laumalla on vapaata. Aika harvinainen yhteinen vapaapäivä. Ruokaa laitamme yhdessä, sen tiedän. Mutta mitä muuta, jää nähtäväksi, kunhan lauma nousee ylös. Otammeko urakalla pihaa, rantehommia, ulkoikkunoita... Onhan tässä. Välillä itse suunnittelee jotakin, mutta sitten toisilla onkin vastalause tai toiset suunnitelmat. Ja on usein myös tarve saaada minut asettumaan, kun torpataan ideani. Polkupyöräkin pitää laittaa kesäterään, pumpata kesäilmaa kumeihin. Pyyhkiä siitä talven pölyt ja öljyä kettinkiin. Jotenkin alkuviikon kylmät ulkoilut ovat yhä kehossa kohmeisina muistoina. Uskon kylmyyden nousevan myös jaloista, olen muka vähentänyt villasukkien käyttöä. Siirtynyt jopa lenkkareihin. Varmaan sekin on yksi suurimmista syistä ja opettelun aiheista. Minähän niin viihdyn villasukissa, kaikki me viihdytään. Kesät talvet, pääsääntöisesti. Se on yksi kotoisa merkki ja tapa elää.

Nyt tuoksuu paahdettu ruisleipä, alkaa aamupaloja syntymään, kun laumamme konköilee unipesistään keittiöön. Kotoisa ja hidas aamu näyttää olevan päivän trendi. Pitääköhän minunkin jotakin järkevää syödä, aamukahvista ja hillomukista on jo muutama tunti. Päivän menu koostuu omatekoisista lihapullista, lohkoperunoista, parsasta, herkkusienistä, salaateista, lihasta, taitaa olla nakkejakin tarjolla. Tuskin grillaamme, vedetään uunin kautta. Katsotaan tuleekohan vappupöytään jokunen yksinäinenkin, meille mahtuu ja sen verran voi eristystä purkaa, että mahdollistaa toisille pienen vappuilahdutuksen.

Nyt siis hyvää, kotoisaa vappua sulle ja mulle. 

Auringon "keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu", toukokuu tuli, enää puuttuu se auringon keltaisuus.

Mutta tästä on hyvä jatkaa, niin tätä päivää, kuin vapaata, kuin toukokuutakin, kotoisasti.