TYHJÄNPÄIVÄISTÄ

En todellakaan ollut tänne tulossa, aikani ei oikein anna periksi. Mutta mitä eukko duunaa, täällä naputtelee. Ehkäpä on korvien välissä sellainen härdelli, sinkoilua, että naputtelu on paikallaankin. Kunhan en nyt tänne juuttuisi.

Metsämarjakeitto, se oli sitten tälle aamulle pohjalla lilluvia siemeniä vaille loppu. Kaadoin loput menemään, huuhtelin purkin ja pistin kierrätykseen. Mutta juuri se olisikin ollut tärkeä tähän aamuun, enkä todellakaan kyseisen henkilön ole nähnyt sitä juovan. Mutta kuinka sattuikaan, juuri nyt, olisi juonut. Ne siemenetkin sieltä pohjalta. Pöh. Ostan säännöllisen epäsäännöllisesti soppia ja keittoja jääkaappiin, välillä niitä juodaan, syödään ja sekoitellaan vaikka ja mihin. Sitten on purkkeja, joissa paukkuu päiväykset, tai avataan juodakseen kerran ja sitten jätetään... Nyt oli tämä viimetippa siemenineen, joka olikin se todella tärkeä. Kaiketi se tämän aamuinen ja juuri lanseerattu elämänmuutos oli juuri noista lilluvista siemenistä kiinni. 

Minähän en itse voi sietää siemeniä jogurteissa ja keitoissa, saati mansikanretkuloita, jotka jäävät hammasväleihin. Lapsesta asti olen moisia vältellyt. Kun taas itse teen smoothieta tai leivon, heittelen sinne kaiken maailman siemenet, käytämme paljon myös muita marjoja, varsinkin mansikoita. Kun itse tietää, mitä suuhun sujahtaa, se on jotenkin eri asia, kuin se, että juot tai syöt valmista, purkitettua, sitten sujahtaa retkale. Hyi yäk. Siinä on vissi ero. Siemenissä käytän seesamia, chiaa, välillä salaattisiemensekoituksia, auringonkukansiemeniä, kuivattuja marjoja, mitä nyt milloinkin se pussillinen tulee hankittua. Tykkään siis kovasti, mutten hampaidenvälissä. Tämähän on taas erittäin tärkeä tieto, ihan kaikille, onneksi sen taas kerroin.

Pyykkikone pörräilee, tiskit laitoin, siivoilin pöytiä, vähän kaappejakin. Kaivoin kynttilänjämiä, osan kiehuvalla vedellä liottelin, tuloksena ohutta steariinikalvoa tiskialtaaseen. Se taas vaati uudenlaisen operaation, ettei jumitu putkiin. Äkkiä talouspaperilla kiinni ja roskiin, sen jälkeen napakkaa siivousta ja jäämien hävitystä. Miten se aina meneekin monimutkaisimman ja työläimmän kautta, no meneehän se. Minulla ihan helpostikin.

Siivota en aio, ainakaan ihan vielä, eilen kävin töiden välissä kotona, imuroin. Töiden jälkeen jälleen ja moppasin enimmät rapatassujäljet. Niitähän riittää. Muutama tunti siitä, tytöt kävivät Kaino-koiran kanssa rapatassuilulenkillä, taas luututtiin. Kissantassunjäljenääniä on kauttaaltaan, onhan noita tassuttelijoitakin.

Olen siis joutilaana, jotakuinkin, lomautettuna monestakin paikasta. Tilapäisen perhehoidon kehitysvammaisten lasten kohdalla työkielto annettiin kuukausi sitten kuukaudeksi, joka on nyt lusittu. Eilen yritin asiaa selvittää, onko töitä, jatkuuko, olenko vielä työkiellossa? Kuinka toimin, toiminko? 

Muistaakseni jokin uusi, median kautta  rekisteröimäni, päivämäärä oli toukokuun puoliväliin, jonka hallitus lanseerasi, kuulunko minä sen päivämäärän piiriin. Soittelin siis ihmisille, jotka eivät olleetkaan töissä vaan lomalla, sitten soitin taas seuraaville ja jätin kohteliasta kysymystä ja viestiä. Tylyvastaus tuli, he ovat yhteydessä perheisiin, jatkuuko vai ei, se ei ole minun ongelmani/asiani/tehtäväni... Tosin minähän olen se tekijä, joten se kuuluu mielestäni minullekin, enhän tiedä sopia perheiden kanssa jos en tiedä saanko tehdä. Kiristi leukapielissä, ollappa nyt tämä rasittava kupla taas tässä savotassa, jolla ei ole arvoa. Onhan se tietenkin väärin jonnin joutavia kysellä suurilta päälliköiltä, mutta monikin perhe tarvitsisi nuo myönnetyt avustustunnit, jotta jokin balanssi säilyisi. Ja tekijähän olen minä, ainakin ollut, joten omalla loogisuudella tässä palapelissä yksi palanen olen minä, joka ei ansaitse nähtävästi asiallista vastausta. Ei sen puoleen, koen, että minulla on hyvin asiat, voin olla tekemättäkin nyt kuukauden noita tunteja, enkä halua olla riskeeraamassa mitään tai ketään mihinkään suuntaan. Mutta vastauksen sävy ärsyttää. 

Eihän uskoisi, että minä osaan ärsyyntyä saati sitten suuria päättäjiä kysymyksilläni ärsyttää. Mutta onnistuin, näköjään helpostikin, molempiin suuntiin. Nyt yritän siis tämän oman ärsytykseni kanssa tulla toimeen.

Etätehtäviäkin on, itse asiassa niitähän minä näköjään tällä naputtelullani karttelen. Hoksasinpas, umpi kiero olen. Viimetippa on se kuuluisa tehokas tippa. Nyt pitää vain ohjelmoida itseni moiseen moodiin. Yleensä, kautta koko historiani olen kaikessa muussa tehokkaimmillani silloin, kun on viimetippa jossakin asiassa. Ennen tenttejä olen tehnyt pääsääntöisesti suursiivouksia, kuvituksia, ommellut hattusarjoja tai heittäytynyt urheiluhulluksi. Kyläillyt, jeesannut, haravoinut pihoja, nykyisin löydän itseni useimmiten huuhailemasta. Viime keväänä muut nypyttivät lastensa ylioppilasjuhlia, mitä teki meikämandoliini, maalasi reikäpäänä tauluja. Tämän kevään ylioppilasjuhlia ei varmaan sitten pidetä, keväällä. Onneksi eilen oli jo päätöksiä elokuun virallisesta lakkiaispäivästä. Kyllähän meidän tämän kevään ylioppilaskin on juhlansa ansainnut, oli koronahysteriaa tai ei. Toivottavasti tuo ajankohta on sellainen, että juhlia uskaltaa pitää. Bileet, odotan niin.

Eilen tajusin, että ihmisillä on varmaan pahin pelkopaniikki muokkaantunut realismiksi pandemian suhteen. Kävin kaupassa, hoitamassa avustettavan asioita, nyt oli meininki leppoisampi, rennompi ja äänekkäämpi kuin edellisillä viikoilla. Ehkä arki alkaa rullaamaan karanteeneistakin huolimatta ja ihmiset voivat tervehtiä toisiaan ja huikata muutaman positiivisen sanasen mennen tullen etäältä. Eihän maskit sentään äänieristä, ja silmäthän ovat sielujen peilit, nyt voidaan viestiä katseillakin. Karttelu ja vuorojen odottaminen kaupoissa luonnistuu, käsidesit ja muut annetut ohjeet on otettu hyvin vastaan. Toki rentous johtuu ehkä myös siitä, ettei kukaan tiedä paljonko täällä on tartuntoja, tilastoissa ei näy, jos on alle viisi. Moni, luulee siis olevansa herrankukkarossa, mutta kyllähän se tännekin leviää, se on varmaa. Mutta jospa huippu ei olisi enää niin terävä, kun on aikaa kulunut ja säästytty tänne saakka. Näin sitä maallikko turvautuu ajatukseen.

No niin, nyt saan luvan lopettaa ja siirtyä niihin pakollisiin viimetipan hommiin. Päivissämme on ollut jälleen aika paljon muuttuvia tekijöitä, huolia ja ongelmia, ihan lähipiirissä. Mikään päivä ei ole mennyt aivan omien suunnitelmien mukaan. Huolikuplaa on otsassa, stressinpoikaisia ja mielenrauhoitteluja tarvittaessa. Parhaamme yritämme, jopa realismin kautta ennakoida mitä pitää tehdä ja kuinka. Nämä lie niitä ruuhkavuosia, kun saa levittää siipiään useammalle sukupolvelle, jotta saisi suojeltua, varjeltua, autettua ja hoidettua. Onneksi siipien kärkiväli on pitkä, laaja ja leveä, elastinen ja höyhenet on hiukan rönsyilevästi pörrölläänkin. Mennään näillä, otetaan tänä päivänä vähän kepeämmän liitelyn kannalta. Jos vain onnistuu, no onnistuuhan se, kun laittaa onnistumaan. Hoitaa asian kerrallaan tällä hetkellä niillä paukuilla jotka on olemassa, enkä yritä koko maailmaa parantaa, keskityn vain omaan tekemiseeni. Hyväksyn myös tekemättömyydet, jota eivät aina ole itsestä kiinni. Aamenia tähän väliin, tulkoon hyvien asioiden kaunis kevätpäivä.