TUULETUS

Viime aikoina on ollut kiva kirjoittaa, sormet suorastaan hyppelehtivät näppäimillä, samalla tuulettuu nuppinikin. Ai että, nyt annan moiselle tuuletukselle siis tilansa. Voihan se olla tuttuun tapaan pikainen aamutuuletus. Niinhän se sänkykin tuuletetaan ennen petaamista.

Tuohon menneeseen näyttöön liittyen tehtävät kirjalliset ovat minulle myös mieluisia, monelle ne tuottavat suurinta tuskaa. Tykkään kaikkinensa näyttöihin ja kansioiden palauttamisiin liittyvistä paineista, kun joutuu laittamaan itsensä likoon. Onhan siinä tietenkin jokin stressimomenttikin aina mukana, kun ei aina tiedä mikä mutka on matkassa, mutta onhan noihin mutkiin totuttu. Liian siloiteltuunkin matkaan tylsistyy, turhautuu.

Kodinhoitohuone, voi kuinka odotan sen valmistuvan. Kodinhoitohuoneeseen tulee toinen puoli harrastuksille ja kirjoittamiselle, sellainen tehonurkkaus. Yhä lukematon määrä laatikoita ja nyssyköitä odottaa niitä hyllyjä ja kaappeja, jotka tilaan tulevat. Ompelu, huovutus, helmityöt, korutyöt, piirustus, kirjoittajakurssien materiaalit, maalaaminen, neulominen, nauhat ja nyörit... Sitten opiskeluuni liittyen kirjalliset materiaalit, jatkuvasti kehittyvät kansiot; tuotteen suunnittelu, keramiikka, intarsia, metallityöt, kudonta, puutyöt, värjäys, emalointi... Sitten ihan maalliset asiat, kuten kirjanpito ja vakuutukset, nekin mapit vaativat tilansa. Niin ja voin kuvitella saavani viimeinkin sen oman loukon, oman nurkan, jossa saan naputtaa. Nyt tietokone on väliaikaisesti keskellä olohuonetta, sohvan takana, tässä on häiriötekijöitä puolin ja toisin.

Nyt on mietinnässä lattiamateriaali, huoneen koko suhteessa mattojen leveyksiin. Ei ihan mene tuosta vaan, kuinka leikataan ja liimataan, mikä kuvio, kuviotonko, hukkapaloilla vaiko ilman hukkaa, taloudellisesti ja järkevästi vai ajattelematta. Minulla on visio, mutta sen läpiajaminen vaatii aina hiukan työtä, jotta olemme samoilla huudeilla aihepiireissä. Viimeiset viikot olemme pyykänneet äidin luona, kuivanneet kotona, sillä pyykkikoneemme odottaa kiihkeästi pääsemistä paikoilleen. Juurikin tähän remppakohteeseen. Sulattelua on vaatinut myös monet muut ehdottamani ratkaisut, ensin tulee vastalausemyrsky, mutta sitten ajan kanssa huomaan visioni toteutuneen. Esimerkkinä vessojen seinät, angstin ja tyrmäyksien kautta siinä ne ovat. Myös tapeteissa, maaleissa, laatoissa, tunnelmissa, pinnoissa... kaikessa saamme äänekästäkin ajatustenvaihtoa aikaiseksi. Pyrin myös muita kuuntelemaan, olen tehnyt kompromisseja, kunhan perustelut ovat tarpeeksi perustellut. Samoin minun ideoihini on mukauduttu kunhan olen tarpeeksi perustellut. Steriili, valkoinen kiiltävä ja kova, ei ole minun juttuni, eikä meidän juttumme. Toki jotain moisiakin elementtejä täytyy olla, jottei vallan huuhaahusholliksi muutu, mutta ripaus omintakeista mielikuvitusta ja kontrastia on meidän juttu.

 

Monta kertaa näitä tavaroita pyöritellessä olen huomannut, että nyt niille onkin paikkansa. Olipa onni, etten ole heittänyt matkalla menemään. Viimeinkin yksi iso turkoosi lasikippo on käytössä, hedelmäkulhona, olen saanut sen vuonna 1988 floristiaikojen harjoittelupaikastani Iisalmesta. Unissani kävin kiittämässä aiheesta. Keittiössämme on piikkilangasta vääntämäni piikkikruunu, sekin oli monen vuoden takainen heitto ja visio, jonka lopulta sain toteutettua. Sain piikkilangat tuntemattomalta ihmiseltä syyskuussa, puolivahingossa, uusiokäyttöä niillekin. Moisesta väänsin myös kierrättäen jalkalampun. Moinen versio odottaa vielä koululla kotiinkuljetusta, ollut siellä näyttelyssä mukana. Makkarimme verhot ovat floristiopiston lopputyön somistekankaat vuodelta 1994. Sitten odotan, että saan ripustaa juuttiamppelit, ison ja pienen, roikkumaan. Ne on ostettu vuonna 1993. Sain äidiltä rujonkauniin lehtikaktuksen, sen tulen noihin ripustamaan. Laase-vaarin tekemä jakkara on kalkkimaalattu ja huoneessamme, ehkä 1940-luvulta. Kalkkimaalilla olemme pinnoittaneet huoneen välioven, vm 1981, nyt se on sängynpäätynä. Jälleen ripustin keittiön ikkunaamme okrankeltaiset pellavaiset verhot, ne olen tingannut yksissä talokaupoissa kaupanpäälle, vuonna 2001, jokaisessa kodissamme niille on paikka löytynyt. Tavoite on myös uudelleen työstää Mari-mummuni omista pellavista kudottu hetekanpäällinen sängynpeitteeksi. Se on varmankin 1950-luvulta, pellava on itse kasvatettu, itse loukutettu, itse kudottu ja itse ommeltu. Tulevana artesaanina sen arvo on noussut silmissäni kovasti, käytimme sitä aikoinaan latohäissämme pöydässämme liinana. Olen saanut sen kummitädiltäni ehkä 1990 tai jotain. Onhan näitä tavaroita, joilla on tarinansa, jotka vaativat hiukan tuuletusta ja uudelleen huomioimista. On kiva huomata, että tytöt innostuvat samoista asioista, antavat tuulettaa ja nostaa uudelleen esille. Tuosta hetekanpäällisestä oli jo neidilläkin visio itselleen.

 

Nyt Ukkokulta kuului petimme petaavan, kaiketi sen tuuletus oli riittävä. Olkoon siis tämäkin tuuletus tässä. Ulkona pirteä pakkassää, kuivaa ja kuulasta, tuuleekin. Ties vaikka vien muutaman asian oikeasti pihalle tuulettumaan. Onhan noita huopia, tyynyjä, mattoja nyt ainakin. Petivaatteita en nyt lähde roudaamaan. Niin ja oma nuppi, sitäkin voisin tuulessa tuuletella, jotta asiat menisivät tärkeysjärjestykseen, raikastuisivat ja kenties jonninjoutavat tuulettuisivat menemään. Aamusääkin kertoo tuulisuudesta kautta maan, tuuletusintoa muillekin.

Tähän rytäkkään sain loistavia tietoja yhdestä syöpätarinasta, tilanne on nyt parempi kuin kahdeksaan vuoteen, viimeinkin löytynyt täsmälääke, joka pienentää pahaa. Se on tuuletuksen ansainnut, oikein ääneen hihkutun tuuletuksen. Jihau!