LAPSELLISTA

Saamme tänään kaksi ihanaa pikkupoikaa meille viikonlopuksi. Jotenkin kutkuttava ajatus, mitä kaikkea lapsellista voimmekaan tehdä, ja ihan luvan kanssa. Poikien leikit ovat tietty hiukan erilaisia kuin tyttöjen leikit. Pojat odottavat kovasti junarataa ja pikkuautoja, ei sitä suurempia sirkushuveja tarvi järjestää. Joskus olemme maalanneet, sekin oli kyllä kivaa...

 

Olin yhtenä päivänä myös kaiketi lapsellinen. Varmaan moni olisi näin ajatellut, joo, niin minä itsekin ajattelin kyllä kontatessani. Oli liukasta ja pakkasta, kaikki tytöt tulivat kotiin samalla autokyydillä. Minä oli kokannut ruokaa valmiiksi ja ajattelin ilahduttaa laumaani myös pullalla. Olen kuullut pullantuoksuisista äideistä, yritin. Tein taikinaa, josta tietenkin loppui vehnäjauhot, jatkoin pokkana sämpyläjauhoilla. Hiukan rouheista joo, siemenpullaa, mutta sen sai peitettyä runsaalla sokerilla, kanelilla ja voilla.

Sain leipomukset juuri valmiiksi ja tuoksu oli tietenkin huumaava. Kun ovi kävi, sain lapsellisen idean syöksyä piiloon, konttasin lähimpään eli keittiönpöydän alle. Koiratkin nuuskuttivat niskaan, kun luulivat minulla olevan suurenkin hädän. Sitten näin jalkoja, pitkiä farkkusääriä. Kuulin kuinka ääneen miettivät, pullalle tuoksuu, onko täällä leivottu. Jopa äitiä kutsuivat, huutelivat saunaa myöten. Olihan se ihme, missä se nyt on, kun pullaakin on leivottu. Olin onneni kukkuroilla, tajusin minua kaivattavan, pullat haistettavan ja tekemiseni noteerattavan. En ollutkaan mikään turhake pöydän alla kontallaan kippurassa, vaan lapsellinen heittäytyjä mutsi. Lopulta yksi typyistä minut sieltä pöydänalta bongasi, liekö eläinlauma johdattanut jäljilleni. En siis ollut piilosilla yksin. Olihan kivaa tulla löydetyksi, vähäkö olin lapsellisen onnellinen. Mutta ne ilmeet, ai että, kyllä taas lapsien ilmeet olivat että hoh hoijaa, mitä tämä nyt on. Siis äiti on piilossa pöydänalla! Hyvä kun löysivät alkoihan tuo jo polvissa juilimaan. Mietinkin, milloin viimeksi on tullut oltua piilosilla? Miksi ei? Lapsellisuuttani voisimme tänä viikonloppuna keksiä vaikka mitä leikkejä, jotta voi itsekin heittäytyä mukaan. Onneksi on tuota nuorempaakin ikäpolvea, niin voi silleen luvan kanssa "Leenaa lapsettaa".

 

Olen yrittänyt olla harmaampi, blondimpi, pian kaksi vuotta. Ei taho millään pysyä harmaana. Olen myös kuullut, sekä luullut, että blondeilla olisi helpompaa, kivempaa ja kenties lapsellisempaa tuo elämä. Ei tarvitsisi ottaa niin tosissaan ja vakavasti. Saisi monta asiaa anteeksi olemalla, hailakampi. No, ei tämä teoria ole oikein toiminut minun kohdallani ainakaan. Eipä tässä paljon ole hauskempaa tai helpompaa, saati kevytkenkäisempää elämä ollut näinä vuosina. Lapsellisempaa se nyt on aina välillä hiusten väristä huolimatta. Näinpä sitten eilen iltasella ajoin kampaamoon ja ostin purkin kullanruskeaa, nyt minulla on muutos menossa. Istun siis vaikutusajan koneella, ja odotan lapsellisen innokkaana mitä tulee. Piristyykö naaman ilme hiusvärillä, muuttuuko ryhti, kokonaisolemus, näyttääkö hiukset kiiltävämmiltä, tuuheammilta, näyttääkö leikkaus erilaiselta ruskeana kuin harmaana. Kauhean paksu tunnelataus odotus yhden hiusvärin myötä. Ihan kuin koko elämä ottaisi uuden suunnan. Heräsin jopa neljän aikaan aamulla, mietin, josko aamuyöstä jo itseni värjäisin. Lapsellista innokkuutta, mutta kivaa, tätä on sisäinen polte ja palo, onneksi se syttyy aika ilmanaikaisista asioista.

 

Nuorempi noista pojista on kaksi ja puoli vuotta. Hän ei varman muista minua tummempana. Tässä vilahti ajatus, entäs jos hän pelkääkin minua, koska Tollo-täti onkin eri värinen kuin hän on tottunut. Jos iskee lapsellinen vierastus pintaan. Niin minähän olen pojille Tollo-täti, syynä tietenkin Tollo-niminen kissamme... Toki monen mielestä tuo ilmaisu kätkee sisälleen myös toisen merkityksen, liekö sen tollouden ja lapsellisuuden. Mutta minulle on suuri ilo olla Tollo-täti, sellainen heittäytyjä.

 

Kauankohan olen tässä nyt naputellut, mietin tuota hiusvärin vaikutusaikaa? En taaskaan kelloa muistanut katsoa, kun olin niin lapsellisen innoissani tästä aamun aikataulutuksesta ja naputusvimmasta. Se on sellainen hyviä aineita, öljyjä sisältävä hoitava naamio, ei varmaan niin minuutin päälle. Nyt säntään suihkuun...

 

No jo, tässäpä jatkaa naputtelua ruskeaverikkö, olenkohan nyt brunetti. Huomaako ajatuksenkulusta yhtään, että puikoissa on eri värinen ihminen. Joo, ihan hyvät tuli, hiuksista meinaan. Luonnonvalossa ruskeat, keinovalossa vaaleamman ruskeat. Pysyn luonnonvalossa, paremmat siinä. Nyt sulaudun meidän olohuoneen suklaanruskeaan tapettiin tosi hyvin, minun paikkani siis olkoon sohvalla, jos noin niin kuin väritykseltäni parhaiten siihen mätsään. Meillä on nyt harmaavalkoiset muumilakanat sängyssä, pitääkö nekin vaihtaa jotta sovin paremmin. On meillä sellaiset maksanruskeahtavatkin, Reino-koiran, sävyisetkin lakanat olemassa. Pitääköhän tässä alkaa lakananvaihtoon, jotta eukko sopeutuu tai pitäisikö ajatella että sulautuu parhaiten. Sopeutuminen mihinkään on vähän hiinä ja hiinä.

 

Nyt kävi hiukan tuli ja leimahdus meidän olohuoneessa, saatoin leimahtaa hiukan harmaata napakammin. Tosin minä olin siinä hiukan sivustaleimahtaja, muilla se räiskähti kirkkaammin. Mutta kipinät saattavat hehkua kirkkaammin, selkeämmin ruskeaa vasten kuin harmaata vasten. Nyt pitää ajatella vaatteitakin, huivejakin. Nyt voin ottaa taas paremmin käyttöön murretut värit. Minulla on hyvä ruskea tiikerihuivi, sitten löytyy ihan tipunkeltaista ja oranssin sävyjä. Minustahan kuoriutuu keväisen värinen... Kenties.

 

Nyt sain poikapuhelun, karavaani saapuu, lopetan sepustukseni tähän. Eikös ollutkin maailman tärkeimpiä asioita luettavaksi ja jaettavaksi. Mitenhän olisittekaan taas tästä päivästä päässeet yli ilman raportointiani? En kertonut onneksi, että olen pyykännyt, olen kokannut, olen maalannut, olen saanut räpin kirjoitettua ja siitä kivoja kommentteja, en kertonut viherpirtelöistä joita aamuisin vedän, en eläimistä ja niiden lapsenmielisestä leikkisyydestä ja päiväpeiton alle piiloutumisesta, saati sitten kuppiin jäähtyneestä aamukahvistani, tai henkilökemioista. Minähän kerroin vain kuinka on kiva heittäytyä vaikka lapselliseksi, onneksi saamme ne poikaset, niin voin/voimme heittäytyä suurempia kummastuksia aiheuttamatta. Aurinkoisen lapsellista viikonloppua, tsuku tsuku, täällä konttaa Tollo-täti-juna...