keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

SAIPPUARÄPPIÄ

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, lähikuva ja ulkoilma
Löysin itseni naputtelemasta, ikään kuin lennosta, eikä mitään hajua miksi. Mitä on ulos pyrkimässä, tyhjääkö vain. Eikä aiheesta tai otsakkeesta ole mitään käryä. Sellainen on tämä ihminen, itselleenkin yllätys. Ihan peräänkahtottava.

Tajusin äsken myös tilanneeni meille valmiin kukkaniittykankaan, siis sellaisen istutuskankaan 12 erilaisen kesäkukan siemenillä. Heti oli vaikka mitä visiota, kuinka se kasvaa, kukkaloisto on hurmaava ja se paljonko se kerää perhosia ja hyötypörriäisiä. Minun tarvii vain levittää kangas, kiinnittää, kastella ja katsella, kaikki hoituu itsekseen. Luvattiin, että siemenet pysyvät paikoillaan vaikka olisi rinne. Hetihän minä jokirantaa, ahetta, aattelin. Viime keväänä siihen sellainen kivikkolajitelma kiireessä tehtiin, paikka jossa voi istuskella ja joelle tiirailla. Ei tarvi edes tiirailla, se on suora yhteys, kuusi askelta ja lumps. Jotenkin siinä minä näen nyt kukkaniitynkin.
Jos vaikka salaa muilta sen sinne levitän, kiinnitän ja annan kasvaa. Sitten kaikki ihmettelevät, mitä siellä kasvaa, sieltähän nousee kukkia, siihenhän nousee kukkiva rantaniitty. Sehän kerää perhosia, sehän on kaunis ja sehän sopii tuohon. Mistä se tuli? Sitten minä täysin hämmentyneenä ja ylpeänä, tottahan toki, katselen ihanuutta, sanon itse sen kasvattaneeni. Fantasia, kukkaniittyfantasia.

Tänä aamuna on kirkasta, kas kummaa valkoinen maa. Eilen tuli lunta, rakeita, räntää, vettä, aurinkoa ja ukkosta. Ei UkkoYLiJumala tiedä mikä vipu. Vetelee kaikkia, vai liekö joku harjoittelija ohjaksissa. Kesätyöläinen, koronalomautettu uusissa työtehtävissä. No tälle aamulle vipu on ollut kiva, kirkkautta näkyvissä, joskin lämpövipu on vielä vetämättä. Mutta näinhän se on kun autoakin opettelee ajamaan, ei kaikkia vipuja kerralla, ensin perusasiat, jotta saa auton liikenteeseen, sen jälkeen löytyy ikkunanpyyhkijät tai havaitsee liikennemerkit. Ensin on keskityttävä tosissaan niihin jalkoihin, rattiin ja liikkuvaan autoon.

Tein töitä sunnuntaina ja maanantaina. Siis aivan hyytävässä kylmyydessä, täällä oli tuulivipu jumittunut. Olin siis avustettavien kanssa lenkillä useita tunteja molempina päivinä. Maskin alla naama hikoaa, silmälasit huurtuu, mutta muuten jäätyy. Onhan siinä opettelu. Lenkkiä, kävellen tuli sunnuntaina semmoiset 10 km, maanantaina noin 14 km. Joskin maanantaina 8 km kohdalla alkoi minulla happi loppumaan, huippaseen. Tahti oli napakka, eikä maskin alle saa juoda tai syödä, ja menee huohottamiseksi. Vintissä hieman leijui pilvilauttoja, mutta kyllä se siitä sitten selekeni, otimme hetken huilit. Eläimellinen laji tiukalla maskilla. 
Nostan niin hattua niille, jotka käyttävät joka päivä työssään moista, kenties vielä kuumissa oloissa asiakkaita pestessä tai muualla. Happi niin loppuu. Olen myös miettinyt vaikkapa kirurgeja, joilla on ikänäkö ja lukulasit. Minulla juuri kyseinen lukuosa laseista on jatkuvasti aivan huurussa, enkä näe, joten pääsääntöisesti vedän kaikki lenkit lasit ylös nostettuna. Kuinka toimia silloin, kun tarvitsee sitäkin osaa, tai ei kerta kaikkiaan näe ilman laseja. Otsasta itsellä pukkaa taas soijaa, niin että yläosastakaan ei läpi näy. Soijaan jää kiinni myös eläinkarvat ja irtohippuset, lähtee vain pesuainepesuilla. 

Jostain syystä minä laitan päivittäin huulipunaa, se on semmoinen tavaramerkkini nykyään. Raikastaa kummasti, eikä ehkä niin hiusten leikkaamattomuus näy kun on punaa huulissa. Mielikuvaharjoitus. Minusta se viimeistelee aamuni, kun vedän punaa huuliin, niin kerta. Nooh, olen siis työpäivinäkin vetänyt. Kun sitten moisen lenkkeilyn ja soijan pukkaamisen jälkeen otan maskin pois, on punakin elänyt omaa elämäänsä. Jostain syystä se vetää reilusti yli äyräitten ja kieroon naamassa. Sellainen kestopuna pysyy hyvin siis muuallakin kuin huulissa. Onneksi ei tarvitse ihmisten parissa tai kaupoissa pyöriä, pian säikähtäisivät, mikä karannut klovni sieltä tulee, maskin painamat punaiset rannut naamassa ja punat vinossa. Varmaan kauhiaa. Itse asiassa viikko sitten törmäsin yhteen naapuriini lennosta, ovien välissä. Hän säikähti minua silloinkin suunnattomasti ja miehekkäästi hypähti sivuun ja karjaisi "Hyi! Kauhia!" Eikä minulla ollut silloin edes maskeja tai levinneitä punia, olin olevinani tosi söpö...

Eilen taas hain viikkomaskeja vammaispalvelun puolelta. Kun kerroin nimeni, yksi suurista päättäjistä oikein pyörähti. "Sinäkö se olet?" Mitä ilmeisemmin nimeni on tuttu moneltakin sektorilta, myös yhteydenottojen puolelta, kun olen yrittänyt selvittää kuinka toimia. Mitä ilmeisemmin olen liian aktiivinen ja kiinnostunut siitä kuinka toimin oikein. Punainen vaate, eilisen pyörähdyksen perusteella. 
Toki juuri tämä pomo pyörsi viikko sitten oman päätöksensä, kun kysyin kuinka sen käytännössä teen. Sinänsä pistän miettimään tehtyjä päätöksiä, kuinka ne toteutetaan käytännössä. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa: saan toimia avustajana asuntolassa asuvilla henkilöillä, samalla maskilla saan lenkkeillä kaikkien kanssa, mutta en saa koskea maskiin koko aikana. Maskin käyttöaika on noin 5-6 tuntia, seinän takana tehdyllä päätöksellä 8 tuntia. Riippuu aina mitä monityötä tee, roolituksestani. Minulle on asuntolan avustuksiin budjetoitu max 2 maskia per viikko. Jokaisen avustettavan välissä minun kuuluu hoitaa ja huolehtia käsihygieniasta pesemällä kädet oikeaoppisesti. Minä en saa koskea asiakkaisiin, metristä kahteen etäisyys. En saa mennä sisälle asuntoihin, enkä yhteisiin tiloihin. Kysyin, missä siis käteni pesen? Kupla, hiljaisuus, huokaisu, sen taas sain aikaiseksi vastapuolella puhelimessa. Olihan jälleen vaikea kysymys. Ratkaisu henkilökohtainen desinfiointiainepullo ja kertakäyttöhanskat kädessä koko ajan. Mutta voitte vain kuvitella kuinka oli kylmät hyytävässä ilmassa, hanskat oli ihan koppuralla kylmyydestä, sisällä hölskyi neste, hikeäkö lie. Aiheutti paleltumusta sormissa. 
Yksi toinen päätös koskee vuorokausihoitoa, jolloin olen 24 tuntia putkeen vastuussa ja paikalla. Maskipakko. Nooh, minäpä taas esitän kysymyksen, mitenkä syönnit, juonnit, hampaidenpesut, nukkuminen ja peseytyminen. Kuinka sen maskilla vedän? Sitten minulle budjetoitiin maski/8 tuntia. Mutta sehän on valtava kuormitus, jos kolme maskia kulutan. Käynkö pihalla syömässä ja juomassa maskinvaihdon välissä, mutta jätän hoidettavan henkilön itsekseen siksi aikaa. Entäpäs jos tohelona otan unissani kiristävän maskin pois, romutanko koko yhteiskunnan ja eristyksen? Taas kyselyä suurille pomoille ja kumoavaa päätöstä, äskeiselle päätökselle. 
Varmaan saivartelen asioilla, mutta kun en muuten tiedä kuinka toimia, kun ei se käytännössä onnistu. Varmaan olen päättäjille semmoinen räpsytin pyöränpinnoissa, kun kyseenalaistan ja vaadin vastauksia. Mutta haluan päätöksen tekojeni taustalle, jottei mikään tule yllärinä tai etten toimi väärin ja sitten joudu koronasyytteeseen. Olen vaikea, itsellenikin, kun mietin mitkä ovat oikeat askelkuviot missäkin roolissa. mutta sitten rullaa hyvin, kunhan vain saadaan rullaamaan.

Niin sitä vain sormet hyppelee nappuloilla, enkä tiennyt miksi tähän istuin. Tämmöistä saippuaoopperaa oli luvassa. Oiskohan se otsake? Eihän tällä ole mitään tekemistä oopperan kanssa. No saippuan kanssa kylläkin, sillä hinkkaan käsiä, sormivälejä sen kymmenen kertaa päivässä. Onko kyseinen laji oopperaa, poppia, iskelmää, jazzia, ei sehän on räppiä. Saippuaräppiä, siinä se tuli. 

Jei jei.
 Saippuaa sä käytä, pöpölle pitkät näytä.
 Hinkkaa mennen tullen jei, 
sormenvälitkin hei.
Vedä naamaan maski, 
maski, 
maski!
Vaikka soijaa pukkaa, 
älä aatetta hukkaa.
Otetaan korona haltuun, 
vedetään sitä lättyyn.
Totellaan virkaa ja valtaa, 
vaikka välillä ahdistaa,
ei kapinoida, 
ei hätiköidä. 
Jei jei,
maskilla voittoon, 
jei.

Ehkä on aihetta nyt lopettaa, hyvää tätä päivää ja kenties tulevaa vappuakin.
Otetaan maltilla ja nautitaan, siitä mikä on hyvin, sillä tänäänkin moni asian on hyvin, kaikesta huolimatta.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu