PIKAVIRRET

Meinasin otsikoida valitusvirret, mutta enpä otsikoinut. Meinasin otsikoida pikaiset, mutta enpä otsikoinut. Eetteriin tupsahti siis omintakeinen otsake, pikavirret, toivottavasti se sisältää muutakin kuin valitusta. - Vedän ihan -ranskalaisilla- kuulumisiani. Jokainen saa sitten mielessän päättää meneekö valituksen piikkiin, vai realismin, vai onko moiselle jokin ihan oma piikki olemassa. Kuka tietää, tietääkö kukaan tai tarviiko edes tietää... - Hankin "ole itsellesi armollinen"-kortit, häjissäni aattelin, josko ne ajatuksiini vaikuttaisivat. Nooh, tuhahdellen niitä aina silloin tällöin nostelen. Sisälläni kuohuu, ai noinko pitäisi muka ajatella, hah, no enpä ajattele tai sitten ajattelen vain vähäsen. Tai noinko huonosti minulla meneekään, kun ei ajatteluta. Tänään viisautena nousi "Luota polkuusi, sinun ei tarvitse nähdä yhtään pidemmälle kuin missä olet". Sehän osui ja upposi, ovatpa hyvät kortit. Näistähän voisi ottaa opikseen, ajatella, mitä ne tarkoittavat. Ihan itsekin positiivisesti yllätyin, eukolla on ajatusmaailma värähtänyt himpun positiiviselle! - Tänäänkin paistaa kevätaurinko, lunta on valtavasti. Talvi on kerrassaan upea, lähinnä sisältä tai autosta katsottuna. Mielettömiä sinisiä hetkiä, puhtautta, talventaikaa, myös kunnon pakkasia. Myös elikoidemme karvanlähtö on keväästä enteilevä. Näkisittepä äsken ripustamieni pyykkien irtokarvamäärät. Voi kauhia, rukkaset joku näpsäkkä niistä tekisi! - Kelahan lopulta päätti, etten ole oikeutettu sairaslomakorvauksiin, joita olen marraskuulta saakka odottanut. Voin tehdä korvaavaa työtä. Noh, onneksi on korvaavaa työtä, pakkohan on tehdä, jottei muut ongelmat seuraa perästä. Sillä ilman tuloja, säännöllisiä, ei paattimme kellu. Jännä yhtälö. Kun on kiinteät menot, se vaatii suhteellisen säännölliset tulot. Ja jos en kykene tekemään työtä, joilla nämä säännölliset tuloni kuittaan, niin mitä sitten. Ratkaisukeskeisyys ja monityö on päivän sana, sisuunnuin ja keksin ratkaisun, pakko. Joskin Kelan päätös ihmetyttää, noh, siinäpä ihmettelen, en kuitenkaan voi jäädä makaamaan ihmetykseen. - Onnekseni saan tehdä keikkahommaa lastensuojelussa. Nyt olen päätynyt tekemään yövuoroja. Ihan siitäkin syystä, että yövuoroissa saan olla pääsääntöisesti sisätyössä, omaan tahtiin liikkua, ja kun valvon joka tapauksessa kipujeni vuoksi öitä, nyt saan siitä myös korvauksen. Eikös tämä ole huippudiili! Joskin sisäinen kello on aivan sekaisin. Samoin tilapäinen perhetyö erityislapsiperheissä; perheille riittää, jos käyn liikuntakyvyttömänä pelaamassa, valvomassa, olemassa läsnä, ottamassa kopin muutamaksi tunniksi, jotta vanhemmat saavat hetken itselleen. Tiedän sen pienenkin hetken tarpeellisuuden perheen jaksamisessa. Uskon myös näiden asioiden pitävän minut järjissäni, sillä en viihdy paikoillani, enkä pysty edes olemaan paikoillani. Minä en ole herttainen koti-ihminen, noin niinkuin tiivistettynä. - Kivut, nuo ihanat sähköiset muistuttajat. Niitähän riittää, ne ovat muuttaneet muotoaan, tapaansa ilmetä. Olen jopa kuumepikin ja horkan vuoksi päätynyt päivystykseen. Polvi punkteerattiin, tehtiin viljelyt. Päivystäjä oli jo hädissään minua laittamassa Ouluun, mutta polven erite oli ns normaalia, joten eikö kotiin, uutta nappia kipuihin ja kärvistelyjä sietäen. Kipulääkkeitä siis menee, joka ainoa päivä, säännöllisesti, pitkävaikutteisina ja välillä opiaatteja. Mömmöt tuntuu kehossa, suolissa, mielessä, olemuksessa, tajunnassa, osittain myös kivuissa, ehkä pientä helpotusta, mutta en ole kivuton. Hermosärky tekee hermoksi. - Jalan liikkuvuus on parempi, saan koukkuun, voin ajaa kuntopyörää. Mutta en kykene ulos, pienikin liukastuminen tai lumikokkare, hangesta puhumattakaan saa aikaan valtavan kipusätkyn ja kirvelyn. Välillä oon märissyt pihalla, kun sattuu niin. En pääse haudalle, en edes uskalla yrittää. Kinoksittain lunta, paikoitellen lingottuja polkuja, joiden alla löysää lunta. Pari kertaa kuukauden aikana, liian vähän minulle, muutta en uskalla, enkä saa useinkaan kaveria uskaltaakseni. Polttelen kynttilöitä kuvan vieressä urakalla. Kaikkeen se kipu vaikuttaakin. - Jokijäällä on trafiikkia, myös lingottuja jääteitä, latuja. Sinne kun pääsisi, mutta en uskalla kahlata ja jyrkästä rannasta yrittää. En pian pääse pois, kun kipu yllättää. Kipu kun yllättää, jalka menee toimintakyvyttömäksi, se lamauttaa täysin. Kaupassa jos käyn, pakko olla kärryt, jos näin käy, muuten en pääsisi mihinkään. Mutta eipä minulla ole juuri tarvetta kauppoihin. - Ensi viikolla on uusi aika kirurgille, päivystäjä silloin laittoi kontrolliajan vetämään. Odotan kyllä pääseväni, jos jotain on pielessä, korjaussarjaa ja vähän äkkiä. - Vakuutusyhtiö päättikin nyt, ettei kyse olekaan tapaturmasta, vaan normaalista ikääntymisestä. Ensin meni täysin tapaturman piikkiin. En ole oikeutettu mihinkään sairaskulukorvauksiin. Eli ikääntyminen voi hypätä suit sait sukkelaan alpakanmuodossa takaapäin. En jaksa edes v..uuntua, olen sarkastisen huvittunut. Mutta tämähän oli odotettavissa, aina löytyy jokin alpakanmentävä reikä, jolla vakuutusyhtiö vastuunsa ohittaa. Kiva siis olla vakuutuksenottaja ja -maksaja. Miten pitikin just mun kohalla, tämäkin. Heko heko! - Lähipiirissä on paljon liikehdintää, isojen asioiden äärellä. Kauhua, pelkoa, surua, menetystä, onnea, ihania yllätyksiä, ratkaisuja ja iloja. Myös tämä korona-hässäkkä ilmenee monella saralla. Onnen- ja kauhunkyyneleitä, kaikkea on virrannut. Olen suunnattoman kiitollinen, kun saan olla henkilö, jolle kerrotaan, saan elää mukana, minulle uskalletaan jakaa asioita. Uskalletaan puhua vaikeastakin asioista. - Myös lastensuojelussa, tekemässäni (yö)työssä, kohteena psyykkisesti oirehtivat nuoret, olen kyennyt olemaan heille se luotettava aikuinen. Varmaan semmoinen ärsyttävä äiti-hahmo, mutta ihan sama, jos sillä roolilla saan luottamuksen. Saan hyvää palautetta nuorilta ja muilta ohjaajilta kyvystäni olla läsnä, kuunnella ja saada nuorten luottamus. Se on itselle todella tärkeää kuultavaa, että omalla maalaisjärjellä kykenee handlaamaan ja saamaan moista aikaiseksi. On voimauttavaa, kun menen yöhön ja nuori sanoo, että on kiva kun tulen. Vaikkakin suurimman osan yöstä nuori nukkuu, niin siitä huolimatta. - Itkuviikkoni, perinteinen helmikuun puolivälin sellainen oli ja meni. Ainoa tuplamme täytti 18, mielettömän hieno asia. Samaan aikaan konkertisoituu todellisuus tuplana olemisen yksinäisyydestä. Valonlapsemme olisi myös 18, ellei olisi Valonlapsemme. Kuinka suuri on/olisi erilaisuus tällä hetkellä tuplien välillä. Mikäli Valonlapsemme olisi saanut elää, mutta olisi siinä kunnossa täysin autettavana kuin mitä aivovaurion myötä viimeinen vuosi hänellä oli, kuinka hän sen kokisi täysi-ikäisyyden. Meidän itsenäinen, vahva ja voimakastahtoinen, nykyisyys olisi hänelle kohtuutonta. Olen siis edelleenkin kuolemalle kiitollinen, se oli hänen parhaakseen. Vaikka ikävä on ollut aivan uusilla leveleillä jälleen. - Eli lyhyesti, minulla on yhä, kova ikävä lastani. Vaikka viisaat sanovat, että pitäsi olla jo parantunut ikävästä ja surusta. No, ei siihen ole korjaussarjaa, tämä on ja tulee olemaan ikuisesti osani. Käsittääkseni kykenen sen kanssa myös elämään, se ei ole minua lamauttanut, vaan avannut myös uusia ovia. Kiitollinen olen siis paljosta. - Itkuviikkooni kuuluu myös vanhojentanssit, jotka piti tanssia, mutta ei tanssittukaan. On epäreilua, että tällainenkin tärkeä asia nuorten elämässä siirtyy tai laimenee. Ainoa tuplamme olisi niin tanssinsa ansainnut. Mutta jospa keväällä edes jonkilaiset tanssit saavat. - Kansainvälinen lastensyövän päivä 15. helmikuuta. Se on jälleen päivämäärä itkuviikollani, joka iskeytyy päin näköä tajuntaan. Myös se, että yhä joka viides syöpään sairastunut lapsi kuolee. Valonlapsemme oli se joka viides, kuinkas sattuikaan. Eli lapsemme aikajanalla 10 vuotta, sairaalakavereista pystyn tuosta vain sen parikymmentä menetettyä nimeämään, se on valtava määrä. Onnekseni kykenen samalla aikajanalla sen liki sata onnellisempaa tarinaa muistamaan ja tajuamaan, lääketiede tekee huippuosaamisellaan paljon hyvää. Mutta faktat ovat yhä karut tajuttavaksi. - Itkuviikolle saattuu myös ystävänpäivä. Sekin on yllättävän rankka päivä tiedostettavaksi. Kuka on, kuka ei. Kuinka ihmissuhteet ovat muuttuneet, miksi? Olenko itse tarpeeksi? Viime viikkoihin on kuulunut muutamia huippukohtaamisia, hetkiä ja tapaamisia. Uusia ihmisiä elämäämme ujuttautuu, rohkeasti. Ystävyydestä ja ihmisistä jotka ovat pysyneet rinnalla, saan olla myös kiitollinen. - Myös syöpälähipiirissä tapahtuu jatkuvasti, nämä surulliset myöhäisvaikutukset, nyt niitä alkaa ilmenemään sairaalakavereilla. Myös ja yhä perheillä, mitkä ovat perheiden myöhäisvaikutukset, se onkin laaja sektori. Ja Valonlapsellammehan ehti jo jotain kantasolusiirtojen myöhäisvaikutuksia ilmetä, mitä kaikkea olisikaan ollut tiedossa, jos kerran syöpähoidoillakin, mitä olisi ollut tulevaisuus kantasolusiirtojen jälkeen. Onneksi syöpää hoidettaessa ei näistä tiedetä, eikä kerrota tarpeeksi, sehän pelottaisi pian tulevaisuudessa. Ja on tärkeää, että käydään syövän kimppuun täysillä, jotta se saadaan nujerrettua. - Kukat, olen muutaman joutunut heittämään menemään, kun ne vain kuolivat. Mikä harmittaa ja hävettää, florsistiikan ammattilainen, eikä voi mitään. Mutta eiväthän muutkaan huippuammattilaiset kukene kaikkia hengissä pitämään, joten armollisuutta itselleni kukkien suhteen. Ne ovat vain kukkia. Sitten olen salakavalasti muutaman uuden jo ujuttanut huusholliimme. Viime viikolla vaihdoin multia, istuttelin ja huolsin kukkasemme. Joissakin ruukuissa alakaa näkyä jo keväänmerkkejä, uusia silmuja ja heräämistä. - Hiukseni ovat kasvaneet, ne ovat jo olalta toiselle heitettävissä. Hyvää niskajumppaa, nakella tukkaa. Minulla on suhteellisen usein myös ranskanletti, jolloin saan kiharat yön aikana. Viime viikolla kyykin tuossa kukkieni parissa ranskanletissäni ja juutuin piikkilankajalkalamppuun letistäni kiinni. Aivan uusi kokemus moinen. Olinhan taitolaji päästä irti lampusta. Viime viikolla siirsin myös jakauksen paikkaa, sain kuulla, että minulla on uudet hiukset. Kyllä elämä oon mielnkiintoista ja moniulotteista, nytkin minulla on hiukset sutturalla kiinni, milloin viimeksi. - Eilen sain yllättävältä sektorilta ja taholta puhelinsoiton ja mielenkiintoisia tarjouksia ja kyselyjä. Kylläpäs lämmitti romutettua itsetuntoani ja tekee hyvää kuulla palautetta. Tämä saattoi olla myös positiivisten asioiden lumipalloefekti lähipiirille, ainakin eilen sain kuulla jo riemukiljahduksia nuorten kaveripiiristä. Sanottakoon näin, että ei todellakaan ole meiltä pois, jos voi auttaa muita. - Tyttömme, olen niin kauhean ylpeä heistä. Minkä kauhean prässin he ovat joutuneet käymään ja elämään, siitä huolimatta koen heidän asioiden olevan todella hyvin. Tulevaisuudelle on tavotteita, selkeitä suunnitelmia, opiskelut luistaa, lahjakkuuksia löytyy ja töitä riittää. Ei ole peli- eikä päihdeongelmia, on ystäviä ja he tietävät mitä haluavat. Jokainen on myös erillinen ja ihana oma persoonansa, ei mitään massatypyjä. Rohkeita ja ihania, niin ja kauniita! Samoin Ukkokullalla töitä riittää, mikä ei nykytilanteessa ole itsestään selviö. Aihan käsittämättömän kiitollinen saan olla, käsittämättömän monesta asiasta! - Nyt mietin mille alan, jos alan. Ruokaa suunnittelen, pyykit pesin, elikot palvelin, kohta haen kuopuksen vanhojentanssitreeneistä. Nostin uuden kortin: "Anna minulle herkkyyttä kuulla itseäni." Siinäpä se motto loppuviikoksi.